ympäristökansalais- kasvatus
5.4 Taideperustaisen ympäristökansalaiskasvatuksen mahdollisuudet
Yritän seuraavaksi hahmotella konkreettisemmalla tasolla ajatuksiani taideperustaisesta ympäristökansalaiskasvatuksesta. Esitän muutaman esimerkin osallistumisesta ja osallista-misesta, linsseistä ja dialogeista eli tavoista siirtää teoriaa käytäntöön yhdistäen for the envi-ronment -kasvatuksen ja taiteen avulla kasvatuksen tavalla, joka parhaimmillaan kasvattaa ympäristökansalaisia. Tutkielmaani vaikuttaa se, että minulla ei ole paljoakaan kokemusta taidekasvattajan työelämästä eikä ollenkaan taideperustaisen ympäristökansalaiskasvattajan työstä. Siksi en voi esitellä omia projektejani, jotka yhdistäisivät kasvatuksen aktiiviseen ym-päristökansalaisuuteen ympäristötaiteen menetelmiin. Tiedostan myös, että vaatimukseni onnistuneelle taideperustaiselle ympäristökansalaiskasvatukselle ovat varsin korkealla ja kaikkien niiden tavoittaminen yhtä aikaa voi olla ympäristökasvatuksessa jopa mahdotonta.
Siksi käytän esimerkkeinä projekteja, jotka tavoittavat ainakin jotain näistä tekijöistä. Teok-set ja projektit ovat kuitenkin vain esimerkkejä, nostoja taideperustaisen ympäristökansalais-kasvatuksen vaihtelevista mahdollisuuksista. Lopuksi pohdin myös kaupunkisuunnittelun prosesseihin osallistumista ympäristökasvatuksessa.
Ympäristötaiteena ihailen talvella 2008 paljon mediahuomiota saanutta HeHe-taiteilijaryh-män Nuage Vert (Vihreä pilvi) -teosta. Nuage Vert on esimerkki ammattitaiteilijoiden teke-mästä ympäristötaiteesta, joka osallistaa myös taidemaailman ulkopuolisia ihmisiä. Teokses-sa SalmiTeokses-saaren hiilivoimalan Teokses-savupilveen heijastettiin vihreä pilvi, jonka kokoa ja sitä kautta kauneutta sääteli alueen asukkaiden energiankulutus: pilvi reagoi reaaliajassa alueen kotita-louksien energiankulutuksen muutoksiin. Lisäksi alueen kouluissa käytiin kertomassa teok-sen yhteydestä ilmastonmuutokseen. (Jalonen & Neuvonen 2011, 382.) Mielestäni Nuage Vert on esimerkillinen taideteos: taiteen linssit näyttävät jotain todellisuudesta uudella ta-valla ja osallistavat katsojia dialogiin ja toimintaan. Teoksessa taiteen kommunikointikeinot valjastettiin mielestäni tehokkaasti ympäristövastuullisuuteen rohkaisemiseen, mutta teos on toimiva esimerkki vain siinä suhteessa: vastaavaa teosta ei tietenkään ole mahdollista toteut-taa arkipäivän kasvatustyössä taidekasvatuksen resursseilla. Taidekasvatuksen alalla pidän ongelmallisena sitä, miten vähän taide tavoittaa taidekentän ulkopuolisia ihmisiä. Nuage Vert tavoitti kiistatta yleisöä, jota galleriat ja museot eivät.
Taideperustaista ympäristökansalaiskasvatusta voidaan toki tehdä muuallakin kuin kou-luissa. Esimerkiksi jotkut ympäristöjärjestöt organisoivat Suomessa aktiiviseen ympäristö-kansalaisuuteen kasvattavia projekteja, joissa käytetään hyväksi myös taiteen tai visuaalisen kulttuurin välineitä. Vuonna 2013 WWF aloitti edelleen käynnissä olevan Näytä voimasi –kampanjan6 uusiutuvien energianlähteiden puolesta. Kampanjaa organisoi ympäristökas-vattaja Sanna Koskinen, jonka väitöskirja on tärkeää teoriaa tässä tutkielmassa. Kampanjan keskeisenä, luonteeltaan positiivisena viestinä on, että kansalaisilla on valtaa vaikuttaa ympä-ristöasioihin: pääteesinä on tutkimustulos jonka mukaan yhdeksän kymmenestä suomalai-sesta haluaa lisää uusiutuvia energianlähteitä ja iskulause ”älä anna yhden päättää kaikkien puolesta”. Näytä voimasi kommunikoi internetissä sosiaalisessa mediassa ja tapahtumapäi-vinä muun muassa katutaiteen keinoin päätavoitteenaan kerätä eduskunnalle vetoomusta uusiutuvien energianlähteiden puolesta. Kampanja onnistuu mielestäni hyvin osallistujien valtauttamisessa ja sosiaalisen median käyttö on mielestäni nuorten tavoittamisessa toimivan oloista. Osallistumiseen tarjotaan työpanokseltaan hyvin vaihtelevia mahdollisuuksia, jotka kaikki tähtäävät melko suoraan poliittisiin päättäjiin tai energiantuottajien painostamiseen ja kampanjan innoittamat uusiutuvan energian investoinnit pääsevät välittömästi esille.
