Porin piirissä
– Hyppää kyytiin! Hilkka Väre hei-lauttaa kättään Porin rautatieasemalla.
– Käydään luonani lepäämässä hetki ennen opistolle menoa.
Matkani tarkoituksena on tutustua Porin työväenopistossa neljättä kautta pyörivään filosofiapiiriin. Tänä syksynä filosofian suosio on ylittänyt kaikkien odotukset. Kaksi kertaa kuukaudessa kokoontuva ryhmä on laajentunut seitsemän filosofian ystävän seurueesta parinkymmenen kilpirauhasellisen klaaniksi. Osalla on taustalla filosofian opintoja, useimmilla ei. Tärkeintä on ajatuksia herättävä, avoin ja aktiivinen keskustelu.
Piirin ytimeen kuuluva Väre löytää
suosion yhdeksi syyksi nykyelämän pinnallisuuden.
– Elämä on niin ohutta, kun kaikki tähtää vain viihtymiseen, halpaan ja helppoon. Mieli ei saa populaarikult-tuurin antimista ravinnetta. Filosofia on yhdenlaista protestia valmiiksi pureskellulle viihdehömpälle. Kuten piirin osallistujien määrästä voi pää-tellä, muutkin muodot kiinnostavat ihmisiä.
Pahki praksiksen
Tänä syksynä filosofiapiirin opettajana aloittanut Petteri Limnell on perinyt manttelin viime keväänä kansanedus-tajaksi siirtyneeltä Krista Kiurulta.
Vetäjänvaihdoksen alla ryhmäläiset olivat huolissaan piirin jatkumisesta.
Limnellin kiinnostus ajan, tajunnan
ja avaruuden kysymyksiin sekä jämpti ajattelu on vakuuttanut kuitenkin koko ryhmän.
– Tämä ei ole mitään ihmissuh-demössöä, vaan tiukkaa faktaa. Petterin maailmankuva on avara ja erittäin mie-lenkiintoinen, Väre kiittelee.
Limnellin mukaan opettaminen työväenopistossa on ainutlaatuista, koska opiskelu perustuu vapaaehtoi-suuteen.
– Ryhmäläisten innostuneisuus ja aito kiinnostus filosofiaan on ins-piroivaa. Tehtävänäni on toimia pe-rinteisen opettajaroolin sijaan ennen kaikkea keskustelun herättäjänä.
Vaikka useat filosofiset kysymykset
nousevat arjesta, Limnellin mukaan filosofiaa syntyy silloin, kun astutaan ohi ja yli käytännön. Piiriläisiä yhdistää halu kurkistaa itsestäänselvyyksien taakse.
– Moni meistä yrittää jäsentää filo-sofian avulla omaa elämäänsä ja omia ajatuksiaan. Filosofiaa sovelletaan myös itsensä ulkopuolelle yhteiskuntaan, jotta ymmärtäisi paremmin erilaisia il-miöitä.
Limnell muistuttaa, että toisaalta filosofia on arvo itsessään; se tuottaa intellektuaalista iloa.
Lokerikot apposelleen
– Töissä on kaksikymmentä vuotta ih-metelty, miksi vaivaan päätäni erinäi-sillä kysymykerinäi-sillä. Täällä kukaan ei ole leimannut minua hulluksi, vaikka olen
tarttunut asioihin ja kysynyt miksi.
Päivi Tamminen tuntee löytäneensä fi-losofiapiiristä heimolaisiaan.
– Hedelmällisintä ryhmäkeskus-teluissa ovat ihmisten erilaisista taus-toista kumpuavat näkökulmat. Olen luonteeltani sellainen, että haluan kopaista asioita pintaa syvemmältä, kuten moni muukin täällä.
Tamminen kajosi ensimmäistä kertaa filosofiaan jo kymmenenvuo-tiaana.
– Luin Platonin luolavertauk-sesta, mutta en tajunnut siitä mitään.
Tarinan opetus jäi kuitenkin kutkut-tamaan. Sen verran tiesin, että se liittyy jotenkin filosofiaan.
Harri Aura taas muistaa havahtu-neensa filosofisuuksiin kuusivuotiaana.
Kokemus pohjautui tunteeseen siitä, että kaikki ei olekaan selitettävissä.
