TAULUKKO 1. Alkutiedot
Tytöt/Pojat (n=204) 91/113
Tytöt/Pojat (%) 44,6/55,4
Diagnoosi-ikä (n=202) 7,78 (0,59-15,48)a
Diagnoosivaiheen pH (n=200) 7,37 (6,96-7,48)a
Diagnoosivaiheen HbA1c, % (n=193) 11,17 (10,84-11,51)b
Diagnoosivaiheen (sairaalassa määritetty) plasman glukoosi, mmol/l (n=200) 23,69 (22,43-24,95)b Diagnoosivaiheen (sairaalassa määritetty) plasman hydroksibutyraatti, mmol/l
(n=200) 2,22 (0,08-11,54)a
Diagnoosihetkellä ketoasidoosissa / pH<7,3 38/200 (19 %)
Remissiossa olleet potilaat 102/199 (51 %)
1. asteen sukulaisella diabetes, kyllä/ei (n=204) 37/167
Muu (1 tai useampi) sairaus diagnosoitu diabeteksen lisäksi 50/200 (25 %)
a mediaani (vaihteluväli)
b keskiarvo (95 %:n luottamusväli)
c kyllä = kirjattu tieto 1. asteen sukulaisella olevasta diabeteksesta, ei = ei kirjattu tietoa tai se on negatiivinen
Tutkimuksen potilaiden diagnoosi-ikien mediaani oli 7,78. Nuorimpana sairastunut oli 0,59-vuotias ja vanhimpana sairastunut 15,48-vuotias. Diagnoosihetkellä ketoasidoosi todettiin vain 19 prosentilla potilaista. Ketoasidoosin toteaminen oli melko samaa luokkaa tarkasteltujen autovasta-aineryhmien välillä: Ketoasidoosissa oli diagnoosihetkellä 29 % niistä potilaista, jotka olivat joko autovasta-ainenegatiivisia tai positiivisia yhden autovasta-aineen suhteen, kun taas kahdelle tai useammalle autovasta-aineelle positiivisista potilaista 19 % oli ketoasidoosissa diagnoosihetkellä. Remissio kehittyi 51 prosentille.
TAULUKKO 2. Potilaan sairastumisalttiutta kuvaavan HLA-riskiluokan ja positiivisten
Tutkimuksessa olleista potilaista yhdellä oli diabetekselta suojaava HLA-riskiluokka sekä positiivisten autovasta-aineiden summana 0. Kymmenellä potilaalla oli päinvastainen tilanne eli heidän HLA-riskiluokkansa oli korkein ja positiivisten autovasta-aineiden summa oli 4.
TAULUKKO 3. Diagnoosivaiheen, remission ja neljän aikapisteen tilanne suhteessa positiivisten autovasta-aineiden lukumäärään
Plasman glukoosi (mmol/l) 25,86 (17,95-33,76) 23,74 (22,47-25,01) 0,386 Plasman hydroksibutyraatti (mmol/l) 2,38 (0,27-8,09)b 2,07 (0,08-11,54)b 0,404d
Remissio
Remissiossa olleet potilaat 9/15 (60%) 91/184 (49%) 0,602e
Remission pituus (kk), jos remissio 11 (1-40)b 1 (0-22)b 0,393d Pienin suhteellinen
perusinsuliinimäärä 0,14 (0,07-0,19)b 0,15 (0,00-0,20)b 0,886d remission aikana (yksikköä/kg)
6 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,46 (-0,62-1,55) 0,13 (-0,03-0,29) 0,789
Pituuspaino (%) 2,40 (-4,22-9,03) 4,29 (2,18-6,39) 0,85
BMI (SDS) 0,09 (-0,51-0,70) 0,25 (0,10-0,40 0,575 Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,20 (0,15-0,26) 0,29 (0,27-0,31) 0,013
Veren HbA1c (%) 7,11 (6,57-7,64) 7,70 (7,53-7,87) 0,046
Puberteettif 85/15/0 71/29/0
12 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,45 (-0,68-1,58) 0,21 (0,05-0,36) 0,783
Pituuspaino (%) 3,18 (-3,35-9,72) 4,80 (2,77-6,83) 0,368
BMI (SDS) 0,18 (-0,46-0,81) 0,33 (0,19-0,47) 0,163
Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,23 (0,17-0,28) 0,35 (0,33-0,37) 0,026
Veren HbA1c (%) 8,28 (6,99-9,57) 8,07 (7,91-8,24) 0,653
Puberteettif 71/29/0 64/34/2
24 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,92 (-0,00-1,84) 0,26 (0,10-0,42) 0,336
Pituuspaino (%) 4,09 (-4,88-13,07) 5,89 (3,52-8,26) 0,522
BMI (SDS) 0,34 (-0,32-1,00) 0,38 (0,23-0,53) 0,648
Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,31 (0,24-0,39) 0,42 (0,39-0,44) 0,003
Veren HbA1c (%) 7,77 (7,32-8,22) 8,38 (8,19-8,58) 0,136
Puberteettif 57/43/0 58/37/5
60 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,65 (-0,06-1,36) 0,23 (0,05-0,41) 0,188
Pituuspaino (%) 12,73 (2,14-23,31) 8,03 (5,16-10,90) 0,338
BMI (SDS) 0,82 (0,26-1,39) 0,43 (0,27-0,60) 0,12
Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,36 (0,30-0,43) 0,46 (0,43-0,49) 0,029
Veren HbA1c (%) 8,38 (7,85-8,91) 8,78 (8,52-9,03) 0,277
Puberteettif 27/55/18 43/44/13
a Keskiarvo (95 %:n luottamusväli)
b Mediaani (vaihteluväli)
c Käytetty t-testiä
d Käytetty Mann-Whitney -testiä
e Käytetty khii2-testiä
f Puberteetti ei alkanut/Puberteetti alkanut/Pituuskasvu päättynyt (%)
Diagnoosihetkellä vasta-aineryhmien tarkastelussa todettiin, sokeritasapainoa kuvaava HbA1c oli korkeampi niillä potilailla, joilla oli korkeintaan yksi positiivinen autovasta-ainetiitteri, kuin niillä,
jotka olivat positiivisia useampien autovasta-aineiden suhteen. Muiden diagnoosihetken tietojen kohdalla ei löytynyt tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä vasta-aineiden lukumäärään verrattuna.
Kasvutiedoissa on kuitenkin havaittavissa selkeitä ääritapauksia liittyen todennäköisesti diabetesdiagnoosia edeltävään laihtumiseen ja hitaaseen kasvuun.
Puolella potilaista todettiin remissio pian diabeteksen diagnoosivaiheen jälkeen. Näistä potilaista yhdeksän kuuluivat ryhmään, jossa potilailla oli 0 tai 1 positiivista autovasta-ainetta, ja 91 kuuluivat toiseen ryhmään, jossa potilailla oli 2 tai useampia positiivisia autovasta-aineita. Näin ollen ensimmäisestä ryhmästä 60 % ja toisesta 49 % kävivät läpi remissiovaiheen. Remission kestolla eikä sen syvyydellä ollut tilastollisesti merkitsevää eroavaisuutta ryhmien välillä.
Neljästä eri aikapisteestä mitatut suhteelliset perusinsuliinin tarpeet olivat systemaattisesti pienempiä niillä potilailla, jotka olivat positiivisia joko 0 tai 1 aineen suhteen. Useammille autovasta-aineille positiivisilla potilailla puolestaan oli suurempi perusinsuliinin tarve. Puolen vuoden päästä diagnoosihetkestä tarkastellussa aikapisteessä voitiin huomata, että autovasta-aineiden lukumäärällä oli yhteys potilaan sokeritasapainoon. Sokeritasapaino oli parempi niillä, jotka olivat positiivisia 0 tai 1 autovasta-aineen suhteen kuin niillä, jotka olivat positiivisia 2 tai useamman autovasta-aineen suhteen. Tarkasteltujen aikapisteiden kasvutiedoista (pituuden SDS, pituuspainoprosentti, BMI SDS) ei löytynyt tilastollisesti merkitseviä eroja autovasta-aineryhmien välillä.