6 Kampanjan internetsivut löytyvät osoitteesta http://wwf.fi/naytavoimasi/, luettu 11.2.2013.
Näytä voimasi on toimiva esimerkki valtauttavasta ja osallistavasta ympäristökansalaiskasva-tuksesta, ei niinkään kiinnostavasta ympäristötaiteesta. WWF ehdottaa tapahtumapäivinä katuliitujen käyttöä viestinnässä ja tarjoaa valmiita kampanjalogolla varustettuja sapluunoi-ta sekä ohjeisapluunoi-ta vesiliukoisten stencil-graffitien tekemiseen ja flashmobien järjestämiseen.
Kaikkien teosten yhteydessä neuvotaan keräämään nimiä vetoomukseen, jota voi tulostaa internetistä. Valitut taiteelliset menetelmät ovat ehdottomasti ajassa kiinni, hyvin valittuja ja näyttäviä, mutta uskon, että ne voisivat olla sisällöltään vielä rikkaampia ja taidepedagogisin menetelmin valjastaa myös osallistujien luovuutta kehittämään taiteen kommunikointitapoja uusiutuvan energian puolesta. Väitän, että taide voi olla jo itsessään viesti, vaikuttamisen ja osallistumisen keino, eikä vain tapa vetää ihmisten huomio allekirjoitettavaan vetoomuk-seen. Aktivismi, kulttuurihäirintä, visuaalisen kulttuurin välineet, interventiot ja leikki taitee-na odottavat käyttöönottoaan.
Viimeisenä käytännön esimerkkinä mainitsen minua tällä hetkellä eniten kiinnostavan ja uskoakseni myös koulumaailmassa sovellettavissa olevan sisällön taideperustaiselle ympä-ristökansalaiskasvatukselle, kaupunkisuunnittelun. Joidenkin tutkijoiden mukaan yhdys-kuntarakenne voisi tulevaisuudessa olla lähes hiilineutraali, jos suunnittelisimme tiivistä kaavoitusta julkisen liikenteen ehdoilla, autottomia keskustoja ja energiaomavaraisia taloja (Stranius 2011, 370). Arkkitehtuuri ja rakennetun ympäristön tarkastelu ovat jo opetussuun-nitelman sisällöissä, seuraava askel olisi osallistaa kuvataiteen nimissä oppilaat todellisiin kaupunkisuunnittelun prosesseihin. Koskinen (2010, 54-56) on tutkinut oppilaiden osallis-tamista kotikuntansa yhdyskuntasuunnitteluun koulussa, tosin ei kuvataiteen vaan lukion valinnaisen biologian kurssin kontekstissa. Koskisen tutkimuksen mukaan osallistaminen lisää oppilaiden ympäristötietoisuutta ja tuo parhaimmillaan uutta ja aikaisemmin huomiotta jäänyttä näkökulmaa yhdyskuntasuunnitteluun. Nykyisillä rakenteilla ja vaikuttamisen väylil-lä osallistuminen on kuitenkin vaikeaa: niissä toimiminen on työväylil-lästä ja projektien aikajänne on yleensä koulun näkökulmasta liian pitkä. Silti uskon, että kaupunkisuunnitteluun osal-listuminen on tulevaisuudessa merkittävä ympäristöaktivismin muoto, koulumaailmassa tai sen ulkopuolella. Ympäristön ehdoilla toteutettu kaupunkirakenne on usein myös ihmisten ehdoilla toimiva, jossa autoilta otetaan tila olla ja palvelut ovat lähellä. Kasvatuksenkin näkö-kulmasta on hyvä muistaa, että parhaimmillaan ympäristötietoiset valinnat eivät tarkoita vain luopumista vaan myös uudenlaisia tapoja elää.