Tärkeintä miehen mielestä on uskaltaa ajatella itse, vaikeiden kysymyksienkin äärellä.
– Ehkä en eläkepäivillä muuta teekään kuin vietän aikaani filosofian parissa, Aura haaveilee.
– Maailmassa on paljon selvittä-mättömiä asioita ja avaamattomia laa-tikoita, joita en malta jättää rauhaan.
Harvinaisherkkua
Porin työväenopiston uusi rehtori Kari Lipasti puoltaa yhteiskunnallisten ai-neiden opettamista työväenopistoissa edeltäjänsä tapaan.
Filosofiapiirissä rehtoria viehättää
OTTEITA AJASTA
erityisesti keskusteluun nojaava opetus-metodi.
– Ajassamme tapahtuu suuria traa-gisia asioita, mikä herättelee ihmisiä. He nauttivat ja saavat paljon pohtiessaan elämän peruskysymyksiä ryhmässä.
Lipasti on ylpeä keskusteluryh-mästään.
– Eipä näitä hirveästi vastaavia ole.
Nopean tutkimukseni mukaan pitää mennä Etelä-Karjalaan, Juankoskelle
tai Pudasjärvelle saakka, kunnes saman-kaltaisia filosofian keskusteluryhmiä löytyy.
Lipasti lupaa turvata filosofian paikan Porin työväenopiston opetus-ohjelmasta myös tulevaisuudessa. Itse asiassa filosofialle raivataan lisätilaa ensi vuoden alusta.
– Suunnitteilla on rinnakkais-ryhmän perustaminen Ulvilan
toimi-pisteeseen. Tämä on vastausta suureen kysyntään.
Limnell alustaa tämänkertaisen aiheen, selittämisen ja syyn käsitteet.
Puolitoista tuntia hurahtaa huomaa-matta. Keskustelu jatkuu käytävällä. Ja katukäytävällä.
– Ja lopulta lähikuppilassa, Lingnell vinkkaa.
Teksti & kuvat: Mervi Ahonen
– Onko tappaminen aina väärin?
Saako tappaa esimerkiksi silloin, jos teollaan pystyy pelastamaan oman äidin hengen? Onko kaikkien elämä yhtä arvokas vai onko oman äidin elämä erityisen kallis?
Pohdimme lukion filosofian tun-nilla etiikan peruskysymyksiä. Kaikki osallistuvat keskusteluun ak-tiivisesti ja osa uskaltaa esittää myös eriäviä mielipiteitä.
Tänä syksynä filosofian opet-tajanamme aloittanut Marja Oilinki ei tarjoa valmiita vas-tauksia, vaan kannustaa meitä ajattelemaan itse antamalla tilaa myös arveluttaville kom-menteille.
Etiikkaa käsittelevä filo-sofian toinen kurssi on ensim-mäistä kurssia keskustelevampi ja käytännönläheisempi, koska etiikan aiheet kumpuavat usein arjen kokemuksista. En-simmäisellä ja ainoalla pakol-lisella kurssilla käsittelimme filosofian eri osa-alueita filosofigurujen kautta, lähinnä yleissivistävässä hengessä.
Opetustekniikka oli silloin hyvin sa-mankaltaista kuin muissa reaaliai-neissa: kopioimme taululta opettajan kirjoitukset vihkoomme.
Jano tarttuu
Ennen ajattelin filosofian olevan jo-takin mystistä. Näkemys on kovin yleinen niiden parissa, jotka eivät ole tutustuneet filosofiaan. Filosofian kurs-seille tuskin eksyy kukaan sattumalta:
täytekurssiksi valitaan ennemmin psy-kologiaa tai fysiikkaa. Ne, jotka va-litsevat filosofian syventäviä kursseja, ovat todella motivoituneita ja lukevat usein myös koulun ulkopuolella filo-sofisia kirjoja.
Opettaja vaikuttaa suuresti siihen, nappaako filosofia koukkuunsa.
En-simmäisen kurssin opettajamme Elisa Mikkola tartutti innostuksensa ja in-tohimonsa meihin moniin. Viidesosa vuosikurssilaisistamme (20) halusi jatkaa filosofian parissa, ja suurelta osin opettajamme herättelemän in-nostuksen vuoksi. Jos ensikontaktin filosofiaan olisi saanut kuivemmassa opetuksessa, tuskin lisäkursseille olisi hakeutunut näinkään moni.
