Osallistujat väittelevät tehtävänannon tarkoituksesta

Seuraava sekvenssi osoittaa, miten keskustelijoiden välinen erimielisyys tuo keskusteluun mukaan sekä kannanottojen perusteluita että keskustelua koske-via metakommunikatiivisia piirteitä. Sekvenssissä A:n ja B:n välille kehittyy erimielisyys, jota lopulta C ryhtyy sovittelemaan. Kaikki kolme ottavat kantaa ja perustelevat kannanottonsa eri keinoin. Sekä B että C käyttävät vuoronsisäi-siä lausumia kannanottonsa perustelemiseen, kun taas A käyttää -hAn-lausumia itse meneillään olevan keskustelun kommentoimiseen.

Esimerkki 7.25.B (Yksilön vai yhteisön arvot) on peräisin arvokeskustelu-kokouksen alkupuolelta. Kokouksen osallistujat keskustelevat siitä, pitääkö työyhteisön arvot johtaa yksilön arvoista vai pitääkö yksilön sopeuttaa arvonsa yhteisön arvoihin. Annika lähtee siitä, että työyhteisön jäsenten on sitoudutta-va yksilöinä yhteisön arvoihin, kun taas Juhanin mielestä yhteisön on sopeu-duttava yksilön arvoihin. Esimerkissä ryhmän keskuudessa vallitseva erimieli-syys leimahtaa kahdenväliseksi erimielisyydeksi. Nämä kaksi keskustelijaa argumentoivat oman näkemyksensä puolesta ja käyttävät keskustelun strategi-sina keinoina muun muassa kyllä/ei-ilmaisuja ja jos–niin-ehtorakennetta.

Liitepartikkeli -hAnkorostaa vuorojen johtopäätöksenomaista luonnetta.

Esimerkki 7.25.B Yksilön vai yhteisön arvot

01 Annika: …jotka sit sen jälkeen määritellään 02 mihin päin mennään ja sit tulee se 03 mitä arvo ei ole m- tapa toimia (--) 04 mut myös se että (.) öö työyhteisö

05 sietää tietyn määrän ems

06 eriarvosuuden hyväksymist

07 tavallaa et ihminen ihmiset täytyy

08 olla yksilöllisyys (.) mut

09 kyl m- kyl mummielestä nii meiän

10 tulee sitoutuu niihin työyhteisön 11 arvoihin joka vie meit eteenpäin.

12 Jos mä en sitoudu (.) mä aina ole 13 ninkun (.) itseni kans niinku 14 vereslihalla ni sillon yksilö väistyy

15 [yhteisön-]

16 Juhani: [Joo ei se ] niin voi olla jos me 17 määritellään arvot näistä näistä 18 tota aristoteleläisistä –teleläisistä 19 => lähtökohdista nin kysymyshän on ninku

20 .hhh syvälle käyvästä niinkun

21 eettisestä asenteesta (.) niin kyllä

22 se on niin että yh- yhteisön arvojen

23 pitää sopeutua yksilön arvoihin

24 eikä päinvastoin=

25 Annika: Ei.

26 Juhani: =ja yhteisön arvoja me tarvitaan 27 sen takia (.) ettei meidän tarttis 28 kirjottaa satakymmenen (.) kohtasta

29 ohjesääntöä toimimiseksi vaan

30 arvoista me saadaan .hh ninkun

31 pääsäännöt(h) (.) toiminnalle (.)

32 mutta kyllä se lähtökohta on nää

33 yksilön arvot siis siitä ei pääse

34 yli eikä ympä[ri ]

35 Annika: => [No] se täshä me tehdään niitä 36 ku lähe[tään ] yksilön arvoista=

37 Juhani: [Mmm.]

38 Annika: =luomaan yhteisön arvoi .hh mut jos

39 se sen jälkeen on viel pelkkää

40 sekametelisoppaa (.) et meil ei synny 41 niit yhteisön arvoja (.) ni tää yhteisö 42 ei mene eteenpäin (.) koska me ollaan 43 edelleen yksilöitä [omine arvoinemme ] 44 Juhani: [Ja yhteisön arvot on]

45 tälläki hetkellä olemassa vaikkei me 46 jauhettaskaa siittä asiasta hirveesti

47 sontaa [ne on joka tapauksessa olemassa= ] 48 Annika: [Hyvä noita muuttaa ehkä niitä nyt=]

49 Juhani: [Implisiittisenä ] 50 Annika: [=Halutaanks me muuttaa niitä nyt]

51 Juhani: [=implisiittinen on ole- olemassa (--) ] 52 Sami: [Mut tälle mä luulen et]

53 täs ei oo ristiriitaa täs vaikka tää

54 kuulostaa siltä mm- mä uskon mitä Juhani 55 sanoo että nimenomaan ne on yksilöstä 56 lähteviä .hh mut ne- niitten täytyy 57 olla ninku jollainlailla yhteisiä mein