Taideperustaisen ympäristökansalaiskasvatuksen tarkat sisällöt ja toimintatavat odottavat vielä löytymistään mielessäni. Vaatimukseni taideperustaiselle ympäristökansalaiskasva-tukselle ovat, kuten sanottu, kovat: taiteelta vaadin tutkimisen ja dialogin rakentamisen lisäksi taidekentän ulkopuolisten ihmisten tavoittamista sekä ympäristövastuullisia sisältöjä ja menetelmiä. Kasvatukselle ehdoton vaatimukseni on oppilaiden todellinen aktivointi ja valtauttaminen niin ikään dialogisesti, sekä rehellinen keskustelu ympäristötuhoja tuottavan järjestelmän luonteesta ja kansalaisten asemasta järjestelmässä. Luotan, että ihanteideni mukainen ympäristökasvatuksen käytäntö muotoutuu leikkien, tutkien ja kokeillen, teorian ja käytännön vuoropuhelussa. Ympäristötuhoja tuottavalle järjestelmälle ei tarvitse antaa armoa, mutta dialogisuuteen pyrkiminen on välttämätöntä. Ympäristökansalaisuutta tukevia sisältöjä voi kuvataiteessa välittää joidenkin suoraan opetussuunnitelmasta löytyvien aiheiden yhteydessä. Kuten sanottu, kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin opetuksessa ekologian näkökulma on luonteva ja esimerkiksi mediakasvatuksessa voidaan tutkia miten mediaku-vasto luo käsitystä ympäristökriiseistä. Haluan myös huomioida, kuten aiemmin mainitsin-kin, että taideperustaisen ympäristökansalaiskasvatuksen ei tarvitse tapahtua koulussa, jos se ei sisältöjensä ja toimintatapojensa puolesta mahdu koulumaailman antamiin raameihin, mutta mielelläni näkisin sen venyttävän näitä raameja tarpeidensa mukaan.
6 Lopuksi
6.1 Tutkielmasta
Tutkimuskysymykseni oli, miten taideperustaista ympäristökasvatusta voidaan kehittää ympäristökansalaiskasvatuksen suuntaan valitsemieni käsitteellisten työkalujen avulla. Ala-kysymyksinäni oli, millaisia taidekäsityksiä ja ympäristökasvatusmalleja aineistoni teksteissä voidaan nähdä ja miten erilaiset taidekasvatusmallit ja ympäristökasvatusmallit linkittyvät.
Aineiston analyysi vastasi alakysymyksiini, mutta ei täyttänyt kaikkia esioletuksiani: ajattelin, että en välttämättä löydä aineistokirjallisuudesta kaikkia teoreettisen viitekehykseni erittele-miä haaroja, kuten about the environment -kasvatusta tai taiteeseen kasvatusta. Molemmat haarat kuitenkin näkyivät valitsemassani aineistossa hyvin selkeästi. Olin myös valmistau-tunut analyysin edetessä toteamaan, ettei tutkimusta voi tällaisenaan toteuttaa, jos käy ilmi, ettei aineistoni tekstejä voikaan sijoittaa selkeästi Palmerin puuhun tai Hollon kolmijakoon.
Tämä osoittautui kuitenkin mahdolliseksi. Teoreettiset viitekehykset toki yksinkertaistivat analysoimieni tekstien ajattelua paikoin paljonkin, mutta analysoitavien tekstien sijoittami-nen niiden raameihin tuntui mielekkäältä. Ajattelen, että yksinkertaistamisijoittami-nen oli väistämä-töntä, sillä tavoitteenani oli tehdä näkyväksi taideperustaisen ympäristökasvatuksen mallien välisiä eroja, ja tein tämän tavoitteen saavuttamiseksi välillä hyvin pitkälle vietyjä tulkintoja.
Tiedostan, että yhdistelmiä eri ajattelutavoille ja malleja taideperustaiselle ympäristökasva-tukselle on lukemattomia. Tässä tutkielmassa kartoitin niistä neljä.
