T UTKIMUSMENETELMÄN KUVAUS

Tutkimusmenetelmäni perustuu sosiologiasta peräisin olevaan etnometodo-logiseen keskustelunanalyysiin ja erityisesti sen institutionaalisen vuorovai-kutuksen lähestymistapaan sekä vuorovaikutuslingvistiseen analyysiin.

1.3.1 Etnometodologinen keskustelunanalyysi

Keskustelunanalyysi tarkastelee sitä, mitä ihmisten välisessä suullisessa vuo-rovaikutuksessa tosiasiassa tapahtuu, miten keskustelijat orientoituvat kul-loinkin kyseessä olevaan puhetilanteeseen, mitä rakenteita ja käytänteitä jo-honkin tiettyyn vuorovaikutuksessa esiintyvään toimintoon liittyy ja miten keskustelijat tuottavat sanavalinnoilla ja kieliopillisilla rakenteilla jotain tiet-tyä vuorovaikutustilannetta (Heritage 1984).

Keskustelunanalyysi jakautuu arkikeskusteluun ja institutionaaliseen vuo-rovaikutukseen. Organisaatiotutkimuksessa ja nyt käsillä olevassa väitöskir-jassa sovelletaan juuri institutionaalisen vuorovaikutuksen näkökulmaa eli si-tä, miten toimijat toteuttavat vuorovaikutuksen mikrotasolla institutionaalisia roolejaan. Merkittävä avaus institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimuk-sessa oli vuonna 1992 julkaistu Drew’n ja Heritagen teos Talk at Work. Inter-action in Institutional Settings, joka oli ensimmäinen kattava institutionaali-sen vuorovaikutukinstitutionaali-sen tutkimukseen perustuva artikkelikokoelma työpaikan vuorovaikutusviestinnän eri näkökulmista. Teoksessa tarkastellaan institu-tionaalisen vuorovaikutuksen konstruoimista eri tilanteissa ja osoitetaan, mi-ten institutionaalisen vuorovaikutustilanteen osallistujat rakentavat vuoro vuorolta tilanteen institutionaalisuutta ja asiantuntijan ammatti-identiteettiä sekä asiantuntijan ja maallikon välistä tiedollista eriarvoisuutta eli asymmet-riaa.

Institutionaalinen keskustelu poikkeaa tavanomaisesta arkikeskustelusta usealla eri tavalla. Sille on tyypillistä, että keskustelijat rakentavat vuorovai-kutustilanteen institutionaalisuutta esimerkiksi käyttämällä sellaisia sanoja ja vastausvuoroja, jotka rakentavat keskustelijoiden ammatillisia identiteettejä ja osoittavat, esiintyvätkö keskustelijat jonkin yhteisön edustajina vai siitä erillisinä itsenäisinä toimijoina. Tyypillisesti kulloinkin kyseessä oleva toimin-ta muotoillaan kielellisesti sellaiseksi, että se tukee suoritettoimin-tavana olevia insti-tutionaalisia tehtäviä. Yhtä tyypillistä on, että vuorot muotoillaan niin, että ne rakentavat ammatillista neutraaliutta ja puolueettomuutta, mutta samalla usein myös tiedollista asymmetriaa. Institutionaalinen keskustelu selvästi

merkittyine aloituksineen ja lopetuksineen ilmentää niin kokonaisrakenteel-taan kuin sekventiaaliseltakin rakenteelkokonaisrakenteel-taan jotain tiettyä vuorovaikutusti-lannetta. (Drew & Heritage 1992a.) Institutionaalinen vuorovaikutus on siis rakenteellisesti hyvin jäsentynyttä toimintaa, ja erityisen jäsentynyttä se on silloin, kun kyseessä on kokouskeskustelu, jonka eteneminen hyvin usein on vielä lisäksi asialistan rajoittamaa. Rakenteellinen jäsentyneisyys onkin yksi keskeinen institutionaalista vuorovaikutustutkimusta, kokoustutkimusta ja strategiakäytäntöjen episodista lähestymistapaa yhdistävä tekijä.

Institutionaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä tiedollinen asymmetria si-vuaa episteemisen auktoriteetin käsitettä, jota on viime aikoina tarkasteltu keskustelunanalyyttisissa tutkimuksissa niin arkikeskustelun (Heritage &

Raymond 2005, Raymond & Heritage 2006) kuin myös institutionaalisen keskustelun (Glenn & LeBaron 2011) piirissä. Keskustelunanalyysissa epis-teemisen auktoriteetin käsitteellä tarkoitetaan sitä, että vuorovaikutustilan-teeseen osallistuvat yksilöt osoittavat keskustelun aikana kielellisin ilmaisuin, mitä kunkin osallistujan voidaan olettaa tietävän, miten nämä ovat saaneet tällaisen tiedon haltuunsa, onko kullakin osallistujalla oikeutta arvioida pu-heena olevaa asiaa ja kuka voi olla samaa mieltä kenenkin kanssa. Osallistujat neuvottelevat keskenään tilanteittain ensisijaisesta ja toissijaisesta oikeudes-taan puheena olevaan tietoon ja oikeudesoikeudes-taan esittää arvioita.

