Oma tutkimukseni on laadullinen tutkimus, jonka tieteenfilosofinen lähestymistapa on hermeneuttis-fenomenologinen. Fenomenologisen lähestymistavan avulla tarkastel-laan ihmisen kokemuksellista suhdetta maailmaan jossa hän elää. Kokemuksellisella suhteella tarkoitetaan ihmisen aktiivista vuorovaikutussuhdetta toisiin ihmisiin, kulttuu-riin sekä luontoon. Nämä kokemukset rakentavat perspektiiviä, josta hän maailmaansa tarkastelee. Se muotoutuu elämänhistorian myötä. Tutkimisen kohteena on siten ihmi-sen elämäntodellisuus, josta tutkija yrittää ymmärtää tutkittavan kokemuksia ja jossa tutkittava ilmiö tai asia tulee tarkasteluun. Fenomenologisessa lähestymistavassa todel-lisuus näyttäytyy monimerkityksellisenä ja jokaisen kokemuksen kautta ainutkertainen ja ainutlaatuinen todellisuus avautuu eri tavoin. Fenomenologis-hermeneuttisen lähes-tymistavan tärkeimpiä työvälineitä ovat käsitteet kokemus, merkitys ja yhteisöllisyys.
(Laine 2018, 30–31; Perttula 2008, 116–119.)
Kokemuksellisuus on fenomenologiassa ihmisen maailmasuhteen perusmuoto. Haastat-telemani nuoret naiset ovat monella eri tavalla suhteessa ympäröivään maailmaan ja kokevat sitä eri tavoin eri rooleissa. He ovat esimerkiksi jonkun lapsia, siskoja, tätejä, serkkuja, äitejä, ystäviä, kavereita ja naapureita. He ovat myös palvelujärjestelmän asi-akkaita ja potilaita. Heidän elämänsä kietoutuu tiettyyn kulttuuriin ja sosiaaliseen elä-mään. Fenomenologisessa ajattelussa elämä ei ole olemassa ensisijaisesti käsitteiden kautta vaan kokemuksen kautta. Esimerkkinä tästä erosta on kodittoman henkilön ko-kemus kodittomuudesta ja vaikkapa kodittomuudesta keskusteleminen yleisellä tasolla.
(Laine 2018, 31.) Todellisuus merkityksellistyy vasta kun se on osa elämäntilannetta (Perttula 2008, 119).
Tutkimuksessani mielenkiinto kohdistuu merkityksiin, joita nuoret naiset antavat eri asi-oille, tilanteille ja kokemuksille kodittomuusaikanaan. Kokemukset rakentuvat merkityk-sistä ja inhimillinen todellisuus, jossa elämme, näyttäytyy merkityksinä. Kokemuksia tut-kiessa tutkitaan merkityssisältöjä ja niiden rakenteita. (Laine 2018, 31; Moilanen & Räihä
2018, 51–52.) Ihminen merkityksellistää ympäröivää maailmaa itse, mutta myös muut ympärillämme tekevät niin. Merkityksillä on ylläpitävä ja järjestävä vaikutus jokapäiväi-seen elämään. Ihmiset pohtivat kokemuksiaan, tulkitsevat, tarinoivat, tarkkailevat ym-päristöä ja toisia ihmisiä sekä tuottavat heitä koskevia oletuksia. Tällä tavoin ihmiset te-kevät itselleen maailmaa merkitykselliseksi. Jonkinlainen merkitysten antaminen ja tuot-taminen on ihmisen toiminnassa koko ajan läsnä, sillä haluamme tietää mikä on meidän osamme tässä maailmassa, mikä tämä maailma itse asiassa on ja mitä asiat ympäril-lämme tarkoittavat. Merkitykset muodostuvat ihmisen toiminnasta ja ne ovat luonteel-taan tilapäisiä, epävakaita ja myös alttiita muutoksille. Tämän takia ne eivät ole myös-kään itsestäänselvyyksiä. (Alasuutari 1999, 59–74; Lehtonen 2000, 13–16.)
Tapahtumien merkitys ja laatu vaihtelevat ihmisen ja kulttuurin mukaan. Tästä syystä merkityksiä tutkiessa on hyvä tunnistaa ero henkilökohtaiseen kokemukseen perustu-van merkityksenannon ja yhteisöön kytkeytyvien käsitysten välillä. Eri kulttuureissa on erilaisia yhteisöllisiä merkityksiä. On kuitenkin olemassa joitakin kaikille kulttuureille yh-teisiä merkityksenantoja. Ne kuuluvat inhimilliseen olemassaoloon. Näitä ovat esimer-kiksi kuolema ja syntymä tai nälkäisyys ja kylläisyys. Tiedostettuja yhteisöllisiä merkityk-siä ovat esimerkiksi liikennesäännöt. Samoista merkityksistä muodostuvat julkiset ja kaikkien luettavissa olevat merkitykset sekä ne merkitykset, joista rakentuu ihmisen mi-nuus. Kun ihminen rakentaa omaa elämäntarinaansa sekoittuvat siinä henkilökohtaiset ja julkiset kokemukset. (Lehtonen 2000, 12–25; Moilanen & Räihä 2018, 53–54.)