58 täytyy tunnistaa niinku meiän

59 yh- yksilöllisestä arvopotentiaalista 60 semmosia arvoja jotka on yhteisölle 61 tärkeitä et tää [niin ]kun on ehkä=

62 ?: [ºMmº]

63 semmonen .hh mei muuteta siis

64 Sami: => oikeestihan me ei muuteta se on aika 65 ahdistavaa ku .hh ºku-º kuvitellaan 66 et nää yksilölliset arvot mut ei ne

67 mihinkään muutu mut me painotetaan

68 niitä pikkusen eri lailla .hh ehkä 69 arvostetaan tiettyjä asioita ja tää

70 tuottaa sen hyödyn ninkun (.)

71 yritykselle(h) eli ollaan yksilöllisiss

72 arvoissa .hh mutta(h) £t(h)ulkitaan£

73 niitä(h) niinku yksilöllisest

74 näkökulmasta. Molemmat voi tehdä.

Sekvenssin alussa Annika pohtii sitä, että työyhteisön tulee hänen mieles-tään sietää erilaisuutta mutta että erilaisuudestaan huolimatta yksilöiden tulee silti sitoutua yhteisiin arvoihin. Hän merkitsee vuoronsa henkilökohtaiseksi mielipiteekseen riveillä 9–11 (kyl m- kyl mummielestä nii meiän tulee sitoutuu niihin työyhteisön arvoihin joka vie meit eteenpäin) ja perustelee mielipiteen-sä jos–niin-ehtorakenteella riveillä 12–15 (Jos mä en sitoudu (.) mä aina ole ninkun (.) itseni kans niinku vereslihalla ni sillon yksilö väistyy yhteisön-).

Annika esittää näkemyksensä sekä henkilökohtaisella tasolla minä-pronomia käyttäen että työyhteisönsä edustajana me-pronominia käyttäen.

Sekvenssissä esiintyvä väittely saa alkunsa tästä Annikan esittämästä sub-jektiivisesta mielipiteestä. Väittely saa juupas–eipäs-inttämisen sävyn. On mie-lenkiintoista havaita, että kyseinen sekvenssi alkaa nimenomaisesti mielipi-teestä, jonka puhuja merkitsee omaksi henkilökohtaiseksi mielipiteekseen.

Lausuman merkitseminen subjektiiviseksi mielipiteeksi nimittäin presupponoi sitä, että asiasta voi olla olemassa useita mielipiteitä, eikä mielipiteistä näin ollen pitäisi kiistellä (vrt. Pälli 2003: 73–76).

Juhani ilmaisee olevansa eri mieltä Annikan henkilökohtaisen mielipiteen kanssa esittämällä eriävän kannanoton rivillä 16 (Joo ei se niin voi olla). Vuoro on ilmeisen preferenssinvastainen ja edellisen puhujan kasvoja uhkaava (vrt. Brown & Levinson 1987, Samra-Fredericks 2010). Nuolijärvi ja Tiittula (2000: 294) ovat todenneet televisiokeskusteluaineistonsa perusteella, että kaikkein selvimmin vastakkain asettautuminen ilmenee silloin, kun seuraavan vuoron ottaja aloittaa vuoronsa torjumalla suoraan edellisen puhujan esittä-män kannanoton. Nuolijärven ja Tiittulan mukaan vastakkaisuus on televisio-keskustelussa vielä ilmeisempää silloin, kun vuorojen välillä ei ole toimittajan vuoroa (mp.). Kokouskeskustelussa puheenjohtajan voidaan katsoa olevan samankaltaisessa välittäjän roolissa kuin mitä televisiokeskustelussa toimittaja on. Juhanin vuoro täyttää edellä mainitut kriteerit, mikä omalta osaltaan korostaa vuoron kasvoja uhkaavaa leimaa.

Juhani perustelee vastaväitteensä riveillä 16–21 ehtorakenteella, johon liit-tyy liitepartikkeli -hAn (jos me määritellään arvot näistä näistä tota aristote-leläisistä -tearistote-leläisistä lähtökohdista nin kysymyshän on ninku .hhh syvälle käyvästä niinkun eettisestä asenteesta).Tässä yhteydessä Juhani aloittaa pää-lauseen me-muodossa ja esittää asiansa yhteisön edustajia koskevana seikkana,

mutta jatkaa sitten nostamalla eriävän mielipiteensä yleiselle tasolle kolman-nessa persoonassa (kysymyshän). Juhani osoittaa oppineisuutensa viittaamal-la aristoteeliseen filosofiaan. Näkemyksen oikeellisuutta Juhani korostaa -hAn-liitepartikkelilla. Mielenkiintoista on se, että Juhani rajaa jos–niin-ehtorakenteen avulla arvokeskustelun lähtökohdaksi nimenomaan aristoteeli-sen arvomääritelmän, vaikka siitä ei aikaisemmin ole keskustelun yhteydessä puhuttu. Tällainen auktoriteettiin vetoaminen toimii retorisena tehokeinona.