Ahdistusta, oivallusta
Filosofia on muuttanut arvomaail-maani. Olen alkanut Miettiä asioita
sen sijaan, että pitäisin niitä itsestään-selvyyksinä. En esimerkiksi ole niin rasistinen kuin ennen. Oma rotu ei ole toista parempi. Olen ehkä ollut aikaisemminkin tätä mieltä, mutta en ole päässyt käsiksi rasismin taakse kät-keytyviin kysymyksiin. Tarkkaillessani itseäni ja toimintaani nyt enemmän olen päätynyt toisenlaisiin te-koihin verrattuna aikaisempaan käyttäytymistyyliini.
Filosofian myötä vähäisil-täkin tuntuvat epäkohdat ovat saaneet suuremman merki-tyksen. Olen huomannut, että pienetkin teot muuttavat minua ihmisenä. En voi vaikkapa yk-sittäisillä kierrätyspäätöksilläni pelastaa koko maapalloa, mutta ratkaisuillani on varmasti vaiku-tusta omaan ihmisyyteeni.
Filosofia on siis avannut silmäni. Innostavien ahaa-elämysten lisäksi filosofia on tuonut kääntöpuolenaan kas-vavaa ahdistusta. Vääryyksien her-kempi tunnistaminen sekä voimak-kaampi vastuunkantaminen on usein raskasta. Oikean ja väärän puntaroi-minen ei ole yhtä helppoa kuin ennen.
Monet mustavalkoiset asiat ovat saaneet pintaansa harmaan eri sävyjä.
Filosofiset pohdinnat vaativat jou-tenoloa. Täyteen ahdettu lukujärjestys ei anna parhaita edellytyksiä filosofi-sille oivallukfilosofi-sille. Kesälomalla havah-duksia sattui ehdottomasti enemmän.
Teksti: Mari Okkonen Kuva: Mervi Ahonen
Uudenkaupungin lukiossa
P
idän elementtita-loista. Kun katson rumaa ja ränsty-nyttä 60-luvun lä-hiöelementtitaloa, nirso esteetikko minussa nyrpistää nenäänsä, mutta sydämessäni läikähtää. Siihen muut-taminen on ollut ilo. Edelleenkin noiden rotiskojen ansiosta tässä maassa asutaan säällisesti, useimmilla on oma huone, olkoonkin halvalla rakennetun näköinen. Pidän myös fluoritableteista, Pohjois-Karjala-projektista ja pyöräilykypäristä. Syön voita enkä edes omista pyöräilyky-pärää, mutta pidän silti. Uskon näet, että niiden syntyyn on johtanut vil-pitön tahto hyvään.Koen kuuluvani tiettyyn sosi-aaliseen viiteryhmään, jossa ei oi-keastaan kuuluisi viehättyä näistä asioista. Elementtitalot tulisi nähdä keinona kahlita työväenluokka pas-sivoiviin lähiöihin ja marginalisoida naiset työntämään lastenvaunuja ker-rostalon ja marketin väliä. Sydän- ja verisuonitautien vähentämiseen täh-täävät toimet pitäisi nähdä yrityksenä vähentää ihmisten nautintoja, pyö-räilykypärän suositteleminenkin luultavasti pyrkimyksenä viedä ihmi-siltä heidän elämäntapansa.
Ihastelemieni hankkeiden taus-talta tulisi siis löytää salaliittoja.
Joskus kohtaan banaalin version sala-liittojen hakemisesta, sellaisen, jossa
ne kuvitellaan tietoisesti suunnitel-luiksi. Yleensä on kuitenkin luettu sen verran Foucaultia, ettei juonia kuvitella aktiivisesti juonituiksi, vaan hankkeiden toteuttajat oletetaan val-tarakennelmia vahvistaviksi viatto-miksi hölmöiksi. Aavemainen sala-liitto syntyy toteuttajiensa taustalle, ja se tulee ymmärtää pintapuolisesti hyvää tarkoittavilta vaikuttavien hankkeiden todelliseksi selitykseksi.
