7 KULJETTAJAT MAISEMASSA
7.2 Kuljettaja, ammatillinen väliinputoaja?
—Ateriankuljettaja? Onko sellaisiakin?
Tehdessäni tutkimustani ja puhuessani ateriapalvelutyöstä ihmiset kysyivät, mistä työstä oikein oli kysymys. Kyselijät eivät tunnistaneet kuljettajia kotipalvelun työntekijöiksi. Kun lääketieteellistynyt hoiva vahvistuu hoivamaisemassa, kasvaa sekalaista kotiapua tuottavien yritysten määrä. Kun hoivamaisemassa on enemmän sekalaisia hoivapalveluja, myös epätavallisten hoivatyöntekijöiden määrä lisääntyy. Tämän hetken sosiaalipoliittisessa keskustelussa sekalaisten hoivatyöntekijöiden osa on vieras, ja täten heidän ammatillisuuteensa liittyvien kysymysten pohtiminen on erityisen ajankohtaista.
Entisen työministerin Tarja Cronbergin (2010) ajatukset uudistuvista työmarkkinoista olivat osuvia. Tarja Cronberg (2010, 89) kirjoittaa, että on yhä vaikeampaa ennustaa, millainen ammattirakenne on esimerkiksi 30 vuoden kuluttua. Maailma muuttuu tällä hetkellä nopeasti ja palvelurakenne joutuu muuntumaan monimutkaisen järjestelmämme ehdoilla. Cronbergin ajatus on melko johdonmukainen, sillä silmäilemällä hoivatyössä tapahtuvia muutoksia ja yhteiskunnallista kehitystä on helppo vetää johtopäätös, että myös hoivatyö joutuu joiltain osin sopeutumaan uuden markkinavetoisen logiikan ympäristöihin. Tämä näkyy erityisen hyvin
96
tukipalvelujen työntekijäjoukkoa tarkastellessa. Kouluttamattomien työntekijöiden käyttö lisääntyy kuntien ulkoistaessa palvelujaan, sillä järjestöt ja erilaiset palveluyritykset eivät välttämättä vaadi työntekijöiltään ammatillista pätevyyttä (Anttonen & Sipilä 2009, 173- 174).
Cronberg herätteli ajatusta muuntuvista työvoimatarpeista ja muutosten vaikutuksista työvoiman sisäiseen jakoon. Etenkin hoivatyön parissa työntekijärakenne muuntuu ja kehittyy erilaiseksi kuin on perinteisesti ajateltu. Tukipalvelujen työntekijät edustavat tässä kuvassa uutta ja kapea-alaista hoivatyön ammatillista kehitystä. Mutta ovatko työntekijät, joilla ei ole varsinaista sosiaali- tai terveydenhoitoalan koulutusta taustallaan, eräänlaisia ammatillisia väliinputoajia maisemassa? Lähdin tarkastelemaan Eloxin työntekijöiden työtä ammatillisuusnäkökulmista käsin ja kysyin, keitä he olivat ja mitkä tekijät vahvistivat ja heikensivät heidän ammatillista asemaansa hoivatyön kentällä?
Eloxin työntekijät olisivat pääasiassa välivuotta pitäviä opiskelijoita, harjoittelijoita tai muita vain lyhyeksi ajanjaksoksi töihin tulleita työntekijöitä. Työntekijöistä suuri osa oli alle 30-vuotiaita. Useat kuljettajat suunnittelivat opintojen aloittamista lähivuosina tai pitivät välivuotta opinnoistaan. Osa näistä työntekijöistä oli alun perin tullut yritykseen vain lyhyeksi aikaa, mutta päätynyt jäämään useammaksi vuodeksi.
’’Haen keväällä kouluun ainakin muutamaan paikkaan. Hyvä, kun on jotain työtä tässä välissä, en jaksaisi odottaa himassa kouluun pääsyä.’’(Kuljettaja)
’’Kun vaan tietäisi, että mitä lähtisi opiskelemaan.’’(Kuljettaja)
Erityisen näkökulman kuljettajan ammattiin antoi työn sukupuolinäkökulma. Kuljettajat olivat muutamaa työntekijää lukuun ottamatta miehiä. Tämä oli kiinnostava havainto, sillä sosiaali- ja terveysalan pienipalkkaisten miespuolisten työntekijöiden asemaa ei ole käsitelty juuri lainkaan.
