4 SURUPROSESSIN AIKANA KOETTU SIELUNHOIDOLLISUUS
4.5 Läheisen menetyksestä selviytymistä hidastavat asiat
Myös Koskela käsitteli vanhempien kielteisiä tunteita Jumalaa kohtaan ja totesi niiden olevan yleisiä lapsen kuoleman yhteydessä.146 Kuitenkin usko antoi Kirstille voimaa selvitä kaikesta. Rauni sai voimia, kun tytär synnytti pojan suruprosessin keskellä.
Tytär sano...äiti usko peli että isä lähettää meille jottain hyvvää taivaasta ja se lähetti meille terveen poikalapsen ja se oli ihan ilmetty ukin näköinen.... (Rauni) Lapsenlapsen syntymällä oli iso merkitys koko perheelle. Lapsen syntymä oli konkreettinen merkki elämän jatkuvuudesta.
Kirsti uskoi kuitenkin lohduttomassa surussaan lapsensa jälleennäkemiseen.
Että se laps on kuollu ja mä en ikinä ikinä ikinä näe häntä enää...niin tässä maailmassa mutta tää maailma on kuitenkin se ainut maailma jossa elettävä elämä on niinku mä oon joskus sanonu että jos Jumalaa ei olis kun mä kuolen ja menen sen rajan yli ja ei oliskaan Jumalaa enkä mä ikinä näkiskään lastani sehän sitten olis niin...mutta tässä elämässä se usko on lohtuna ja voimana että oikeesti me jonain päivänä kohdataan... (Kirsti)
Koskelan tutkimuksessa eräs merkittävistä aiheista oli ollut nimenomaan vanhempien toivo jälleennäkemisestä. Lapsen ajatellaan menneen Taivaaseen ja vanhemmilla elää voimakas toivo siitä, että he tapaavat lapsensa vielä uudelleen. Tämä on lohduttanut heitä surun keskellä ja antanut voimia elämän jatkamisessa.147 Myös Kirsti sai lohtua uskosta ja jälleennäkemisen toivosta.
4.5 Läheisen menetyksestä selviytymistä hidastavat asiat
Yhteiskunnassa näyttää olevan aikarajat surulle, niin kuin kysymyksessä olisi vain sarja vaiheita ja tapahtumia. Menetys tapahtuu usein kuitenkin ihan hetkessä, mutta sen jälkivaikutuksissa voi mennä elinikä. Menetys on todellista, joten surukin on todellinen. Jokainen suru jättää oman jälkensä ja se on aina yhtä ainutkertainen kuin ihminen, jonka menetimme. Menetyksen tuska on niin iso, että tahdomme kaikin tavoin välttää sitä. Lohtua tähän tuskaan tuo vain toipumisprosessi eli suru. Läheisen
146 Koskela 2011, 191.
147 Koskela 2011, 191−192.
46
menetyksen käsittäminen tarvitsee surutyön, joka on välttämätön porras kuolemasta elämään.148
Kübler-Rossin ja Kesslerin mukaan useimmat ihmiset reagoivat surullisiin ihmisiin pyrkien piristämään heitä. Monesti tuon pyrkimyksen takana on omat tarpeet ja kyvyttömyys kestää surullista ihmistä.149 Jotkut saattavat myös pyrkiä vaientamaan surevan surun ilmaisuja, jotta kestäisivät itse paremmin.150 Kuitenkin surevan pitäisi olla etusijalla tunteineen. Hän tarvitsee kaiken mahdollisen tuen käydessään tuskaa läpi. Surun kohtaaminen voi olla rankkaa myös surevan lähipiirille.
Surevan ympäristö voi ilmaista myös kärsimättömyyttä surua kohtaan, sillä sureva haluttaisiin pian takaisin normaaliin arkeen. Stoalaisten filosofien ajatukset itsehallinnasta heijastuvat vielä tänäkin päivänä suruun hyvää tarkoittavien sukulaisten ja ystävien välityksellä. Surun välttelystä seuraa kuitenkin usein hämmennystä, ahdistusta ja depressiota, mutta surun kohtaaminen auttaa paranemisessa.151
Haastatteluaineistosta nousi myös seikkoja, joilla oli ollut negatiivinen vaikutus suruprosessiin. Nämä seikat olivat hidastaneet selviytymistä ja toipumista läheisen menettämisen jälkeen. Työnantaja ja työkaveri oli mainittu kahdessa tapauksessa.
Riitta oli kokenut, että työnantaja ei ymmärtänyt hänen tilannettaan kahden läheisen ihmisen menettämisen jälkeen. Riitan mukaan hän pystyi hoitamaan työnsä hyvin, mutta oli ollut kahvihuoneessa alakuloinen.
