Kokoustutkimus

Kokous on monimuotoinen sosiaalinen tilanne, jossa kokouksen osallistujat pyrkivät yhdessä toteuttamaan vuorovaikutuksen avulla tehtäviään (Asmuß &

Svennevig 2009: 3). Kokousten tutkiminen on työyhteisön vuorovaikutuksen tutkimusta, johon sovelletaan useita eri menetelmiä. Suosittuja tutkimussuun-tauksia ovat muun muassa etnografia, etnometodologia ja siihen liittyvä kes-kustelunanalyysi, vuorovaikutuksellinen sosiolingvistiikka ja pragmatiikka se-kä kriittinen diskurssintutkimus. Tutkimuksen kohteet vaihtelevat valittujen menetelmien mukaan ja käsittelevät muun muassa kokouskeskustelijoiden keskinäisiä sosiaalisia suhteita, tunteiden esittämistä, identiteetin konstruoi-mista, päätöksentekoa ja kokouskeskustelun rakenteellista jäsentyneisyyttä (ma.).

Yksi kokoustutkimuksen yhteydessä usein viitattu perusteos on Firthin vuonna 2005 toimittama neuvottelukäytäntöihin keskittyvä artikkelikokoelma.

Teoksen johdannossa Firth jaottelee neuvottelututkimuksen viiteen eri suun-taukseen: 1) preskriptiiviseen suuntaukseen, jossa tarkastelun kohteena ovat optimaaliset neuvottelustrategiat, 2) abstraktiin suuntaukseen, jossa hyödyn-netään muun muassa peliteoriaa, 3) etnografiseen suuntaukseen, 4) kokeelli-seen suuntaukkokeelli-seen, jossa muun muassa simuloidaan hypoteeseja, sekä 5) vuo-rovaikutusorientoituneeseen suuntaukseen. Firthin toimittama teos sijoittuu viimeksi mainittuun suuntaukseen. Teokseen sisältyvissä artikkeleissa tarkas-tellaan työyhteisön toiminnan vuorovaikutteisuutta ja neuvottelukäytäntöihin liittyviä kommunikatiivisia prosesseja diskurssi- ja keskustelunanalyysin, pragmatiikan, etnografian ja etnometodologian avulla. Firthin esittämä jaotte-lu tuo selkeästi esiin sen, että vuorovaikutusorientoituneen kokoustutkimuksen tavoitteena on nimenomaan tehdä eri sosiaalisia käytäntöjä näkyväksi (vrt. em.

luettelon kohta 5), eikä esimerkiksi antaa suosituksia siitä, miten jossakin tie-tyssä vuorovaikutustilanteessa pitäisi toimia parhaan mahdollisen lopputulok-sen saavuttamiseksi (vrt. em. luettelon kohta 1).

Kielitieteellistä kokoustutkimusta on tehty liike-elämän piirissä muun mu-assa Italimu-assa, jossa tutkimuksen kohteena ovat olleet erilaiset englannin- ja italiankieliset kielelliset ilmiöt kuten esimerkiksi pronominalisaatio, metaforat,

temaattinen kulku sekä kulttuurien välinen kommunikointi (Bargiela-Chiappini & Harris 1997, Poncini 2007). Sosiolingvistisen kokoustutkimuksen piirissä on tutkittu muun muassa englanninkielisiä johdon keskusteluja, ja sii-nä tarkastelukohteena ovat olleet muun muassa johdon ja työntekijöiden väli-set kohteliaisuusstrategiat ja valtasuhteet (Holmes & Stubbe 2003). Diskurs-sianalyyttisen kokoustutkimuksen piirissä on tutkittu muun muassa pyyntöjen esittämistä, huumoria, sukupuolten välisiä suhteita, kokousten johtamista ja small talkia (Holmes 2005, 2006, Holmes & Marra 2004, Holmes, Schnurr &

Marra 2007, Vine 2004).

Etnometodologisessa kokoustutkimuksessa on perinteisesti keskitytty tar-kastelemaan sitä, mitä toimintoja kokousvuorovaikutuksen aikana esiintyy ja miten organisaatiota puhutaan kokouksen aikana olemassa olevaksi. Keskuste-lunanalyyttisen kokoustutkimuksen perusteos on Deirdre Bodenin vuonna 1994 julkaisema The Business of Talk. Organisation in Action, johon myö-hemmät kokoustutkimusta käsittelevät julkaisut usein pitkälti nojautuvat.