Pienipalkkaisia miespuolisia hoivan sekatyöntekijöitä työskentelee esimerkiksi turvapuhelinpalvelussa, erilaisissa kuljetustehtävissä, hoiva-apulaisina, mutta myös hoivakotien keittiöissä ja siistimistehtävissä. Näitä kaikkia kohtasin myös omalla tutkimuskentälläni.
Hoivapalveluiden laajetessa näitä sekalaisia työntekijöitä on entistäkin enemmän. He ovat jääneet vähälle huomiolle yleisessä poliittisessa keskustelussa ja uutisoinnissa. Olisiko jo aika ottaa heidän roolinsa ja osansa mukaan myös tieteellisiin tutkimuksiin?
Osa kuljettajista oli tullut Eloxiin töihin vain vähäksi aikaa. Se kuvastui heidän puheissaan, joista paljastui tuli heidän heikko kiinnittymisensä työpaikkaan. Etenkin ne työntekijät, joille työ toimi välivaiheena ennen opintoja tai muita töitä tuntuivat suhtautuvan kuljetustyöhön vähemmän ammatillista arvontunnetta tuntevasti. Yritykseen saatettiin suhtautua jopa väheksyen.
97
’’Mä lähden täältä heti kun löytyy jotain muuta työtä.’’(Kuljettaja)
’’Toivottavasti viimeinen talvi Eloxissa.’’ (Kuljettaja)
Työntekijäjoukon tausta oli kirjava. Vuosien varrella yrityksessä oli työskennellyt esimerkiksi opiskelijoita, urheilijoita, sekalaisia hoivatyöntekijöitä ja kuljetusalan ihmisiä. Sekalaisen työntekijäjoukon pitäminen mahdollistui siten, että Elox koulutti työntekijät työhön. Uudella työntekijällä ei tarvinnut olla aikaisempaa kokemusta alalta. Perehdyttäminen tapahtui muutamien työpäivien aikana uuden työntekijän kulkiessa työkentällä vakituisen kuljettajan mukana. Koska kuljettajat tekivät työtä vanhojen ja heikkokuntoisten ihmisten keskellä, järjesti yritys säännöllisesti ensiapukoulutuksia. Muutoin alalle pääsy ei vaatinut erityistaitoja taitavan ajotaidon lisäksi. Työ oli fyysistä ja sisälsi runsaasti liikkumista työpäivän aikana. Työntekijän tuli pystyä nostelemaan painaviakin ruokalaatikoita, minkä vuoksi kohtuullinen kunto ja terve fysiikka olivat edellytys työstä suoriutumiselle.
Tutkimukseni kannalta mielenkiintoisimman joukon muodostivat ne työntekijät, jotka eivät suunnitelleet alanvaihtoa.
’’En ole menossa kouluun. Haluan vaan tehdä töitä.’’ (Kuljettaja)
’’Tää on hyvä duuni siin mielessä että yritän säästää että pääsee taas reissuun. Olen yleensä reissussa aina pidemmän pätkän ja tuun sit tekee taas töitä.’’ (Kuljettaja)
Ateria- ja kauppapalvelutyötä pystyykin tarkastelemaan myös työnä, johon työntekijä kiinnittyy pitkäksi aikaa. Pitkäaikaiset työntekijät nimesivät viihtymisensä syiksi kohtuulliset työajat (pääsääntöisesti vapaat viikonloput), sosiaalisen työympäristön ja autoilun. Noin kolmasosa Eloxin työntekijöistä oli työskennellyt ateria- ja kauppapalvelussa vuosia, osa työntekijöistä jopa yli kymmenen vuotta. Kuljettajan työ ei kaikille työntekijöille ollut ammatillinen välietappi, vaan pysyvä elinkeino.
’’Mä kyllä tykkään tästä, palkka sais olla parempi mutta täällä saa ajella… työajat sopii mulle.
Johonkin tyyliin vuorotyöhön musta ei kyllä olisi.’’ (Kuljettaja)
’’Jatkan täällä, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu. Kerran Eloxissa, aina Eloxissa (naurua).’’(Kuljettaja)
Hoppania ja kollegansa (2016, 147) toivat esille, että yksityisissä hoivan arkipalveluja tarjoavissa yrityksissä on yleistä, että ne kouluttavat itselleen työntekijöitä uudenlaisilla tehtävänimikkeillä.