Tutkielman edetessä totesin myös, että Hollon kolmijakoinen taidekasvatusajattelu ei välttä-mättä ole mielekäs tai edes soveltuva 2010-luvun taidekasvatukseen. Tulkitsin Holloa mel-ko vapaasti ja välillä ehkä vääryyttä tehden. Erityisen ongelmalliseksi paljastui Hollon jaotte-luun kuuluva taidekäsitys, jonka mukaan taidekasvatuksen sisällöt voitaisiin jaotella taiteen ulko- ja sisäpuolisiin. Analyysini asetti tämän ajattelun kyseenalaiseksi. Taideperustaisen ympäristökasvatuksen kehittäminen ympäristökansalaiskasvatuksen suuntaan sai kuitenkin mielestäni hyvän pohjan käsitteellisiltä työkaluiltani. Lopulta kehittelin taideperustaista ym-päristökansalaiskasvatusta vielä käsitteiden määrittelemiä teemoja pidemmälle. Kandidaatin tutkielman sivujen rajoissa en kuitenkaan päässyt tarpeeksi pitkälle: ainakin taideperustaisen ympäristökansalaiskasvatuksen taidekäsityksessä ja siihen liittyvissä ongelmissa riittää vielä pohdittavaa, uskoakseni maisterin opinnäytetyöni verran. Tutkielmani laajuuteen ei mahtu-nut oman taidekäsitykseni ja aineiston taidekäsitysten syvempi avaaminen ja analysointi vaik-ka se olisi tutkimuksen luotettavuuden vaik-kannalta ollut perusteltua. Ajatteluni nimenomaan taidekäsitysten suhteen kehittyi kuitenkin paljon tutkimusprosessin aikana. Totesin myös, että jatkossa haluan keskittyä siihen, mitä taideperustainen ympäristökansalaiskasvatus on enkä niinkään siihen, mitä se ei ole.
Taidekasvatuksen kannalta kiinnostavaa tutkielman tekemisessä oli ympäristökasvatusta kä-sittelevien tekstien ja taidepuheen yhteensovittaminen. Esimerkiksi Koskisen tai Louhimaan kasvatustieteellisiä tekstejä oli paikoin hankala rinnastaa esimerkiksi Varton tai Hollon teksteihin jo sanavalintojen tasolla. Samoin yleiset ympäristökasvatuksen tekstit esimerkiksi ympäristökasvatuksen menetelmäoppaista tai Palmerin tuotannosta erosivat paikoin taide-kasvatuksen ammattilaisten kirjoittamista ympäristökasvatusta käsittelevistä teksteistä siten, että niiden keskusteluttaminen tutkielman tekstissä tuntui haasteelliselta. Tämä ongelma, jonka kohtasin tutkielmaa tehdessäni ensimmäistä kertaa taidekasvatuksen opinnoissani lienee kuitenkin tyypillinen taidekasvatuksen alalla, ja sen hallinta kuulunee taidekasvattajan ammattitaitoon.
32
Johdannossa kirjoitin, että mielestäni kasvattaja on kasvatettaville vastuussa siitä, että kasva-tuksen sisällöt ja valinnat ovat perusteltuja. Tarkoitan tätä hyvin syvällä tasolla: mielestäni eettisesti kestävä taidekasvatus lähtee siitä, että kasvattaja kyseenalaistaa esimerkiksi taiteen.
Tutkielmassani olen käsitteellistänyt ja konkretisoinut ajatuksiani ympäristökasvatuksesta, jotta toimintani ympäristökasvattajana olisi perustellumpaa ja siten eettisempää. Tämä on viestini myös muille ympäristökasvattajille, jotka toteuttavat toisenlaisia ympäristökasvatuk-sen malleja. Kiistatonta tietoa ympäristöongelmista on paljon, joten mielestäni taideperus-taisen ympäristökasvatuksen tulee joko ottaa selvästi kantaa käsillä ja näköpiirissä olevaan tilanteeseen tai perustella itselleen, miksi se ei tee niin.