Tämä on tietysti kaikkea muuta kuin foucaultlaista. Tuija Pulkkinen on osuvasti kutsunut foucaultlaista genealogiaa vastaliikkeeksi modernille perustahakuisuudelle. Moderniin kuuluu oletus pinnasta, jonka alla on perusta, jonka paljastamisella saadaan selville selitettävän ilmiön todellinen olemus. Genealogialla taas kyseen-alaistetaan perustan ja todellisen ole-muksen etsimisen mielekkyys. Gene-aloginen tutkimus elementtilähiöistä ei lähtisi kuvaamaan lähiön asukkaita salaliiton uhreina vaan tietynlaiseksi rakentuneessa ympäristössä elävinä ja sitä edelleen muovaavina ihmisinä.
Salaliittojen tunnistaminen on mo-derni harrastus.
Tai ehkä salaliittojen etsiminen on esimodernia. Siitä näet tulee mieleen myös vanha suomalainen selittämistapa, jossa kaikki oletettiin jonkun tekemäksi. Mitään ei tapah-tunut tarkoituksetta, ja tapahtumia saattoi hallita paljastamalla niiden aiheuttajan. Paha oli usein
pahan-suovan ihmisen tai muun olennon lähettämä, ja se voitettiin tuntemalla syypää ja pahan synty. Jos niitä ei tunnettu, oltiin pahan armoilla. Sa-laliittoteoriat jatkavat ehkä tätä pe-rinnettä, tarkoituksena on poistaa paha paljastamalla kuka sen lähetti?
Jos salaliittoa ei paljasteta, avuton uhrius jatkuu loputtomiin:
Pojat Väinölän potevi, läsivi Kalevan kansa
tautia tavattomia, nimen tietämättö-miä:
alta lattiat lahovi, päältä peite märkä-nevi.
Minua harmittaa tunne, että vilpit-tömien ihmisille hyvää tarkoittavien hankkeiden ihastelu on kiellettyä, eikä tulisi edes kuvitella, että kyseessä voisi olla huolella ajateltu vilpittömyys. Li-säksi on kiusallista, että tämän harmi-tuksen seurauksena minut koetetaan ajoin änkeä sosiaaliseen viiteryhmään, joka on minulle ideologisesti ja maa-ilmankuvallisesti mahdoton. En ole harmituksineni yksin; uljain viime aikoina kohtaamani todiste tästä on Tommi Uschanovin Nuori Voima 1–
2/07:ssa julkaistu artikkeli ”Mikä va-semmistoa vaivaa; Yhdeksän teesiä”, jossa hän toteaa, että ”vasemmistolai-sille ne, jotka ohjautuvat tietämättään ulkoisista syistä, ovat aina joitakuita muita kuin he itse; lisäksi nämä tie-tämättään ohjautujat ohjautuvat aina
Inkeri Koskinen
Salaliittoteorioita
/ niin & näin • 97
KOLUMNI
väärään suuntaan.” Elementtitalojen suunnittelijat palvelevat tietoisesti tai tietämättään salaliittoa ja lähiöiden asukkaat ovat tietämättään uhreja, mutta kriitikko näkee asiain todel-lisen luonnon?
H
armittaisivä-hemmän jos sala-liittojen paljasta-minen olisi edes johdonmukaisesti hyväksytty stra-tegia. Se ei kuitenkaan ole. Pahaksi-paljastamispakko ei koske kaikkea.
Lattioiden lahoamista ja peitteen märkänemistä ei ryhdytä selittämään kenen tahansa syyksi.
Salaliittoteorioita halveksutaan kun väärät ihmiset kohdistavat niitä vääriin asioihin. Esimerkiksi käy Usko, toivo, hakkaus -kyselytutkimus vuodelta 1998, jonka mukaan joka viides parisuhteessa elävä suomalais-nainen on kokenut nykyisessä
pari-suhteessaan väkivaltaa tai sen uhkaa.
Tutkimuksen tuottamia lukuja on toistettu julkisuudessa paljon, muun muassa Amnesty vetoaa niihin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa Joku raja! -kampanjassaan. Tapoja, joilla luvut on saatu, on kuitenkin kritisoitu. Usko, toivo, hakkaus -tut-kimuksessa väkivallan uhaksi tai jopa väkivallaksi määriteltiin näet sellai-siakin tilanteita, joita edes kyselyyn vastanneet naiset eivät välttämättä pitäneet uhkaavina tai väkivaltaisina.