TAULUKKO 4. Diagnoosivaiheen, remission ja neljän aikapisteen tilanne suhteessa potilaan HLA-riskiluokkaan
Pituuspaino (%) -3,47 (-10,50-3,56) -3,25 (-6,90-0,41) -1,47 (-12,64-9,71) 0,973
Veren pH 7,39 (7,27-7,47)b 7,38 (7,19-7,44)b 7,41 (7,17-7,47)b 0,229d Plasman hydroksibutyraatti (mmol/l) 1,13 (0,1-6,86)b 1,47 (0,10-11,54)b 0,46 (0,08-8,71)b 0,585d
Remissio
Remissiossa olleet potilaat 20/39 (51%) 61/115 (52%) 12/28 (43 %) 0,484e Remission pituus (kk), jos remissio 12,5 (2-20)b 7,00 (0-22)b 10 (4-40)b 0,839d
Pienin suhteellinen
perusinsuliinimäärä
remission aikana (yksikköä/kg) 0,15 (0,08-0,19)b 0,15 (0,05-0,20)b 0,10 (0,04-0,18)b 0,137d 6 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,36 (-0,06-0,78) 0,10 (-0,11-0,31) 0,30 (-0,18-0,77) 0,349
Pituuspaino (%) 3,33 (-2,55-9,20) 4,64 (1,94-7,35) 2,81 (-2,20-7,81) 0,925
BMI (SDS) 0,13 (-0,23-0,48) 0,28 (0,08-0,47) 0,16 (-0,26-0,58) 0,808
Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,28 (0,22-0,33) 0,28 (0,25-0,30) 0,26 (0,21-0,31) 0,984
Veren HbA1c (%) 7,79 (7,34-8,25) 7,61 (7,41-7,81) 7,31 (6,93-7,70) 0,198
Puberteettif 63/37/0 76/24/0 72/28/0
12 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,32 (-0,10-0,73) 0,11 (-0,10-0,31) 0,33 (-0,15-0,81) 0,323
Pituuspaino (%) 4,16 (-1,63-9,95) 5,09 (2,51-7,68) 2,92 (-1,99-7,82) 0,951
BMI (SDS) 0,22 (-0,11-0,56) 0,33 (0,15-0,51) 0,17 (-0,23-0,57) 0,883
Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,31 (0,27-0,35) 0,33 (0,31-0,36) 0,31 (0,26-0,36) 0,563
Veren HbA1c (%) 8,05 (7,67-8,43) 8,03 (7,80-8,27) 7,97 (7,36-8,58) 0,93
Puberteettif 58/40/3 66/33/1 67/30/4
24 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,56 (0,16-0,96) 0,38 (0,14-0,61) 0,61 (-0,15-1,37) 0,559
Pituuspaino (%) 3,11 (-2,56-8,78) 6,59 (3,25-9,94) 7,34 (-4,53-19,21) 0,992
BMI (SDS) 0,22 (-0,20-0,64) 0,50 (0,29-0,71) 0,52 (-0,15-1,19) 0,99
Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,39 (0,33-0,44) 0,41 (0,37-0,44) 0,38 (0,29-0,46) 0,496
Veren HbA1c (%) 8,57 (8,18-8,95) 8,26 (7,99-8,54) 8,13 (7,38-8,87) 0,225
Puberteettif 53/44/3 60/35/5 50/46/4
60 kk diagnoosihetkestä
Pituus (SDS) 0,44 (0,04-0,83) 0,16 (-0,07-0,40) 0,72 (0,13-1,31) 0,292
Pituuspaino (%) 7,12 (0,09-14,15) 8,28 (4,49-12,08) 9,33 (-1,68-20,34) 0,972
BMI (SDS) 0,43 (0,05-0,81) 0,43 (0,21-0,66) 0,58 (0,05-1,12) 0,897
Suhteellinen perusinsuliini
(yksikköä/kg) 0,42 (0,37-0,48) 0,45 (0,41-0,49) 0,45 (0,33-0,57) 0,436
Veren HbA1c (%) 8,56 (8,03-9,08) 8,91 (8,56-9,26) 8,88 (7,99-9,78) 0,558
Puberteettif 48/48/4 42/42/17 27/60/13
a Keskiarvo (95 %:n luottamusväli)
b Mediaani (vaihteluväli)
c Käytetty One-Way ANOVA -testiä
d Käytetty Kruskal Wallisin testiä
e Käytetty khii2-testiä
f Puberteetti ei alkanut/Puberteetti alkanut/Pituuskasvu päättynyt (%)
HLA-riskiluokkiin verrattuna millään diagnoosihetken tarkastellulla tiedolla, remission aikaisella tiedolla eikä neljän eri aikapisteen tiedoilla ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Kuitenkin diagnoosihetken HbA1c-tasossa ero oli melko lähellä merkitsevää (p=0,072). Lisäksi HbA1c-arvot etenivät loogisesti eri HLA-riskiluokista muodostettujen ryhmien välillä; riskiluokassa 0 tai 1 olleilla potilailla oli suurin pitkäaikaisen verensokerin arvo, kun taas riskiluokassa 4 se oli pienin.