6.2 Toiminnasta
Tämä tutkielma syntyi Nuuksion kansallispuistossa, Suomen ympäristökasvatusseuran Ympäristökasvatuspäivillä paikantamastani tarpeesta ymmärtää, mitä välineitä minulla taidekasvattajana on sellaiseen ympäristökasvatukseen, joka huomioi kokonaisvaltaisesti yhteiskunnallisen tilanteen, jossa elämme. Pelkäsin, että taidekasvattajana osani on järjestää aistikokemuksiin keskittyviä metsäretkiä ja jättää maapallon keskilämpötilan nousun pitä-minen yhdessä celsiusasteessa muiden kasvattajien käsiteltäväksi. Kuitenkin olen ympäristö-kasvatukseen tutustuessani oppinut, että kasvattajien käsityksiä siitä, onko jokin mahdollista vai mahdotonta, ruokkivat usein ennemmin kollektiiviset uskomukset kuin todellisuuden asettamat rajat. Oma luottamukseni taidekasvatuksen mahdollisuuksiin käsitellä lähes mitä vain on vahva. En olisi päätynyt valitsemaani näkökulmaan ilman sitä. Lainaan lopuksi joh-dannossa mainitsemani ympäristöaktivisti Sini Saarelan sanoja:
”Mulle se on aina ollut tosi tärkeetä että mitkä ne teot on, ei niinkään se, mitä ne puheet on.”
En usko, että Saarela teki omasta mielestään taidetta kiipeämällä syyskuuussa 2013 öljyn-poraustorniin Barentsinmerellä ja istumalla sata päivää venäläisessä vankilassa. Ajattelen kuitenkin, että jos ympäristökriisejä vastaan taisteleminen sitä vaatii ja jos kansallinen ja kan-sainvälinen lainsäädäntö ei pysy muuttuvan tilanteen tahdissa, ympäristötaiteilijan työhön voi kuulua myös vankilassa istuminen. En ajattele, että ympäristökasvattajan tulee rikkoa la-kia, mutta väitän, että toiminnallisissa tavoitteissaan onnistuakseen taideperustaisen ympäris-tökansalaiskasvatuksen tulee toteuttaa näin laajaa taidekäsitystä ja suhtautua asiaan vakavasti.
Tietoa on jo tarpeeksi, nykyhetki riittää taiteen materiaaliksi ja toiminnan motivaattoriksi.
Kandidaatin tutkielmani on teoriaa, joka puhuu toiminnan puolesta.
Lähteet
Aikio, Annukka (toim.) 1988 Uusi sivistyssanakirja.
Helsinki: Otava Anttila, Pirkko 1998
Tutkimisen taito ja tiedonhankinta.
Hamina: Akatiimi Oy Efland, Arthur 1983
Taidekasvatuksen opetussuunnitelmia tutkimassa.
Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu Eskola, Jari & Suoranta, Juha 1996 Johdatus laadulliseen tutkimukseen.
Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Cantell, Hannele & Koskinen, Sanna 2004 Ympäristökasvatuksen tavoitteita ja sisältöjä Teoksessa Cantell, Hannele (toim.) 2004 Ympäristökasvatuksen käsikirja.
Jyväskylä: PS-kustannus.
Hiisivuori, Christa 1994
Yhteistoiminnallinen oppiminen, jätteet, kierrätys ja kulutus Teoksessa Käpylä, Markku & Wahlstöm Riitta (toim.) 1994 Ympäristökasvatuksen menetelmäopas.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen materiaaleja 17.
Hollo, Juho 1932 (1917 )
Mielikuvitus ja sen kasvattaminen – Sielutieteellinen ja kasvatusopillinen tutkimus.
Helsinki: W. Söderström.
Jalonen, Pauliina & Neuvonen, Aleksi Vähähiilisen elämän kokeiluja
Teoksessa Virtanen, Anne & Rohweder, Liisa (toim.) 2011
Ilmastonmuutos käytännössä – Hillinnän ja sopeutumisen keinoja.
Helsinki: Gaudeamus.
Johansson, Hanna 2004
Maataidetta jäljittämässä – Luonnon ja läsnäolon kirjoitusta suomalaisessa nykytaiteessa 1970-1995.
Helsinki: Like Jokela, Timo 1995
Ympäristötaide ympäristökasvatuksena.
Teoksessa Mantere, Meri-Helga (toim.) 1995
Maan kuva – Kirjoituksia taiteeseen perustuvasta ympäristökasvatuksesta.
Helsinki: Yliopistopaino
34 Jokela, Timo 1997
Ympäristötaide paikkakasvatuksena
Teoksessa Käpylä, Markku & Wahlstöm Riitta (toim.) 1997 Ympäristökasvatuksen menetelmäopas 2.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen materiaaleja 25.