Surusta selviytymistä hidasti ehkä se että senaikainen työnantajani ei meinannu oikeen ymmärtää sitä sitä minun suru surua mutta siihen varmaan vaikutti se että se suru kesti niin pitkään koska olin menettänyt myös puolta vuotta aikaisemmin ee oman isäni että että mulla oli vielä tavallaan se oman isänkin suru siellä alla....
Työnantajani ei oikein meinannu ymmärtää tätä kun olin niin alakuloinen ja puhuin ilmeisesti aika paljon siellä töissäkin tästä omasta surusta että se vähän niinku hidasti sitä mun selviytymistä kun mä en voinu ymmärtää että eikö voi ymmärtää että jos on niinku kaks läheistä ihmistä menettänyt niinku näin pienellä niinku hetkellä että eihän se työ oo se elämän tärkein asia taas siinä vaiheessa niinku siitä pääset ihan niinku eteenpäin ponnistelemaan ja mielestäni en kyllä kuitenkaan ollu
148 Kübler-Ross & Kessler 2006, 235−236.
149 Kübler-Ross & Kessler 2006, 40.
150 Poijula 2005, 55.
151 Poijula 2005, 35−36.
47
niinku työkyvytön että kyl mä pystyin työni hoitamaan mutta se sitten noissa joissakin kehityskeskustelussa tuotiin esiin että että näkyy liikaa tää yksityiselämän puoli surun surun kautta... (Riitta)
Sonja oli sopinut esimiehen kanssa, että hänen miehensä kuolemasta ei puhuttaisi työpaikalla julkisesti, jotta hän saisi työrauhan, koska työllä oli hänelle terapeuttinen merkitys. Lisäksi hänellä ei olisi ollut voimavaroja ottaa vastaan jatkuvia surunvalitteluja. Työkavereissa yksi henkilö ei ollut ymmärtänyt sitä, miksi hän ei jakanut suruaan hänen ja muiden työkavereiden kanssa. Tämä tuntui Sonjasta erityisen raskaalta suruprosessin keskellä.
No tuota minä en paljoo paljo siellä töissä niinku puhunut koska minä sanoin jo silloin pomolle että mie niinku toivoin että tuota siitä ei hirveesti siellä työ töissä niinku käsiteltäis sitä asiaa koska minä silloin tunsin että sitten minä en jaksa siellä töissä olla jos kaikki käyvät siinä oven raossa...
Että minusta tuntu että kun minä saan yksin omassa rauhassa tehä niitä töitä niin mie jaksan siellä olla....ja sillä tavalla että....ja sitten tietysti siitä kuulinkin sitten jälestäpäin yksi ihminen siihen reagoi hyvin voimakkaasti kun en jaksanut käydä kahvilla enkä sitten puhua asiasta niin sitten tuntui että minun ois pitänyt hänen kanssaan keskustella asiasta ja niinku hänen tunteensa ottaa huomioon eikä omia niin minä en sitä jaksanut tehä... että sen minä koin aika raskaasti kyllä sillä hetkellä....joo sen koin kyllä hyvin ikävänä ikävänä asiana että kun hän tulee sitte kysymään että mitä minä sinulle olen tehnyt kun minä en juttele hälle mutta kun minä en yksinkertaisesti jaksanut hälle jutella kun hän on vähän luonteeltaan sellanen sitten että puhuu pitkin kyliä toisten asioita niin minä en siihen jaksanut lähteä hänen kelkkaansa mukaan... (Sonja)
Myös yksinäisyyden kokeminen ja lisääntyminen koettiin hidastavan selviytymistä ja suruprosessia. Ennen hautajaisia oli riittänyt kävijöitä ja soittajia, mutta sen jälkeen todellisuus alkoi tuntua arjessa.
Kyllähän se sitten sitten kun kaikki hautajaiset ja ne oli niinku pidetty ja sitä ennenhän olihirveesti niinku sitä sitä soittajaa ja käyjää ja näin poispäin ja sitten kun kaikki hautajaiset oli niinku tehty niin sitte mulle mulle tuli semmonen hyvin tyhjä olo kun sitten tietysti jokainen elää omaa elämäänsä .... (Sonja)
Myös Laakson tutkimuksessa tuli ilmi vastaavanlaisia kokemuksia. Hautajaisten järjestelyt pitivät kiinni elämässä, mutta niiden jälkeen alkoi arkitodellisuus. Ystävien
48
yhteydenotot vähenivät tai jopa loppuivat kokonaan152 Surevan kannalta tällainen tilanne voi tuntua pahalta, sillä tuen tarve ei pääty hautajaisiin vaan päinvastoin menetys konkretisoituu juuri silloin.
Sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtui myös muutoksia, jotka hidastivat surussa selviytymistä. Tuttavaperheet jatkoivat keskenään kokoontumista kutsumatta leskeä enää mukaan.
Semmosta selviytymistä hidastavaa asiaa oli se että minnuu ei kutsuttu mihinkään juhliin missä me oltiin ennen käyty ja se tuntu pahalle...minä jäin aina...minä tiesin että meidän ystävät juhli kun tiesin merkkipäivät ja muut ja minnuu ei kututtu ja surin sitä hirmu paljon ja sitten yksi näistä perheystävistä sanoi että ei sinnuu voi kuhtuu kun ei ole semmosta puhheenaihetta kun ei oo ennee miestä että kun sie oot yksin ja myö ollaan pariskuntii niin niin....se hidastu se selviytyminen hidastu paljon se meni jopa taaksepäin jouduin käymään jopa sairaalassa yhtenä iltana vähän saamassa voimia mutta tuota....(Rauni)
Myös Kirsti koki, että lapsen kuoleman jälkeen osa ihmisistä otti etäisyyttä.
Muutama semmonen ihan pari ihmista hävis mun elämästä ne oli sellasia aika uusia tuttavuuksia puoltuttuja joilla oli niinku samanikäiset tytöt ja yks heistä sanokin jälkeenpäin että anna anteeksi hän ei pystynyt olemaan rinnalla häntä ahisti niin paljon kun hän ajatteli että jos häneltä kuolis toi oma tyttö..se oli hänen ainokainen niin ei kaikki tykännyt kohdata surevaa...se on liian rankkaa mutta sit samalla tavallaan koki sen että no ei sulta oo se laps kuollu ei sun tarttis olla ku läsnä kattoa silmiin ja halata ei sanoja ees tarvii ite.... (Kirsti)
Myös Laakso toi esille sen, miten monille ihmisille oli vaikeaa kohdata äiti ja puhua lapsen kuolemasta. Sukulaisilta ei saatu tukea ja lohdutusta, jonka Laakso nimitti kielteiseksi tueksi. Tutut saattoivat jopa vältellä. Yhteydet saattoivat katketa ystäviin ja ystäväpiirikin vaihtua.153
Huovarin tutkimuksen lesket olivat myös kokeneet, että eivät saaneet tukea ja ymmärrystä ympäristössään. Kuolema ja suru tuntuu olevan edelleen tabu yhteiskunnassamme.154
152 Laakso 2000, 118.
153 Laakso 2000, 94.
154 Huovari 2016, 53−54.
49
Jurvelin puolestaan toi esille sosiaalisen median, erityisesti Facebookin, jossa leskiä oli poistettu kavereiden joukosta. Blogien mukaan leskeys vähensi kutsuja juhliin, joissa oli pariskuntia.155 Tämä kokemus oli myös Raunilla. Jurvelinin tutkimuksessa oli nuoria naisia ja Rauni oli yli viidenkymmenen ikäinen jäädessään leskeksi. Iällä ei välttämättä ole väliä kun leski suljetaan ulkopuolelle sellaisista tilaisuuksista ja juhlista, joissa on enimmäkseen pariskuntia. Tämä oli yllättävä tutkimustulos, koska olisi voinut olettaa, että nuoret aikuiset eivät sulje leskiä ulkopuolelle vaan päinvastoin. Tässä olisikin mielenkiintoinen tutkimusaihe, miksi leskeen suhtaudutaan näin. Puolison menetyksen lisäksi leski saattaa siis menettää paljon sosiaalista verkostoaan, joka olisi nyt paras tuki ja turva suruprosessin aikana. Myös Kübler-Ross ja Kessler tuovat tämän esille menetyksenä. Jos ystäväpiiri koostuu useista aviopareista, niin leski voidaan kokea kolmanneksi pyöräksi. Tällainen ystäväpiiri voi vähitellen hävitä elämästä.156
Että ystäviä paljon lähti pois... semmoset ystävät hävis jotka... ehkä olivat sen takia paljon yhteyksissä meihin kun oltiin vielä perheenä….(Rauni)
Joillekin ihmisille kuoleman käsitteleminen voi olla tabu ja siksi vältetään läheisensä menettäneitä. Jos surua ei ole vielä tullut omalle kohdalle, voi olla vaikeaa asettua läheisensä menettäneen asemaan. Kun ei löydä sanoja millä lohduttaa, mieluiten vältetään kohtaamista. Joskus pelkkä kohtaaminenkin riittäisi, sillä lohdutukseen ei tarvita aina sanoja.