Boden yhdisti tutkimustyössään organisaatiotutkimusta ja keskustelunanalyy-sia, ja hänen tavoitteenaan oli lisätä empiirisen arkitoiminnan tutkimus osaksi organisaatiotutkimusta (ks. Kangasharju 2007: 344). Boden (1994: 106) on tarkastellut sitä, miten kokousten kaltaiset vuorovaikutustilanteet jäsentävät organisaatiota. Organisaation tosiasiallinen rakenne luodaan Bodenin mukaan yhä uudelleen juuri kokouksissa – niin ajallisesti kuin myös fyysisesti tilaan si-dottuna, koska kokoukset liittävät yhteen ihmisiä, käsiteltäviä aiheita ja toi-menpiteitä ja koska nämä ihmiset, ajatukset ja päätökset yhdessä muodostavat organisaation. Boden (1994) väittää, että yrityksen sisäisessä kokouksessa or-ganisaation eri osat kohtaavat sekä luovat, ylläpitävät ja muokkaavat järjestäy-tynyttä toimintaansa.

Keskustelunanalyyttisen kokoustutkimuksen piirissä on tutkittu johtajuutta ja päätöksentekoa eri näkökulmista. Ford (2008) on tutkinut naisten sovelta-mia vuorovaikutuskäytänteitä. Fordin tutkimustyössä tarkastelun kohteena on muun muassa ollut se, miten naiset saavat äänensä kuuluville kokouksissa.

Ford on osoittanut, että naiset ottavat kokouksissa usein puheenvuoron itsel-leen esittämällä kysymyksiä ja että tällaisten kysymysten avulla naiset tuovat kokouskeskusteluun mukaan kokouksen kannalta merkittäviä puheenaiheita.

Vaikka keskustelunanalyysissa lähdetään usein siitä, että kysymyksen esittäjä asemoituu keskusteluun vähemmän tietävänä osapuolena (ks. esim. C. Good-win 1987), niin Fordin tutkimus osoittaa, että kysymyksen muotoilutavasta riippuen kysyjä voi jopa asettaa itsensä muihin osallistujiin nähden

tietäväm-män osapuolen asemaan. Clifton (2009) on tutkinut johtajuutta esimiesten ja alaisten välisten vaikutusmahdollisuuksien kautta. Clifton on osoittanut, että alaisilla on suullisen vuorovaikutuksen aikana yhtäläiset mahdollisuudet vai-kuttaa päätöksentekoprosessiin kuin esimiehilläkin edellyttäen, että osallistu-jat ottavat huomioon vuorovaikutustilanteessa olennaiseksi nousevat diskursii-viset resurssit, jotka ovat esimiehille ja alaisille erilaisia.

Kokousvuorovaikutuksessa esiintyvien toimintojen lisäksi kokoustutkimuk-sessa tarkastellaan kokouksen jäsentymistä sosiaalisena tilanteena. Llewellyn (2005) on tutkinut keskustelunanalyysin keinoin kansalaisten retorisia ja sek-ventiaalisia käytänteitä. Llewellynin aineisto on kerätty Britanniassa pidetyistä julkisista poliittisista keskustelutilaisuuksista, joissa kansalaisilla on mahdolli-suus keskustella yhteiskunnallisista aiheista suoraan viranomaisten kanssa.

Llewellynin tutkimuksen mukaan osallistujat rakentavat yhdessä keskustelun avulla keskustelutilanteesta sosiaalisesti järjestäytyneen vuorovaikutustilan-teen siitäkin huolimatta, että osallistujat osoittavat viranomaisia kohtaan pai-koin suuttumustaan, mikä oletusarvoisesti saattaisi johtaa kaoottiseen keskus-telutilanteeseen suurten joukkojen ollessa kyseessä. Markman (2009) on puo-lestaan lähestynyt kokouksen jäsentyneisyyttä aivan toisenlaisessa toimin-taympäristössä. Hän on tutkinut kokouksen pitämistä ei-kasvokkaisena verk-kokeskusteluna ja on todennut, että verkkoympäristö asettaa haasteita kokouk-sen organisoitumiselle, mikäli sille ei ole asetettu erillistä asialistaa ja puheen-johtajaa.

Pohjoismaissa on tehty melko paljon keskustelunanalyyttista kokoustutki-musta. Esimerkiksi Asmuß (2002) ja Osvaldsson (2004) ovat tutkineet erimie-lisyyttä, Svennevig (2008) ja Nielsen (1998, 2008, 2009) johtajuutta, sekä Adelswärd (1988) työhaastatteluja. Lisäksi Asmuß on analysoinut kehityskes-kusteluja (2008) ja julkisen hallinnon keskehityskes-kusteluja (2007) sekä Thomsen ja Asmuß (2008) sairauslomakeskusteluja.