Koskinen, Sanna 2010
Lapset ja nuoret ympäristökansalaisina – Ympäristökasvatuksen näkökulma osallistumi-seen.
Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto.
Louhimaa, Eila 2005
Kestävä kehitys ja ympäristökasvatuksen todellisuus.
Teoksessa Kiilakoski, Tomi, Tomperi, Tuukka & Vuorikoski, Marjo (toim.) 2005 Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus.
Tampere: Vastapaino Mantere, Meri-Helga 1995
Suunnan valintaa ympäristökasvatuksen maisemissa.
Teoksessa Mantere, Meri-Helga (toim.) 1995
Maan kuva – Kirjoituksia taiteeseen perustuvasta ympäristökasvatuksesta.
Helsinki: Yliopistopaino
Nikodin, Joanna, Kokkonen, Annukka & Viberg, Katja 2013
Yhteinen käsitys – Kestävän kehityksen ja koulutuksen sanasto ja käytännöt.
Helsinki: Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus Oy.
Nordstöm, Hanna 2004
Ympäristökasvatuksen toimintamalleja.
Teoksessa Cantell, Hannele (toim.) 2004 Ympäristökasvatuksen käsikirja.
Jyväskylä: PS-kustannus.
Palmer, Joy & Neal, Philip 1994
The Handbook of Enviromental Education.
London: Routlegde.
Pohjakallio, Pirkko 2008
Kuvataidekasvatus ympäristökasvatuksena ja ympäristökasvatus kuvataidekasvatuksena.
Teoksessa Palmgren, Irmeli & Jeronen, Eila 2008
Harmoni eller konflikt? – Förskning om miljömedvetenhet i skolan och lärärutbildningen.
Vasa : Rapport från pedagogiska fakulteten vid Åbo Akademi Nr 24.
Räsänen, Marjo 2006
Väline vai itseisarvo? Taiteen avulla, taidetta varten ja taiteeseen.
Teoksessa Kettunen, Kaisa, Hiltunen, Mirja, Laitinen, Sirkka & Rastas, Marja (toim.) 2006 Kuvien keskellä.
Helsinki: Like
Räsänen, Marjo 2008
Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus.
Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu
Saylan, Charles & Blumstein, Daniel T. 2011
The Failure of Envinromental Education And How We Can Fix It.
Berkeley and Los Angeles : University of California Press Stranius, Leo 2011
Yksilöt ja järjestöt ilmastonmuutostalkoissa
Teoksessa Virtanen, Anne & Rohweder, Liisa (toim.) 2011
Ilmastonmuutos käytännössä – Hillinnän ja sopeutumisen keinoja.
Helsinki: Gaudeamus.
Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2002 Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
Helsinki: Tammi Varto, Juha 2006
Seuraava askel – nykytaiteen viesti kuvataidekasvatukselle
Teoksessa Kettunen, Kaisa, Hiltunen Mirja, Laitinen Sirkka & Rastas, Marja (toim.) 2006 Kuvien keskellä.
Helsinki: Like Virtanen, Anne 2011
Mitä ilmastonmuutos merkitsee ja mitä tulisi tehdä?
Teoksessa Virtanen, Anne & Rohweder, Liisa (toim.) 2011
Ilmastonmuutos käytännössä – Hillinnän ja sopeutumisen keinoja.
Helsinki: Gaudeamus.
Aktiivisten kansalaisten Suomi – Keskustelunavaus järjestöllisen koulutuksen tehostamisesta Oikeusministeriön julkaisuja 2004 : 11
http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/200411aktiivistenkansalais-tensuomi/Files/OMJU_2004_11_Aktiivisten_kansalaisten_Suomi.pdf Luettu 21.2.2014 http://wwf.fi/naytavoimasi/ Luettu 11.2.2014
Muut lähteet
Helsingin Sanomat Vastaväite 4.10.2013 Matti Putkonen Aktivistilla on vihreän militantin kasvot
Helsingin Sanomat HS-Raati 5.10.2013 Jyrki Räikkä HS-Raati: Moraali voi sivuuttaa lakipykälät
Helsingin Sanomat Mielipide 22.10.2013 Emmi-Lotta Rauhala Ylittikö Greenpeace sopivuuden rajat?
Sini Saarelan haastattelu Yleisradion FST 5 -kanavan Bettina -ohjelmassa 13.1.2014