Aloitan tulosten esittelyn kuvaamalla tutkittavien perustietoja ja heidän sosiaalihuollon asiakirjojaan. Tutkimuksessa analysoimani asiakirjat olivat kuvauksia kaiken kaikkiaan 52 nuoren asiakkuuksista sosiaalivirastossa. Heistä miehiä oli 30 ja naisia 22. Yksi nuo-rista oli tilastointihetkellä vielä 17-vuotias ja 24-vuotiaita oli viisi. Muissa ikäryhmissä oli 7-11 nuorta. Neljä nuorista oli ulkomaalaistaustaisia. Asiakkuudet Kuopion sosiaali-virastossa vaihtelivat kahdesta kuukaudesta useampaan vuoteen. Keväällä 2011 aineis-toa kerätessäni asiakkuus jatkui edelleen kolmenkymmenen nuoren kohdalla. Sosiaalivi-raston palvelut olivat koostuneet lastensuojelun palveluista, toimeentulotuesta, aikuis-sosiaalityöstä, erityisryhmien asumispalveluista ja työvoiman palvelukeskuksen sosiaa-lityöstä ja palveluohjauksesta.
Asunnottomuusajat olivat kestoltaan alle yhdestä kuukaudesta yli vuoden mittaisia. Vii-den osalta tieto asunnottomuuVii-den kestosta ei ollut löydettävissä. Asunnottomuuteen johtaneita syitä ei ollut mainittu kymmenen nuoren osalta. Useimmiten asunnottomuu-den taustalla oli häätö omasta asunnosta tai vanhempien luota, ero puolisosta tai muutto toiselta paikkakunnalta. Häätö, luottotietohäiriömerkintä tai sopivien asuntojen puuttu-minen olivat yleisimmät esteet asunnon saannille. Sopiviksi asunnoiksi on tässä katsottu myös erilaiset tukiasunnot, joihin pääsyä osa nuorista odotti. Yleisimmin asunnotto-muus oli päättynyt oman vuokra-asunnon saamiseen. Kaksi nuorista oli edelleen asun-noton aineistonkeruuvaiheessa.
Jo empiirisen aineiston keruuvaiheessa olivat kirjaamiskäytännöt ja erot niissä eri työn-tekijöiden välillä merkille pantavia. Kaiken kaikkiaan asiakirjoista jäi paljolti uupumaan työn suunnitelmallisuus ja kokonaisvaltaisuus. Harvalle asiakkaalle oli tehty kokoava yhteenveto hänen elämäänsä ja tilanteeseensa vaikuttavista tekijöistä, kuten koulu- tai työhistoriasta, elämänkulusta tai perhetaustasta.
54
Sosiaalityön vaikuttavuutta Lapissa tutkineet Tarja Kemppainen, Kaisa Kostamo-Pääkkö, Asta Niskala, Pekka Ojaniemi ja Kerttu Vesterinen (2010) päätyivät samaan huomioon. Heidän tutkimuksessaan noin viidesosalle kaikista sosiaalitoimiston asiakas-kontakteista oli tehty tilanne- tai alkuarviointi ja kirjallinen sosiaalityön suunnitelma, aktivointisuunnitelma tai palvelusuunnitelma (mt. 82). Myös Tuija Nummela (2011) toteaa aikuissosiaalityötä käsittelevässä väitöstutkimuksessaan, että esimerkiksi palvelu-suunnitelmia tehdään vähän, vaikka ne olisivat oman työn ja koko sosiaalityön arvioin-nin ja kehittämisen kannalta erittäin tarpeellisia. Laki myös velvoittaa laatimaan palve-lusuunnitelman, ”ellei kyseessä ole tilapäinen neuvonta tai ohjaus, tai jollei suunnitel-man laatiminen muutoin on ilmeisen tarpeetonta” (L sosiaalihuollon asiakkaan asemas-ta ja oikeuksisasemas-ta 2000/812, 7§). Lisäksi palvelusuunnitelman arvo myös asiakkaan ase-man parantamiseksi ja palvelun turvaamiseksi olisi merkittävä. (Nummela, 2011, 146-147; Hotti et al. 2008, 19.)
Oman tutkimukseni kohdejoukossa asiakastietoihin oli dokumentoitu erillinen sosiaali-työlle laadittu suunnitelma tai asiakkaan tilannetta ja olosuhdetta kuvaava kertomus niissä asiakkuuksissa, jotka olivat edenneet aktivointisuunnitelman tekemiseen tai osas-sa niistä, jotka olivat olleet lastensuojelun palvelujen piirissä. Lisäksi yksi asiakas oli kutsuttu sosiaalitoimistolle palvelutarpeen arviointia varten, joka vastasi sisällöltään palvelusuunnitelmaa. Näissä 18 tapauksessa asiakastietojen koontia oli tehty joko akti-vointisuunnitelmaan tai sitä edeltävään palvelusuunnitelmaan, tai lastensuojelupalvelui-den aikana lastensuojelun huolto-, sijaishuolto- tai jälkihuoltosuunnitelmaan.