Tutkimusaineistosta löytyi kolme autovasta-ainenegatiivistapotilasta. Heistä yhdellä oli tiedossa oleva monogeeninen diabetes eli insuliinigeenimutaation aiheuttama diabetes. Kahden muun diabetestyyppi on epäselvä, vaikka heidän diagnoosinsa onkin tällä hetkellä tyypin 1 diabetes. Kaikki kolme autovasta-ainenegatiivista potilasta poikkeavat monin tavoin muista tutkimuksen diabeetikoista. Kenelläkään heistä ei ole diagnosoitu muita sairauksia.
Insuliinigeenimutaation aiheuttamaa diabetesta sairastava potilas on sairastunut 0,59-vuotiaana, ja hänen HLA-riskiluokkansa on 0. Potilaan isällä, siskolla ja veljellä on myös diabetes.
Diagnoosivaiheessa potilaan plasman glukoosi on ollut huomattavan korkea (62,8 mmol/l). Potilaalla ei ole ollut remissiota. Kuuden kuukauden päästä sairastumisesta tarkasteltaessa hänen pituuspainoprosenttinsa on ollut poikkeuksellisen korkea verrattuna niihin, jotka kuuluvat ryhmään, jossa potilailla on ollut 0 tai 1 positiivista autovasta-ainetta sekä niihin, joiden HLA-riskiluokka on 0 tai 1. Samassa aikapisteessä hänen suhteellinen perusinsuliinin tarpeensa on ollut poikkeuksellisen korkea.
Vuoden päästä diabetesdiagnoosista potilaalla on edelleen poikkeuksellisen korkea pituuspainoprosentti sekä suhteellinen perusinsuliinin tarve. Potilaan sokeritasapaino on ollut huonompi verrattuna muihin potilaisiin, jotka kuuluvat HLA-riskiluokkaan 0 tai 1. Kahden vuoden päästä diagnoosista potilaan pituuspainoprosentti ja BMI (SDS) ovat korkeat, mutta perusinsuliinin tarve on muihin verrattavalla tasolla. Viiden vuoden päästä potilaan pituuspainoprosentti on asettunut 95 prosentin luottamusvälille tutkimuksen muihin potilaisiin verrattuna, vaikka se on edelleen korkea.
Tätä kenties kuvastaa se, että BMI (SDS) on edelleen poikkeuksellisen korkea HLA-riskiluokkaan 0 tai 1 kuuluvien joukossa. Viiden vuoden aikapisteessä potilaan sokeritasapaino on poikkeuksellisen hyvä ja HLA-riskiluokkien ryhmään verrattuna suhteellinen perusinsuliinin tarve on poikkeuksellisen pieni.