Nielsen (2009) on tutkinut sitä, miten keskijohtoon kuuluvat työntekijät tuovat johtajuuttaan esille verbaalisesti. Nielsen on analysoinut keskijohdon ja alaisten välisten keskustelujen perusteella sitä, miten keskijohto tulkitsee alais-ten kokemuksia ja niitä koskevia tulkintoja, ja mialais-ten keskijohto liittää tällaiset kokemukset ja tulkinnat organisaation kontekstiin, käytäntöihin ja strategioi-hin. Nielsen kuvailee tulkitsevaksi johtamiseksi (interpretive management) tapaa, jolla keskijohto opettaa alaisiaan ajattelemaan organisaation tavalla.

Hän on aineistonsa perusteella havainnut viisi eri tapaa, miten tulkitseva joh-taminen tulee näkyväksi: 1) keskijohto ja muut työntekijät pyrkivät yhdessä

tulkitsemaan tehtäviään organisatorisen kontekstin näkökulmasta, 2) tätä tar-koitusta varten osallistujien on opittava organisaatiospesifinen sanasto, 3) kes-kijohto kuvailee organisaation prosesseja ja niihin liittyviä realiteetteja ja tie-toisesti pyrkii vaikuttamaan siihen, miten asiat ilmaistaan kielellisesti, 4) työn-tekijät osoittavat odottavansa, että johtajat tulkitsevat työntekijöiden koke-muksia ja 5) työntekijät voivat haastaa johtajien tulkinnat esittämällä kilpaile-via tulkintoja. Lisäksi Nielsen huomauttaa (2009: 48–49), että tulkitseva joh-taminen ei ole pelkästään keskijohdon tehtävä, vaan että hänen aineistossaan myös kokeneet työntekijät tulkitsevat johdon tahtotiloja. Nielsen toteaa aineis-tonsa perusteella lisäksi, että keskijohdolla on keskeinen asema strategian implementoinnissa, strategian siirtämisessä ylemmiltä tasoilta pienempiin toimintayksiköihin ja strategian merkityksellistämisessä tällaisissa yksiköissä, johdon viestien tulkitsemisessa, organisaatiospesifisen sanaston vaalimisessa ja uusien työntekijöiden sitouttamisessa organisaation toimintaan. Suurin osa tästä työstä tapahtuu Nielsenin mukaan suullisessa vuorovaikutuksessa ja eri-tyisesti organisaation sisäisissä osastokokouksissa.

Suomessa on tutkittu muun muassa kokouskeskustelijoiden liittoutumista ja tiimiytymistä (Kangasharju 1996, 1998, 2002), työsuoritusten valvontaa (Koskinen 1999, 2001), esimiehen ja alaisen välisiä kehityskeskusteluja (Wink 2007), yhteisen ymmärryksen rakentamista (Nikko 2009), monipuoliseen ymmärtämiseen liittyviä haasteita (Huttunen 2010) ja genre-viittausten käyt-töä kokouskeskustelussa (Lehtinen & Pälli 2011).

Kangasharju (1996, 2002) on osoittanut aineistonsa avulla, miten osallistu-jat ryhtyvät erimielisyystilanteissa tukemaan jonkin kannanoton esittänyttä osallistujaa. Tämän seurauksena osallistujien välille syntyy tilanteisia liittou-tumia, jotka voivat myöhemmin purkautua. Liittoutumat syntyvät tyypillisesti kannanottoja ja toimintaehdotuksia sisältävien vuorojen jälkeen, ja niillä on keskeinen merkitys esimerkiksi päätöksentekoprosessissa.

Koskinen (1999, 2001) on osoittanut, miten johtotason työntekijät tukeutu-vat kokouskeskustelun aikana organisaatiota ja sen toimintaa kuvastaviin teks-teihin, kuten esimerkiksi organisaatiokaavioon ja vuosisuunnitelmiin, ja valvo-vat niiden avulla järjestelmällisesti hankkeiden etenemistä ja omien voima-varojensa kohdentamista.