Tämä on yleistä esimerkiksi yrityksissä, joita ei määritellä suoraan sosiaali- tai hoivapalveluiksi ja jotka eivät ole viranomaisten valvonnassa. Eloxin työntekijöiden työsopimuksessa työnimike
98
oli vuosien varrella vaihtunut kuljettajaksi. Julkunen Raija (2006b, 102) jatkaa nimikkeistä ja kohdistaa huomion talousjohtamisen seurauksiin, joista yksi liittyy tehtävänimikkeisiin ja uuden johtamiskielen ongelmiin. Uudessa johtamiskulttuurissa työnimikkeistä häivytetään työntekijän identiteettiä ja korvataan nimikkeet liukuhihnamaisilla versioilla. Kuljettaja-nimike on huomattavasti etäisempi kuin esimerkiksi palvelutyöntekijä, joka sekin heijastaa tilaaja-tuottaja-mallin käytäntöjä. Ateria- ja kauppapalvelutyössä yhdistyvät sekä kuljetus- että palvelutyö.
Kuljettaja-nimike karsii mielikuvista sosiaalisuuteen ja muunlaisiin työnsisältöihin liittyviä näkökohtia eikä lisää tietoisuutta kuljettajan työn todellisista työnsisällöistä.
Tehtävänimikkeisiin liittyvillä epämääräisyyksillä on seurauksensa. Uusilla tehtävänimikkeillä on nähty olevan seurauksia työntekijän asemalle: kun hänen koulutuksensa on sidottu yritykseen, ei koulutuksella välttämättä ole selvää arvoa muualla työmarkkinoilla. Tämä asettaa työntekijän riskialttiiseen asemaan, kun hänen arvonsa työmarkkinoilla jää työsuhteen päätyttyä heikoksi.
(Hoppania ym. 2016, 147.) Ateria- ja kauppapalvelutyö näyttivät kuuluvan tähän lohkoon, ja edustivat hyvin uudenlaista epämääräistä hoivatyötä, jota ei välttämättä tunnisteta muualla työmarkkinoilla. Työnhakijan työhakemuksessa termi kuljettaja ei kerro paljoakaan kuljettajan taidoista. Nimike suuntaa huomion helposti tavaroiden kuljetukseen ja muuhun logistiseen työnosaan eikä tuo esille ateriapalvelun kuljettajan tehtäviin liittyvää sosiaalista puolta eikä esimerkiksi tämän monipuolisia kykyjä hallita monta asiaa kerrallaan. Jotkut kuljettajista olivat huolissaan tulevista työmahdollisuuksistaan.
’’…jos haluu muualle töihin ni tää homma hakemuksessa ei varmaan anna mitään pisteitä.
Kaipa siinä hakemuksessa täytyisi tuoda jotenkin esille, että mitä kaikkee täällä on päässyt tekemään (…) tää homma saattaa kuulostaa vähän oudolta niistä, jos ylipäätänsä pääsee edes haastatteluun.’’ (Kuljettaja)
’’Kuljetushommissa arvostavat ajotaitoa, mutta en osaa sanoa, mitä ajattelevat meidän työstä jossain muualla.’’(Kuljettaja)
Kuljettajat vaikuttivat olevan tietoisia epämääräisestä ammatillisesta osastaan työmarkkinoilla.
Työsuhteen päätyttyä kuljettajalla saattoi olla täysi työ markkinoida osaamistaan, ellei haettava työ suoranaisesti liittynyt esimerkiksi tavaroiden kuljettamiseen.
Työntekijät eivät myöskään nauttineet spesifin koulutuksen suomaa kulttuurista arvostusta.
Ammatillisuuteen sisältyy kulttuurinen ulottuvuus, kun sillä tuotetaan moraalista ammattietiikkaa, kieltä ja esimerkiksi ammatillista ylpeyttä. Kuljettajan ei ole mahdollista hankkia virallista pätevyyttä alalle, koska sellaista ei käytännössä ole olemassa.
99
’’Täällä kuljetetaan ruokaa tai ollaan keittolalla, ei kyllä pääse mitään muuta tekemään.’’
(Kuljettaja)
Henriksson ja Wrede (2004, 227) kirjoittivat kotiapua tuottavista toimijoista, joiden työntekijöillä on epämääräiset työehdot, ja toivat esille, että näiden yritysten työntekijöillä on eriarvoiset ammatillistumisen mahdollisuudet. Kuljettajan oli mahdollista tehdä Eloxissa keittolatyötä, ja osa kuljettajista olikin siirtynyt ravitsemus- tai ravintola-alalle kuljettajauransa jälkeen. Muutoin ammatilliset kehittymismahdollisuudet yrityksessä olivat rajalliset. Kuljettajan työ oli pääosin rajautunut kuljetuspalvelun ympärille, eikä yrityksessä ollut tarjolla urapolkuja tai lisäkouluttautumismahdollisuuksia.