Toinen autovasta-ainenegatiivinen potilas on sairastunut 2,05-vuotiaana, ja hänen HLA-riskiluokkansa on 3. Potilaan sisarella on myös diagnosoitu tyypin 1 diabetes. Potilaalla on ollut kuukauden mittainen remissio, jonka aikana pienin suhteellinen perusinsuliinin tarve on ollut 0,15 yksikköä/kg. Potilas on ollut poikkeuksellisen laiha sekä diagnoosivaiheessa että puolen vuoden ja
ensimmäisen vuoden tarkastelluissa aikapisteissä. Kahden vuoden aikapisteessä hän on ollut poikkeuksellisen laiha HLA-taulukon mukaan, mutta viiden vuoden kohdalla hänen painoindeksinsä (SDS) on ollut jopa hieman 95 prosentin luottamusvälin yläpuolella. Muihin verrattuna hän on ollut koko tutkimuksen ajan poikkeuksellisen lyhyt. Puolen vuoden ja ensimmäisen vuoden tarkastelluissa aikapisteissä potilaan suhteellinen perusinsuliinin tarve on ollut hyvin vähäistä, mutta kahden vuoden ja viiden vuoden kohdalla insuliinin tarve on osunut 95 prosentin luottamusvälille autovasta-ainetaulukon mukaan. Potilaan sokeritasapaino on ollut poikkeuksellisen hyvä diagnoosihetkellä autovasta-ainetaulukon mukaan, mutta puolen vuoden aikapisteessä se on ollut poikkeuksellisen huono molempien taulukoiden mukaan ja yhden vuoden aikapisteessä HLA-taulukon mukaan.
Kahden ja viiden vuoden kohdalla hänen sokeritasapainonsa on ollut poikkeuksellisen hyvä.
Kolmas autovasta-ainenegatiivinen potilas on sairastunut 10,21-vuotiaana, ja hänen HLA-riskiluokkansa on 3. Hänen remissionsa kesti 11 kuukautta, jonka aikana pienin suhteellinen insuliinin tarve oli 0,14 yksikköä/kg. Diagnoosihetkellä potilas oli poikkeuksellisen lyhyt ja laiha, mutta veren pH, plasman glukoosi ja hydroksibutyraatti olivat muihin verrattavalla tasolla.
Diagnoosihetken jälkeen jokaisessa tarkastellussa aikapisteessä potilas oli edelleen lyhyt ja laiha.
Potilaan sokeritasapaino on pysynyt huomattavan hyvänä jokaisessa tarkastellussa aikapisteessä;
puolen vuoden päästä diagnoosista sokeroituneen hemoglobiinin osuus on parhaimmillaan 5,6 %.
Puolen vuoden tarkastellussa aikapisteessä potilaan suhteellinen perusinsuliinin tarve on remission takia hyvin alhainen, mutta myöhemmin se on korkea, joissakin aikapisteissä jopa yli 95 prosentin luottamusvälin.
Tutkimuksen potilaista 25 prosentilla on diagnosoitu yksi tai useampi sairaus tyypin 1 diabeteksen lisäksi. Yleisin näistä sairauksista on astma ja toiseksi yleisin kilpirauhasen vajaatoiminta. Muut sairaudet ovat keliakia, familiaalinen hyperkolesterolemia, lastenreuma, autoimmuunityreoidiitti, epätyypillinen syömishäiriö, anemia, trombosytopenia, skolioosi, masennus, luki- ja kirjoitushäiriö, operoitu huulihalkio, monimuotoinen kehityshäiriö, okulo-aurikulo-vertebraalispektrin malformaatio, laskeutumattomat kivekset, varhainen puberteetti, kaulan, päänahan ja korvan seudun vyöruusu, dysfasia, hypertyreoosi, esioireinen migreeni, lieväasteinen mitraaliläpän paksuuntuma, päänsärky, ei-aurallinen migreeni, laaja-alainen kehityksen viive, monimuotoinen kehityksen erityisvaikeus, kielellisen kehtityksen ongelmat, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmat, autistiset piirteet, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ADHD, sosiaalinen käytöshäiriö, esioireeton migreeni, allerginen nuha, pieni kammioväliseinäreikä (sulkeutunut), VSD (sulkeutunut), pectus carinatum, vasemman silmän amblyopia ja jännityspäänsärky.