Yksinäisyys tuli myös esille haastatteluista, suoraan ja epäsuorasti. Sonja koki yksinäisyyden hyvin voimakkaana jäätyään leskeksi.
Minusta tuntui niin yksinäiseltä.... en jaksanut oikeen missään käydä sillä tavalla niin niin silloin tuli kyllä semmonen hyvin yksinäinen olo että saatoin tulla perjantai-iltana töistä... että en silloin yhteen aikaan jaksanut ulkonakaan missään ei ollut minkäänlaista ihmiskontaktia koko pyhän aikana tai seuraava ihmiskontakti oli vasta maanantaina kun menin töihin että silloin joskus tuntui että että en jaksa mutta kyllä sekin meni sitten ohi että silloin tuli konkreettisesti se tunne että nyt minä olen yksin ei ole ketään jota odottaa... ei oikein mittään saanut aikaan en saanut sitäkään aikaan, että lähtis lenkille tai ulos ei yksinkertaisesti jaksanut....(Sonja)
155 Jurvelin 2017, 45.
156 Kübler-Ross 2006, 98.
50
Myös Junnilan tutkimuksessa leskien oli vaikea päästä eroon ikävän ja yksinäisyyden tunteista. Erityisen vaikeiksi koettiin hautaamisen vuosipäivät sekä juhlapyhät, joihin liittyi runsaasti muistoja.157 Jurvelinin tutkimuksessa nousee esille leskien yksinäisyys kun arjesta on poissa se toinen osapuoli, jonka kanssa on voinut jakaa kaikki asiat.
Arjen askareet, jotka ennen jaettiin on nyt tehtävä itse, vaikka voimat ovat muutenkin vähissä. Yksin joutuu olemaan myös ajatustensa kanssa.158
Kübler-Ross ja Kessler tuovat esille myös eristäytymisen, jossa sureva voi sulkeutua ulkopuolelle kaikesta. Pitkäkestoinen eristäytyneisyys voi olla huolestuttavaa ja siihen voi tarvita apua. Menetyksen jälkeen yksinäisyys on odotettavissa oleva ja normaali tunne. Näissä tilanteissa ympärillä olevat ihmiset voivat kuitenkin kantaa huolta sulkeutuneesta surevasta. Tosin joskus ihmisten motiivina voi olla heidän omat pelkonsa tai he kokevat olonsa epämukavaksi surevan seurassa.159
Sonja muutti uuteen asuntoon, mutta ei kokenut sitä heti omakseen. Hän kertoi suruprosessinsa alkaneen vasta silloin. Väsymys sai aikaan eristäytymistä muista ihmisistä.
Että tuota mä en jaksanut käydä sitten kylässä missään kaikki vaan sano että mikset sä käy kun.. mutta en minä jaksanut lähteä että silloin mulle tuli se kauhea ikävä vasta…(Sonja)
Haastatteluaineistosta nousi Raunin kohdalla esiin myös mustasukkaisuus, jonka hän koki selviytymistä hidastavana tekijänä. Puolisoaan ikävöidessään hän oli ajatellut, miten miehellä oli kaikki kauniit enkelit ympärillään ja hän oli yksin maan päällä.
Mulle tuli semmonen outo outo juttu tässä hidastavassa selviytymisessä jota minä häpesin ja se oli mustasukkaisuus... se johtui siitä että minä ajattelin sen niin että puolisollani on taivaassa enkelit ja ne ovat kauniimpia minua minä olin vähän niille enkeleille sitten mustasukkainen...(Rauni)
Raunin mukaan tätä vaihetta kesti jonkin aikaa ja lopulta oman pojan kanssa käydyt keskustelut auttoivat pääsemään mustasukkaisista tunteista eroon. Rauni koki myös, että osa ystävistä ja tutuista olettivat hänen selviytyvän, vaikka hänestä itsestään ei tuntunut siltä. Hän olisi halunnut puhua enemmän surustaan ja tilanteestaan, mutta
157 Junnila 2010, 25.
158 Jurvelin 2017, 43.
159 Kübler-Ross & Kessler 2005,103.
51
siihen ei tullut mahdollisuutta. Ihmiset toivat kukkia käydessään, mutta eivät jääneet kuuntelemaan. Lisäksi Raunilla olisi ollut tarvetta sielunhoidolliseen keskusteluun papin kanssa.