Etnometodologista keskustelunanalyysia ja sen piirissä tehtävää institutio-naalisen vuorovaikutuksen analyysia on alettu käyttää yhä enemmän tutki-musmetodeina myös diskursiivisesti orientoituneessa organisaatiotutkimuk-sessa, jossa tarkastelun kohteena on muun muassa konkreettisia tekstejä ja keskusteluja. Etnometodologinen orientaatio on hyväksytty melko laajasti or-ganisaatiotutkimuksen piirissä, ja kiinnostus sitä kohtaan on lisääntymässä (vrt. Carter & Clegg & Kornberger 2008, Llewellyn & Hindmarsh 2010). Etno-metodologista keskustelunanalyysia ovat soveltaneet muun muassa organisaa-tiotutkimuksen ja keskustelunanalyysin leikkauspisteessä toimivat kokoustut-kijat (Boden 1994, 1995, Kangasharju 1996, 1998, 2002, Asmuß 2002, Llewel-lyn 2005, 2008, Svennevig 2008). Kokoustutkijat ovat osoittaneet, miten kokouksen osallistujat puhuvat organisaation olemassa olevaksi kielellisillä valinnoillaan suullisessa vuorovaikutuksessa. Myös strategiakäytäntöjen tut-kimuksessa on alettu kiinnostua etnometodologiasta ja siitä johdetusta keskus-telunanalyysista. Mantere ja Vaara (2008: 356) esittävät, että keskustelunana-lyysin avulla voisi olla mahdollista lisätä ymmärrystä siitä, miten erilaisia dis-kursseja käytetään konkreettisessa strategiatyössä. Esimerkiksi

Samra-Fredericks (2003, 2004a, 2004b, 2005, 2010) on tutkimustyöllään lisännyt tie-toa mikrotason vuorovaikutuskäytänteistä tutkimalla etnometodologisen lähes-tystavan avulla sitä, miten työyhteisö rakentaa strategiakäytäntöjä jokapäiväi-sessä työssään.

1.3.2 Vuorovaikutuslingvistiikka ja partikkelit

Vuorovaikutuslingvistiikka on sosiologiaa ja kielentutkimusta yhdistävä tutki-mussuuntaus, jossa tarkastellaan kielen tai tiettyjen kielen rakenteiden käyttöä vuorovaikutuksen resurssina ja sitä, miten osallistujat käyttävät tällaisia kielel-lisiä resursseja vuorovaikutustilanteen jäsentämisessä (Schegloff, Ochs &

Thompson 1996, Selting & Couper-Kuhlen 2001). Perinteisestä kielitieteellises-tä tutkimuksesta poiketen vuorovaikutuslingvistiikassa käytekielitieteellises-tään pelkäskielitieteellises-tään autenttisista vuorovaikutustilanteista hankittuja tutkimusaineistoja, joiden pe-rusteella keskustelun etenemistä analysoidaan ilman ennakkokäsityksiä (Ha-kulinen & Selting 2005: 1). Vuorovaikutuslingvistiikan piirissä sovellettavassa mikrososiologisessa lähestymistavassa analyysin lähtökohtana ovat erilaiset vuorovaikutustilanteet ja niissä esiintyvät kielelliset rakenteet, kun taas lingvis-tisessä lähestymistavassa analyysin kohteena on jokin kielellinen piirre ja sen yhteydessä esiintyvät toiminnot (Lindström 2008: 33–34). Tutkimuksessani sovellan jälkimmäistä lingvististä lähestymistapaa, ja analyysini lähtökohtana ovat kokousaineistossani esiintyvät -hAn-liitepartikkelit.

Partikkeleilla tarkoitetaan kielen pieniä taipumattomia yksiköitä. Pienuu-destaan huolimatta niillä on suuri merkitys vuorovaikutusviestinnässä. Niitä käytetään kytkemään lauseita, lausumia ja vuoroja toisiinsa ja ilmaisemaan asennoitumista puheena olevaan asiaan (Hakulinen & Saari 1995). Keskuste-lussa käytettävillä dialogipartikkeleilla rakennetaan osallistujien keskinäisiä tiedollisia suhteita (Sorjonen 2001, Ruusuvuori & Tiittula 2005, Heritage 1985, Drew & Heritage 1992b) ja asiantuntijan ammatillista puolueettomuutta (Atkinson 1992). Naurahduspartikkeleilla merkitään puheenaihe ongelmalli-seksi (Potter & Hepburn 2010) ja ok-partikkelilla jäsennetään kokouksen ete-nemistä asialistan mukaisesti (Boden 1994, Barske 2009).

Kielentutkimuksessa on todettu, että suomen -hAn-liitepartikkelia käyte-tään ilmaisemaan, että puheena oleva seikka on osallistujille entuudestaan tut-tu (Hakulinen 2001b, Halonen 2002). Tätä liitepartikkelia käytetään muun muassa lausumissa, joiden tehtävänä on muistuttaa osallistujia jostakin tai se-littää tai perustella edellistä lausumaa. Niitä käytetään tyypillisesti myös

pyyn-töjen ja ehdotusten yhteydessä (ISK 2004). Niitä esiintyy lausumissa, joita käy-tetään inttämiseen, toteamiseen, muistuttamiseen tai väittämiseen, eli usein argumentoinnin yhteydessä (Hakulinen 2001b). Puhuja voi tämän liitepartik-kelin avulla tuoda esiin sen, että katsoo olevansa sellaisessa asemassa, että voi kertoa puheena olevan asian muille (Karttunen 1975, Hakulinen 2001b).

Kokoustutkimuksen piirissä Kangasharjun (2002) aineisto antaa viitteitä siihen, että kokouskeskustelijat voivat -hAn-lausumien avulla esittää henkilö-kohtaisen väitteen koko ryhmän yhteisenä mielipiteenä, vaikka sisällöltään väittämä ei pitäisikään paikkaansa. Kangasharju (ma.) on myös osoittanut, mi-ten kokouskeskustelijat käyttävät erimielisyyssekvensseissä -hAn-lausumia vasta-argumenttien esittämiseen. Tällöin puhuja vetoaa joko ensisijaiseen tie-toon tai itsestään selvänä esitettyyn tietie-toon.