Nimikkeisiin liittyvät näkökohdat saivat minut pohtimaan, mikä ateriankuljettaja oikeastaan oli ammatillisissa rakenteissa, ja ongelmia, jotka liittyivät epäsuorasti kuljettaja- nimikkeeseen.
Kuljettajien palkkoihin liittyvät aiheet herättivät keskustelua tutkimuskentälläni, ja pohdin, mitä kuljettajien heikohko palkka voisi kertoa kuljettajien asemasta ja osasta.
Kuljettajien mielestä heidän palkkansa olisi voinut olla parempi. Palkkaerot näkyvät hoiva-alojen sisäisessä vertailussa, jossa koulutus nostaa työntekijän kuukausiansioita (Asikainen 2012).
Kuljettajien tuntipalkka verrattuna muihin palvelualan töihin, mutta myös hoiva-alan palkkoihin, oli pieni. Tuntipalkka pysyi sitkeästi 10-11 euron tuntumassa tutkimusjaksoni ajan.
Juha Siltala (2004, 135–137) kuvaa uusia työmarkkinoita entistä yksilöivimmiksi ja valikoivimmiksi. Suomalainen työvoima on koulutetumpaa ja ammattikuvat laajenevat ja hämärtyvät. Työvoimapolitiikassa on käynnissä eräänlainen koulutusfetissi, kun koulutuksen merkitystä korostetaan ja työntekijät pystyvät vahvistamaan asemiaan erilaisten koulutusten avulla. Siltala toi esille, että työmarkkinoilla käytännön työläisten palkka on pieni verrattuna esimerkiksi asiantuntijatehtävien pakkoihin. Eloxin kuljettajien palkkaus vertautui hyvin esimerkiksi pienipalkkaisimpien siivousalan työntekijöiden ansioihin. Kuljettajien palkkatason määritteleminen on vaikeaa, osittain siitä syystä, että ammattirakenteet ovat olleet muutoksessa lähivuosina. Koulutus nostaa palkkoja, mutta kuljettajien asema tässä kuvassa on erityisen hankala.
Tarkastelin asiaa vielä tarkemmin, koska palkat toivat esille kuljettajien asemaan liittyviä kysymyksiä laajemmin. Kuljettajien palkkatasoon näytti vaikuttavan myös se, että yrityksen toiminta määräytyi kulloisenkin markkinatilanteen mukaan. Liikelaitosten on sanottu suunnittelevan toimintaansa lyhyellä tähtäimellä, ja tällöin työntekijät joutuvat joustamaan, kun työn osuutta voitoista minimoidaan (Siltala 2004, 135). Tämä näkyi Eloxin toiminnassa, jossa
100
toiminnanlaajuus määräytyi kulloisenkin markkinatilanteen mukaan ja yritykseen liittyvä markkinaperusteisuus piti palkkatason niin alhaalla, että yrityksen voitto saatiin maksimoitua ja yrityksen tulos kannattavaksi. Palveluvastaava kertoi ottaneensa palkkausasian esille johtoryhmän kokouksissa aiemmin, mutta turhaan. Ilmeisesti yrityksessä luotettiin siihen, että kuljettajia riittäisi jatkossakin. Tutkimuksen loppupuolella palkka- asia oli jälleen esillä kuljettajien toimesta ja tilanne odotti ratkaisuaan.
Muina syinä kuljettajien heikkoon palkka-asemaan voi ajatella kuljettajan työn heikon tunnettavuuden, mutta myös kuljettajan työnsisältöjen liittymisen epäsuorasti tuotantoon ja tavarankuljetukseen. Hoivapalveluun liittyviä kuljetuspalveluja ei kuitenkaan lueta viralliseksi kuljetustyöksi. Kuljettaja-nimikkeellä työskentelevät tavaroiden kuljettajat saivat muissa kuljetusalan yrityksissä työehtosopimuksen mukaista palkkaa, joka oli noin kaksi- kolme euroa enemmän tunnilta. Tämän huomion toi esille eräs kuljettaja, joka kommentoi samalla, ettei hän aivan ymmärtänyt miksi palkka Eloxissa oli pienempi kuin muualla. Selvitin asiaa paikallisesta kauppakassien kuljetusyrityksestä, jossa maksettiin virallista kuljettajanpalkkaa, ja asia todella oli näin. Eloxin kuljettajien asema oli heikko siis myös kuljettajaryhmien sisäisessä palkkavertailussa. Vanhusten kauppa- ja ateriapalvelu kuljettajien palkkaus pystyttiin liittämään yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen mukaiseen tasoon.