Mie romahin...oikein lopullisesti silloin minä sottasin että tämä on viärin....minnuu ei kukkaan niinku...kaikki ne jotka kukkia toi kottiin niillä oli vaan se että kyllä sinä selviät kyllä sinä selviät...mie en saanut semmosta sielunhoidollista semmosta pohdintaa mitä mie oisin halunnu...(Rauni)
Suruprosessissamme voimme ihmetyttää lähipiiriämme ja jopa itseämmekin. Surun aiheuttamat syvät ja raskaat masennuksen tunteet ovat aivan normaaleja, vaikka ne usein luokitellaan yhteiskunnassamme sairaudeksi, joka pitäisi hoitaa. On totta, että hoitamaton kliininen masennus voi pitkittyessään aiheuttaa mielentilan huononemisen. Suruun liittyessä masennus on toisaalta luonnon oma tapa suojata meitä sulkemalla hermojärjestelmämme niin, että saamme aikaa kohdata asian, jota emme sillä hetkellä pysty vielä käsittelemään.160
Kirsti oli vuoden poissa töistä lapsensa kuoleman jälkeen ja hakiessaan lisää sairaslomaa hän koki että psykiatrin käytös ei edistänyt hänen toipumistaan. Psykiatrin mielestä työ olisi ollut parasta terapiaa. Kirstistä tuntui, ettei hänen tuntemuksiaan otettu huomioon, vaikka kysymys oli hänen jaksamisestaan. Lisäksi psykiatrin epäempaattinen käytös tuntui pahalta siinä tilanteessa. Kirsti ei olisi halunnut avautua surustaan ihmiselle, joka ei osoittanut mitään myötätuntoa. Hän koki nöyryyttävänä, että sairauslomaa saadakseen piti avautua lapsen menetyksestä ja siitä aiheutuneesta surusta.
Ja sit mua rupesi itkettään ja sit kun hän niinku tavallaan sai mut itkemään niin sen jälkeen heltis pari kuukautta sairaslomaa eli koin nöyryyttävänä sen että niinku mä menin sinne kuin ventovieras nainen en mä halunnut hänelle avautua ku hän ei ollu empaattisen lämpimän tuntuinen ihminen vaan hän oli sellainen viileä ja katseli hieman niinku...niin varmaan hyvä psykiatri en mä sitä sano mutta mä en saanut semmosta lämmintä kosketuspintaa hänestä sit vasta ku mä rupesin itkemään niin sitte eikä sittenkään hänestä tullu mikään lämmin osanottava vaan hän sit kirjoitti no minäpä kirjoitin sinulle kaksi kuukautta tästä lisää ja käyt siellä terapiassa edelleen...(Kirsti)
160 Kübler-Ross & Kessler 2005, 37−38.
52
Myös kuoleman lopullisuus oli itsessään selviytymistä hidastava tekijä. Ajatus siitä, ettei koskaan näe läheistä rakastaan on musertava.
Mutta sitä vaan vielä heräilee tänä päiväkin jos torkahtelee esimerkiks tuossa sohvalla iltaisin töiden jälkeen niin yhtäkkiä ku sä silmäs aukaset sä niinkun säpsähdät ja heräät siihen niin tulee se semmonen että herää niinku siihen semmoseen todellisuuteen että nyt edelleenkin olen menettänyt tän...läheisen ihmisen että on niinku se ikävä tulee sillai monesti pintaan..et mä oon niinku herännyt siihen todellisuuteen siihen nukahtaessa..että ei oo enää äitiä eikä oo isää eikä oo sitä läheistä serkkua joka oli minulle ku se sisko nuorena. (Riitta)
Mutta mikä vaikeutti suruprosessia niin... tottakai niinku keskustelut joskus oli sillä tavalla niinku...mmmm rankkojakin että tuli takapakkia tavallaan siinä surutyössä sillee ehkä kuvailis että välillä teki tosi epätoivoiseksi olon että tää.. nyt käytän näinkin rankkaa sanaa että helvetti jatkuu loppuelämän että tää ei lopu ikinä että tää on totta että se laps on kuollu….(Kirsti)
Toisten ihmisten myötäelämisen puute ja vaatimukset tuntuivat olleen toipumista hidastavia tekijöitä. Lisäksi yksinäisyys ja ystäväperhepiiristä poissulkeminen olivat aiheuttaneet mielipahaa. Myös tarve sielunhoitoon oli jäänyt huomiotta ja sillä oli ollut yhdelle haastateltavista suruprosessia hidastava vaikutus. Pahinta on kuitenkin kohdata se todellisuus, ettei enää näe rakastaan.
53