Tässä vuorossa keskustelu saa väittelynomaisen leiman. Tiittulan ja Nuolijär-ven (2000: 329–333) mukaan väittelylle onkin tyypillistä, että kukin keskuste-lija määrittelee tällä tavalla omista lähtökohdistaan sitä, mistä kulloinkin käytävässä keskustelussa itse asiassa on kysymys. Edellä mainittu ehtorakenne on juuri omiaan tällaiseen keskustelun rajaamiseen. Lisäksi ehtorakenteen avulla puhuja voi määritellä puheena olevan asian, rakentaa sille merkitystä ja näin vaikuttaa keskustelun kulkuun ja mahdollisesti luoda toiminta-alttiutta (vrt. Sorsa ym. 2010: 46).

Annika reagoi Juhanin vuoroon monitulkintaisella kiellolla (Ei) rivillä 25.

Juhani jatkaa ja havainnollistaa lausumaansa ohjesääntöä koskevalla analogi-alla 26–31 (yhteisön arvoja me tarvitaan sen takia (.) ettei meidän tarttis kir-jottaa satakymmenen (.) kohtasta ohjesääntöä toimimiseksi vaan arvoista me saadaan .hh ninkun pääsäännöt(h) (.) toiminnalle). Tämän jälkeen Juhani selittää, miksi yhteisön arvojen on sopeuduttava yksilön arvoihin (r. 32–34):

mutta kyllä se lähtökohta on nää yksilön arvot siis siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Annika puolustautuu riveillä 35–36 vastaamalla Juhanin vuoroon, että kokouskeskustelun aiheena on juuri nimenomaan yhteisön yhteisten arvojen määrittäminen yksilön arvojen pohjalta (No se täshä me tehdään niitä ku lähe-tään yksilön arvoista). Nuolijärvi ja Tiittula (2000: 159, 325) ovat todenneet televisiokeskusteluista, että käynnissä olevan keskustelun kommentoinnilla eli metakommunikaation avulla keskustelijat voivat yrittää normalisoida keskus-teluun syntyneen häiriötilan, mutta myös legitimoida oman toimintansa; lisäk-si metakommunikaatio on yklisäk-si niistä seikoista, jotka tekevät erimielisyyden näkyväksi. Samantyyppinen keskustelun kommentointi on havaittavissa myös Annikan vuorossa. Annika tuo myös hämmästystään esiin painottamalla asian-laitaa siten, että päälauseessa spatiaalinen adverbi tässäon topikaalistettu lau-seaseman ja -hAn-liitepartikkelin avulla, minkä ilmeisenä tarkoituksena on kiinnittää fokus siihen, mitä juuri sillä hetkellä ollaan tekemässä. Annika tote-aa, ettei yhteisö mene eteenpäin, jos kyseisen keskustelun seurauksena ei

edel-leenkään saada luotua yhteisön arvoja (r. 38–42) ja perustelee näkemyksensä koska-alkuisella sivulauseella riveillä 42–43: koska me ollaan edelleen yksilöi-tä omine arvoinemme.

Juhani jatkaa edelleen oman näkemyksensä korostamista. Hän siirtää lek-sikaalisin keinoin (jauhaa sontaa) keskustelun arkikeskustelun tasolle ja esit-tää siten samalla mielipiteensä käynnissä olevan keskustelun tasosta (r. 44–

47): Ja yhteisön arvot on tälläki hetkellä olemassa vaikkei me jauhettaskaa siittä asiasta hirveesti sontaa ne on joka tapauksessa olemassa.

Rivillä 50 keskustelun kulussa on ratkaiseva vuoro, kun Annika tuo keskus-teluun uuden toiminnon eli arvojen muuttamisen (Halutaanks me muuttaa niitä nyt), mutta Juhani ei tartu tähän vaan jatkaa vielä aikaisempaa vuoroaan.