Tarkoitushakuisia tutkimuksia tehdään jatkuvasti ja niiden kritisoi-minen on olennainen osa sekä tie-teellistä että poliittista keskustelua.
Pakosta paljastaa salaliittoja saattaa olla näissä keskusteluissa jopa hyötyä.
Juuri mainitsemastani tutkimuksesta käyty keskustelu on kuitenkin ollut kummallista. Vertailu selventäköön asiaa. On korrektia epäillä kansan-terveyttä käsitteleviä tutkimuksia meidät pian jyräävän medikalisaation
legitimoimiskeinoiksi ja poliitti-siksi työkaluiksi, joilla sorsitaan elä-mästään nauttivia ihmisiä. Sen sijaan monen mielestä on kerta kaikkisen naurettavaa epäillä, että vaikkapa Usko, toivo, hakkaus -tutkimuksella olisi pyritty pönkittämään mitään epäilyttäviä valta-asetelmia tai mus-tamaalaamaan suomalaisia miehiä.
Sama kritiikin muoto on siis asiayhteydestä riippuen joko itses-täänselvä velvollisuus tai sopimaton ratkaisu. Elementtitalojen lisäksi pidän myös ajatuksesta, että argu-mentointitapa hyväksytään kuunnel-tavan arvoiseksi tai hylätään riippu-matta siitä, kuka sitä käyttää ja mitä vastaan. Ymmärrän tietysti, että tämä on poliittisessa keskustelussa usein haihatteleva toive. Mutta pitäisikö sen olla haihattelua siinä sosiaalisessa viiteryhmässä, josta puhun?
kimmo Jylhämö
U
usliberalismista puhuessani viittaan ajattelutapaan, joka Erik Lagerspetzin sanoin näkee yhteiskuntamme keskeisenä ongelmana julkisen vallan liial-lisen puuttumisen ihmisten ja talouden toimintaan.1 Tämän takia uusliberalistit vastustavat niin sosialismia kuin talouden julkista säätelyä ja suun-nittelua, keynesiläistä aktiivista suhdannepolitiikkaa2, useimpia tulonsiirtoja, julkisen vallan tuottamia laajoja hyvinvointipalveluja, tulontasaukseen tähtäävää vero-tusta, työmarkkinajärjestöjen liiallista valtaa ja erilaisia kilpailurajoituksia.3Teoreettisesti uusliberalistit painottavat eräänlaista poliittisen puolueettomuuden ihannetta, joka ilmenee negatiivisen vapauden painotuksena, sopimusteoreettisen lähestymistavan soveltamisena ihmisten välisiin suhteisiin sekä tapana ymmärtää oikeudenmukaisuus
menetel-mällisenä oikeudenmukaisuutena. Luen uusliberalis-tisen ajattelun keskeisiksi edustajiksi Friedrich Hayekin (1899–1992), Milton Friedmanin (1912–2006) ja Robert Nozickin (1938–2002).
Uusliberalismin juuret paikannetaan usein skotlan-tilaisen filosofi Adam Smithin (1723–1790) ajatteluun ja erityisesti hänen teokseensa Kansojen Varallisuus (1776), jossa Smithin katsotaan luoneen nykyaikaisen talous-tieteen perustan. Historiallisesti asianmukaisempi läh-tökohta uusliberalistiselle ajattelulle on kuitenkin 1800-luvun ns. klassinen poliittinen taloustiede, jonka keskeisiä edustajia olivat mm. David Ricardo (1772–1823) ja Thomas Malthus (1766–1834), sekä ns. uusklassinen kan-santaloustiede, jonka edustajia olivat mm. Stanley Jevons (1835–1882) ja Leon Walras (1834–1910).
Poliittisen taloustieteen ja uusklassisen kansantalous-tieteen edustajat irtautuivat Adam Smithin tavasta nähdä talouspoliittiset argumentit ja tarkastelut osana laajempaa moraalista ja yhteiskunnallista teoriaa. Heidän työnsä