Nikko (2010) on osoittanut, että kokouskeskustelijat hyödyntävät useita eri vuorovaikutuskeinoja yhteisen ymmärryksen rakentamiseksi, kuten esimerkik-si täydentämällä toistensa vuoroja (collaborative completion). Nikon (2010) aineisto on peräisin samasta korpuksesta kuin nyt käsillä olevan tutkimustyön

aineisto mutta sillä erotuksella, että Nikon aineisto on ruotsin- ja englanninkie-listä, kun taas oma aineistoni koostuu suomenkielisistä kokouksista.

Huttunen (2010) on yhdistänyt useita kokouksia käsittävässä pitkittäistut-kimuksessaan keskustelunanalyysia Kuhnin ja Jacksonin (2008) kehittämään viestinnän analyysimalliin. Huttusen tutkimuksen kohteena on se, mikä rooli monipuolisella ymmärtämisellä ja muiden ymmärtämiseen liittyvillä vaikeuk-silla on kokouksissa. Huttunen osoitti, että hänen aineistossaan tällaiset haas-tavat tilanteet olivat kuitenkin keskeisiä uuden oppimisen ja tiedon aikaan-saamisen kannalta, koska osallistujien oli purettava haasteelliset tilanteet joko olemassa olevan tiedon perusteella tai kehittämällä tilanteeseen jokin uusi rat-kaisu. Huttunen havaitsi aineistonsa perusteella, että osallistujat viittasivat muuhun organisaatioon erilaisilla merkitsimillä (tagging) ja tällä tavalla mah-dollisesti pyrkivät osoittamaan muille osallistujille, miten he ymmärsivät pu-heena olevan asian ja että heidän omaamansa tietämys oli mahdollisesti pa-rempaa muiden osallistujien tietämykseen verrattuna.

Oma tutkimukseni täydentää Nikon ja Huttusen tutkimusta osoittamalla, että kokouskeskustelijat hyödyntävät myös -hAn-lausumia neuvotellessaan sii-tä, kenellä on parempaa tietämystä muihin nähden, mutta myös silloin, kun osallistujat jakavat yhteistä tietoa. Tällaiset lokaaliset neuvottelut esiintyvät ai-neistossani sekvensseissä, joissa osallistujat rakentavat yhteistä ymmärrystä.

Wink (2007) on tutkinut kehityskeskusteluja väitöskirjassaan, jossa hän so-velsi keskustelunanalyysia muistuttavaa dialogista lähestymistapaa tapaustut-kimukseen. Wink tarkasteli tutkimuksessaan sitä, miten esimies ja alainen ra-kentavat kehityskeskustelun aikana puheen avulla yhteistä sosiaalista todelli-suutta. Wink osoitti tutkimuksensa avulla, että onnistunut kehityskeskustelu syntyy esimiehen ja alaisen välisessä dialogissa ja että onnistunut kehityskes-kustelu voimaannuttaa ja synnyttää uutta ajattelua, uusia merkityksiä ja uutta toimintaa. Wink kuitenkin havaitsi, että kehityskeskusteluissa esiintyy monen-laista puhetta: luottamuspuhetta synnyttävää dialogia, vaatimuspuhetta syn-nyttävää monologia, pelikuviopuhetta synsyn-nyttävää debattia ja epäsuoraa vih-jauspuhetta synnyttävää tavanomaista keskustelua.

Lehtinen ja Pälli (2011) ovat johdon kokouksia käsittelevässä tutkimukses-saan yhdistäneet keskustelunanalyyttisen lähestymistavan genre-tutki-mukseen. He tarkastelevat tutkimuksessaan sitä, miten ja minkä vuoksi johta-jat viittaavat erilaisiin genre-tyyppeihin kokouspuheen aikana ja miten he osoittavat omaavansa yhteistä tietämystä viitattujen genre-tyyppien osalta.

Lehtinen ja Pälli ovat havainneet aineistonsa perusteella, että viitatessaan

jo-honkin toimintoon genrenä johtajat samalla viittaavat tällaiseen toimintoon it-sestään selvänä tietona. Lisäksi genre-viittauksia käytetään silloin, kun osallis-tujat esittävät ratkaisun johonkin ongelmaan.

Kokoustutkimuksen lisäksi Suomessa on tehty myös muuta keskustelun-analyyttista institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimusta verraten runsaasti.

Esimerkkeinä erilaisia institutionaalisia vuorovaikutustilanteita käsittelevistä tutkimuksista mainittakoon muun muassa Lehtisen (2002) väitöskirja adven-tistien raamatuntutkistelusta ja Halosen (2002) väitöskirja alkoholistien myl-lyhoidosta. Näissä tutkimuksissa vuorovaikutustilanne muistuttaa järjestäyty-miseltään kokousta.