’’ Meille pitäis kyl maksaa enemmän kuin muille kuljettajille kun niis peruskuljetushommissa ei joudu vanhusten kanssa tekemisiin. Näis hommis on enemmän kaikkee venailua ovien takana ja sit monesti hitaampaa se asiakaspalvelu kans.’’ (Kuljettaja)
Kuljettajat vaikuttivat tiedostavan ongelman. Kysyin kahdelta irtisanoutuneelta työntekijältä syitä heidän lähtöönsä. Heikko palkka oli syynä molempien työntekijöiden ratkaisuun. He kertoivat saavansa parempaa kuljettajanpalkkaa muualta. Toinen kuljettajista oli työskennellyt yrityksessä vuosia ja ymmärtänyt palkkoihin liittyviä ongelmakohtia vasta viimeisenä työskentelyvuotenaan. Kuljettaja oli työskennellyt vaativalla kuljetusalueella ja hoitanut tunnollisesti kaikki pyydetyt tehtävät. Työntekijästä tuntui, että hänen työnsä oli ollut aivan liian raskasta suhteutettuna saatuun työkorvaukseen. Harmitus asiasta kalvoi mieltä.
Vaikka ammatillinen osa työmarkkinoilla herätti epätietoisuuden tunteita, vaikuttivat kuljettajat olevan pääosin tyytyväisiä työhönsä. Pitkäaikainen kuljettaja saattoi arvostaa omaa tekemistään hoivatyön ympäristössä. Kuljettajat toivat kuitenkin esille ristiriidan oman näkemyksensä ja esimerkiksi oman lähipiirinsä näkemyksen välillä. Kuljettajan lähipiiri tai tuttavat saattoivat
101
asennoitua kuljettajan työhön väheksyvästi. Asenneilmapiiri heikensi kuljettajan omanarvontunnetta. Suhtautuminen kuljettajan työhön vaihteli.
’’ Silloin tällöin kyselevät, että milloin mä meen oikeisiin töihin. Se ottaa välillä päähän, kun ihan työtähän mä täällä teen.’’ (Kuljettaja)
’’ Monet ihmettelee, et miks oon edelleen täällä töissä. Täällä on ollut ihan ookoo, eihän tää mitään hienoo ole, mutta ihan tavallista työtä. Pitäis varmaan jaksaa katella muita töitä jossain välissä.’’(Kuljettaja)
Kuljettajan esille tuoma oikeat työt kiinnitti huomioni, sillä se kuvasi mielestäni erityisen onnistuneella tavalla asenneilmapiiriä, jossa professiot määrittävät työn ja eräänlaisen harrastelutyön. Julkunen (1991, 76–78) kuvasi professioita niiden strategioiden kautta. Ammatit pyrkivät saavuttamaan aseman, jonka avulla niiden julkinen asema vahvistuu. Kuljettajan asema on heikko myös siitä syystä, että kuljettajan ammatillista osaa on hyvin vaikea vahvistaa.
Tutkimuskentälläni tuli myös esille, että alalle ei ollut helppoa löytää sopivia ja pitkäaikaisia työntekijöitä. Eloxin palveluvastaava kertoi, että työntekijätilanne vaihteli kausittain. Tilanne oli kesällä parempi kesätyöntekijöiden runsauden ansiosta.
Nykyisenlaisilla hoivatyönmarkkinoilla on tarvetta sekalaisille palvelutyöntekijöille, joilla on mielenkiintoa ja motivaatiota tehdä sekalaista hoivapalvelutyötä pienestä korvauksesta ja vaihtelevista työehdoista huolimatta. On muistettava, että sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset ovat erilaisessa asemassa kuin sekalaiset hoivatyöläiset. Sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattimonopolit eivät edistä monipuolista keskustelua sekalaisten hoivatyöläisten asemasta ja työmarkkinaosasta. Kuljettajien voi ajatella olevan ammatillisessa mielessä väliinputoajia.