Huomionarvoista oli myös kasvu- ja perhetaustan näkymättömäksi jääminen erityisesti aikuissosiaalityön puolella. Asiakas vastaanotettiin täysi-ikäisenä ja itsellisenä, oman elämänsä ainoana täysivaltaisena subjektina, lähes täysin irrotettuna menneisyydestään ja perheestään huolimatta siitä, vaikka hän olisi juuri täyttänyt 18 vuotta. Samaan tulok-seen päätyi Anna-Liisa Lämsä (2009) tutkiessaan Oulun seudulla lasten ja nuorten syr-jäytymistä käsittelevää väitöstutkimustaan varten sosiaalihuollon asiakirjoja. Lämsä puhuu historiattomuudesta tarkoittaen perhetausta ja aiempien elämänvaiheiden jäämis-tä pimentoon erityisesti nuorten toimeentulotukiasiakkaiden osalta. (mt. 119.) Täjäämis-tä selit-tää se, että aikuissosiaalityössä ja jälkihuollossakin asiakkaana on nuori itse, eikä esi-merkiksi hänen perheensä. Kuitenkin menneisyyden tunteminen olisi avuksi nykyisyy-den ymmärtämiselle, mikä taas on edellytyksenä oikeanlaisen avun tarjoamiselle.
55
Aikuissosiaalityössä työn painopiste näyttäytyi olevan toimeentulotuessa. Ajattelen toimeentulotuen ainoastaan sosiaalityön yhdeksi välineeksi tai osa-alueeksi, vaikka ylei-sesti asiakkuus erityiylei-sesti aikuissosiaalityössä liittyykin pääasiassa työttömyyteen ja toimeentulotuen hakemiseen (Nummela 2011, 23). Kohdejoukkoon kuuluvista nuorista noin puolelle oli aikuissosiaalityön puolella luotu toimeentulotuen rinnalle myös erilli-nen aikuissosiaalityön tai erityisryhmien asumisen asiakaskertomus. Sen sijaan kukaan ei ollut pelkästään aikuissosiaalityön asiakas ilman toimeentulotukiasiakkuutta. Varo-vasti tulkitsen, että ne 13 asunnottomuustilaston nuorta, jotka eivät olleet tilastointihet-kellä sosiaaliviraston asiakkaina, olisivat kenties voineet olla aikuissosiaalityön asiak-kaita ilman toimeentulotuen tarvetta. Vai onko pelkkä asunnottomuus kuitenkaan riittä-vä peruste sosiaalityölle? Jostain syystä he eiriittä-vät kuitenkaan olleet halunneet kääntyä tilanteessaan sosiaaliviraston puoleen.
Huomiotani toimeentulotukityön ensisijaisuudesta muuhun sosiaalityöhön nähden vah-vistavat edellä mainitut, niin Lapissa tehty sosiaalityön vaikuttavuuden tutkimus (Kemppainen et al. 2010) kuin Lämsänkin (2009, 112) väitöstutkimus. Vaikuttavuuden näkökulmasta pelkästään toimeentulotukeen keskittyvästä sosiaalityöstä jää puuttumaan suunnitelmallinen, asiakkaiden elämäntilanteisiin tukea antava muutossosiaalityö jo sen vuoksi, koska dokumentoinnin tulee liittyä siihen, mitä varten tietty asiakirja on luotu (ks. luku 3.1) (Kemppainen et al. 2010, 72). Lämsä sen sijaan kiinnitti huomiota vaiku-telmaan, että nuorten elämäntilanteessa, jota sosiaalityössä kohennettiin toimeentulotu-kityöllä, oli monessa tapauksessa kyse enemmänkin muihin ongelmiin liittyvistä oireista kuin taloudellisen tilanteen ongelmallisuudesta. Kuitenkin itse työ keskittyi taloudelli-sen tilanteen kohdentamiseen. (Lämsä 2009, 113)
Aikuissosiaalityö irrotettuna toimeentulotuesta piti omassa aineistossani joissakin tapa-uksissa sisällään hyvinkin tarkkaa kuvausta asiakkaan kokonaiselämäntilanteesta ja asi-akkuuden etenemisestä sosiaalivirastossa ja muiden mahdollisten palveluiden piirissä.
Joissakin tapauksissa sen sijaan ainakin kirjaamisessa oli tyydytty lähinnä asiakkaan velvollisuuksien kontrollointiin:
56
Hakijan työnhaku ollut poikki ajalla ---. Ohjattu työnhakijaksi ---kuun ai-kana, muutoin perusosan alennus -20%. Koska hakija ei ole toiminut sovi-tusti, alennetaan perusosaa -20%. Alentaminen jatkuu, mikäli ei mene te-toimistoon varatulle ajalle. (M4)
Lastensuojelun asiakirjoissa sen sijaan näkyi dokumentoinnin oikeudellinen tehtävä ajoittain hyvin vahvasti, kuten seuraavassa otteessa:
Soittaa opettaja --- --- koululta. [Opettajan] mukaan koulun keinot [asiak-kaan] koulunkäynnin suhteen on nyt käytetty. [Opettaja] toivoo sosiaali-työntekijän soittavan Sihtiin ja kertovan [asiakkaan] koulunkäymättömyy-destä, ylipäänsä huolesta sekä toiveesta saada [asiakkaalle] lähete sai-raalaan arviointijaksolle. (M26)
Dokumentista ikään kuin välittyy todistusaineiston luonne. Tapahtumien kulku puhelin-keskusteluineen ja eri tahoilta saatuine tietoineen oli kirjattu todella tarkasti, jolloin ei jäänyt epäselväksi, kuka oli tehnyt ja sanonut mitäkin, ja minkä vuoksi. (ks. Hotti et al.
2008, 19-22.)