Merkitykset niveltyvät toisiinsa ja eri asiat saavat merkityksen suhteessa toisiin. Merki-tyksistä muodostuu ”näkymätön verkko”, jota yritän tässä tutkielmassani hahmottaa ko-dittomuutta kokeneiden nuorten naisten kohdalla. Hyvä esimerkki kokemuksen ja mer-kityksen erilaisuudesta saman asian ympärillä on suhtautuminen ruokaan. Ihmisten suh-tautuminen ruokaan ja lämpimän aterian merkitys ovat erilaisia silloin, kun ruoka on vii-kon tai kuukauden ainut lämmin ateria, tai kun se on jokapäiväinen ja arkeen kuuluva tuttu rutiini. (Moilanen & Räihä 2018, 52.)
Riitta Granfelt (1998, 24–31) on tutkimuksessaan naisten pitkäaikaisasunnottomuu-desta käyttänyt empatiaa ymmärtämisen välineenä kokemusten ja niiden merkityksien
suhteen. Empatia on dialogia, jossa henkilöistä kumpikaan ei jää passiiviseen roolin. Em-patia on myös asennoitumista, jolloin ei olla tunteiden vallassa vaan kyetään käyttä-mään omia tunteita välineenä vahvistaa, syventää ja selkeyttää ymmärrystä toisen maa-ilmasta ja tilanteesta. Empatiassa on kyse kärsimyksen jakamisesta ja ikään kuin vastaan tulemisesta ja vierellä kulkemisesta vaikea asian ja elämäntilanteen äärellä. Pahan olon jakamista ja välittämistä on mahdotonta tuottaa keinotekoisesti. Empaattinen lähesty-minen on siis tietoinen ja älyllinen näkökulma. Empatian avulla voi tavoittaa toisen ta-pahtumille antamia merkityksiä ja tapaa tulkita elämäänsä kokemuksia. Empatian hyö-dyntäminen tutkimustyössä on sitä, että tutkija käyttää tunteita tietoisesti ja hallitusti ymmärryksen syventämiseen ja jäsentämiseen. Käytin empatiaa omassa tutkielmassani ymmärtämisen keinona. Empatialla oli myös suuri merkitys aineiston keräämisen vai-heessa.
Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus ei pyri löytämään universaaleja yleistyksiä vaan ymmärtämään jonkun tutkittavan joukon sen hetkistä merkitysmaailmaa. Se pitää sisällään ajatuksen siitä, että ihminen on yhteisöllinen. Tämän takia pystymme ymmär-tämään kokemuksia, sillä ne ovat yhteisöllisiä. Yksilön kokemus siis paljastaa jotain yleistä tutkittavasta ilmiöstä. (Laine 2018, 31–32.) Tutkija käyttää ensisijaisena tutkimi-sen lähtökohtanaan omaa käsitystään ihmisestä, kokemuksesta ja merkityksistä. Merki-tyskokonaisuuksien löytäminen ja "näkeminen" tutkimusaineistosta perustuu pitkälti tutkijan omaan merkitysten tajuun, jonka elämänkokemukset ovat tuoneet. Olennainen tutkimuksen työväline on siis tutkija itse. (mt., 43–44; Perttula 2008, 147–149.)
Olennaisena hermeneuttis-fenomenologisessa tutkimuksessa näyttäytyy se miten haas-tateltava osaa ilmaista kokemustaan ja millainen on tutkijan kyky kysyä, ymmärtää ja tulkita tilannetta. Tutkittavan ilmiön esiymmärtäminen auttaa ilmiön laajempaa ymmär-tämistä. (Laine 2018, 33–34.) Oma esiymmärrykseni kodittomuudesta on muodostunut oman työhistoriani kautta. Sen lisäksi olen seurannut aktiivisesti kodittomuuteen liitty-vää keskustelua julkisuudessa ja tutustunut huono-osaisuuden teemoista tehtyihin tut-kimuksiin. Osallistuin myös tutkimukseni tekemisen aikana kolmeen eri kolmannen sek-torin järjestämiin naisten kodittomuutta käsitteleviin seminaareihin, jotka vahvistivat tietämystäni aiheesta. Osallistuin maaliskuussa myös opastettuun kaupunkikävelyyn,
jonka veti kodittomuuden kokenut nuori nainen. Hän kertoi kierroksella nuorten kodit-tomuuteen liittyvistä asioista. Moni asia olisi jäänyt minulta ymmärtämättä, jos en olisi aiemmin kohdannut kodittomuutta. Hermeneuttisessa tutkimuksessa pyritään teke-mään jo tunnettua tiedetyksi (Perttula 2008, 136–139). Pyrin siis nostamaan omassa tut-kielmassani jo tiedetystä asunnottomuuden ilmiöstä esiin uuden puolen, nuorten nais-ten kokemuksen ja kokemuksen kodittomuudesta.