Väittely on kuitenkin jo menettämässä teräänsä. Tässä vaiheessa Sami ottaa vuoron keskustelussa, joka sekvenssin tähän kohtaan mennessä on ollut kah-denvälistä. Sami pehmentää näkemystään varauksin (luulen, kuulostaa) riveil-lä 52–54: mä luulen et täs ei oo ristiriitaa täs vaikka tää kuulostaa siltä. Sami ryhtyy siis aktiivisesti sovittelemaan toteamalla, että yhtäältä Juhani on oikeas-sa ja toioikeas-saalta Annika on oikeasoikeas-sa (r. 54–57): mä uskon mitä Juhani oikeas-sanoo että nimenomaan ne on yksilöstä lähteviä .hh mut ne- niitten täytyy olla ninku jol-lainlailla yhteisiä. Lopulta Sami esittää yhteenvedonomaisesti, miten asianlai-ta todellisuudessa on (r. 64–68): oikeestihan me ei muuteasianlai-ta se on aika ahdis-tavaa ku .hh ºku-º kuvitellaan et nää yksilölliset arvot mut ei ne mihinkään muutu mut me painotetaan niitä pikkusen eri lailla. Hän ei esitä asiaa enää omana luulonaan tai uskomuksenaan vaan yleispätevänä tosiasiana topikaalis-tamalla adverbin oikeastija korostamalla yleispätevyyttä liitepartikkelin -hAn avulla. Hän esittää asian kompromissin muodossa, jossa kummankin väitteli-jän näkemys saa oikeutuksensa. Lisäksi puhumalla monikon ensimmäisessä persoonassa me-muodossa hän tekee asiasta kaikkia koskevan: näin he toimi-vat. Sami lopettaa vuoronsa toteamalla, että Molemmat voi tehdä rivillä 74.

Näin hän ikään kuin tulee julistaneeksi väittelyn päättyneeksi ja molemmat väittelijät voittajiksi. Kummankin väittelijän kasvot tulevat siten pelastetuiksi, ja keskustelu voi palautua asialistalle.

Edellä esitetyssä sekvenssissä on tyypillistä, että osallistujat itse edellä esi-tetyin tavoin yhdessä purkavat erimielisyyden hyvin nopeasti ja palauttavat keskustelun takaisin normaalisti asialistan mukaisesti eteneväksi kokouskes-kusteluksi siitäkin huolimatta, että tämä on ensisijaisesti nimenomaisesti kokouksen puheenjohtajan institutionaalinen tehtävä (ks. Koskinen 2001).

Sekvenssiä kuvaavassa kaaviossa käy ilmi, miten A:n ja B:n välille rakentuu väittely, jonka purkamiseen tarvitaan kolmas osapuoli C. Vaikka A esittää kannanoton henkilökohtaisena mielipiteenään, niin B suorastaan tyrmää A:n kannanoton selittämällä -hAn-lausuman avulla itsestäänselvyytenä, mistä asiassa on kysymys. A puolustautuu kommentoimalla keskustelua niin ikään -hAn-lausuman avulla, minkä jälkeen A ja B jatkavat väittelemistä. Lopulta C purkaa väittelyn esittämällä kannanoton, jonka perustelee itsestään selväksi -hAn-lausuman avulla siten, että sekä A että B voivat vetäytyä väittelystä voit-tajina. Tässä sekvenssissä episteeminen auktoriteettiasema rakentuu ensisijai-sesti C:lle, joka asettuu arvioimaan molemman väittelijän kannanottoja.

Osallistujat väittelevät tehtävänannon tarkoituksesta

r. 1–15 A esittää kannanoton henkilökohtaisena mielipiteenään r. 16–24 B esittää eriävän kannanoton yleispätevänä seikkana

r. 19–21

ja perustelee eriävän kannanottonsa vuoronsisäisesti rajaamal-la keskustelun lähtökohdat

r. 25 A esittää monitulkintaisen dialogipartikkelin r. 26–34 B jatkaa eriävän kannanottonsa esittämistä

r. 35–36

A puolustautuu kommentoimalla käynnissä olevaa keskustelua

r. 37 B osoittaa dialogipartikkelilla neutraalia suhtautumista

r. 38–43 A jatkaa kannanottonsa puolustamista r. 44–47 B jatkaa eriävän kannanottonsa puolustamista

r. 48–51 A ja B lopettelevat kannanottojaan, A esittää ratkaisuehdotuk-sen, johon B ei reagoi

r. 52–74 C rakentaa A:n ja B:n kannanotot huomioon ottavan ratkaisun esittämällä oman kannanottonsa

r. 64–68

ja perustelee kannanottonsa vuoronsisäisesti vetoamalla yleis-pätevään tietoon

Kaavio 25. Osallistujat väittelevät tehtävänannon tarkoituksesta (Lähde: Esimerkki 7.25.B. -hAn-lausuman sisältävä vuoro korostettu)

In document Episteemisen auktoriteetin ja yhteisen ymmärryksen konstruointi kokouskeskustelussa : fokuksessa -hAn-lausumat (sivua 168-173)