Betz, John R., Beyond the Sublime. The Aesthetics of the Analogy of Being (Part One). Modern Theology. Vol. 42, No.
213, 2005, 367–411.
Carlson, Thomas A., Postmetaphysical theol-ogy. Teoksessa Cambridge Companion to Postmodern Theology. Toim. Kevin J.
Vanhoozer. Cambridge University Press, Cambridge 2003, 58–75.
Chesterton, G. K., Oikea oppi (Orthodoxy, 1908). Suom. Antti Nylén. Savukeidas, Turku 2012.
Christianity and the Postmodern Turn. Toim.
Myron B. Penner. Brazos Press, Grand Rapids 2005.
Cunningham, David S., David Bentley Hart’s The Beauty of the Infinite. Critical Res-ponses. New Blackfriars. Vol. 88, No.
1017, 2007, 581–584.
Girard, René, Väkivalta ja pyhä (La violence et le sacré, 1972). Suom. Olli Sinivaara.
Tutkijaliitto, Helsinki 2004.
Griffiths, Paul J., Review: Adrian Pabst.
Metaphysics: The creation of hierarchy.
International Journal for Philosophy of Religion. Vol. 72, No. 3, 2012, 249–252.
Hart, David Bentley, The Beauty of the Infi-nite. The Aesthetics of Christian Truth.
Eerdmans, Cambridge 2003.
Hart, David Bentley, The Doors of the Sea.
Where Was God in the Tsunami? Eerd-mans, Grand Rapids 2005a.
Hart, David Bentley, The Offering of Names.
Metaphysics, Nihilism, and Analogy.
Teoksessa Reason and the Reasons of Faith. Toim. Paul J. Griffiths & Rein-hard Hütter. T&T Clark, London 2005b, 255–291.
Hart, David Bentley, Response to James K. A.
Smith, Lois Malcolm & Gerard Lough-lin. New Blackfriars. Vol. 88, No. 1017, 2007a, 610–623.
Hart, David Bentley, Response from David Bentley Hart to McGuckin and Murphy.
Scottish Journal of Theology. Vol. 88, No.
1013, 2007b, 60, 95–101.
Hart, David Bentley, Atheist Delusions. The Christian Revolution and Its Fashionable Enemies. Yale University Press, London 2009a.
Hart, David Bentley, In the Aftermath. Provo-cations and Laments. Eerdmans, Cam-bridge 2009b.
Hart, David Bentley, Ateismin harhat. Suom.
Anne Leu. Perussanoma, Kauniainen 2010.
Hart, David Bentley, A Philosopher in the Twilight. Heidegger’s Philosophy as a Meditation on the Mystery of Being.
First Things 2/2011. http://www.firstth- ings.com/article/2011/01/a-philosopher-in-the-twilight
Hart, David Bentley, The Devil and Pierre Gernet. Stories. Eerdmans, Cambridge 2012.
Jenson, Robert W., Review essay. David Bent-ley Hart, The Beauty of the Infinite.
Aesthetics of Christian Truth. Pro Eccle-sia. Vol. 14, No. 2, 2005, 235–237.
Jenson, Robert W., On Thinking the Human.
Resolutions of Difficult Notions. Eerd-mans, Cambridge 2003.
Kemppainen, Lauri, Radikaali ortodoksia.
Teoksessa Nykyajan teologian suuntauk-set. Toim. Olli-Pekka Vainio & Lauri Kemppainen. Kirjapaja, Helsinki 2013.
Kirjavainen, Heikki, Keskiajan filosofian anti nykyajan filosofialle. Teoksessa Keskiajan filosofia. Toim. Vesa Hirvonen & Risto Saarinen. Gaudeamus, Helsinki 2008, 65–80.
Marion, Jean-Luc, God Without Being (Dieu sans l’être, 1982). Käänt. Thomas A.
Carlson. The University of Chicago Press, London 1991.
Milbank, John, Theology & Social Theory.
Beyond Secular Reason. Blackwell, Oxford 1990.
Milbank, John, The Ethics of Self-Sacrifice.
First Things, 3/1999. http://www.firstth- ings.com/article/2009/02/004-the-ethics-of-self-sacrifice-20
Milbank, John, ’Postmodern Critical Augus-tinianism’. A Short Summa in Forty-Two Responses to Unasked Questions.
Teoksessa The Radical Orthodoxy Reader.
Toim. John Milbank & Simon Oliver.
Routledge, London 2009a, 45–61.
Milbank, John, The Grandeur of Reason and the Perversity of Rationalism. Radical Orthodoxy’s First Decade. Teoksessa The Radical Orthodoxy Reader. Toim. John Milbank & Simon Oliver. Routledge, London 2009b, 367–404.
Saarinen, Risto, Teologia. Teoksessa Keskiajan filosofia. Toim. Vesa Hirvonen & Risto Saarinen. Gaudeamus, Helsinki 2008.
Sammalkivi, Mikko, John Milbank. Puh-dasoppinen radikaali ja postmoderni kulttuuriteologi. niin & näin 3/2005, 71–74.
Smith, James K. A., Introducing Radical Orthodoxy. Mapping a Post-secular Theo-logy. Baker Academic, Grand Rapids 2004.
Yrjönsuuri, Mikko, Jälkisanat. Bernhard Welte, Martin Heidegger ja olemisen avoimuus. Teoksessa Welte, Bernhard, Olemattomuuden valo. Uuden uskonnolli-sen kokemukuskonnolli-sen mahdollisuudesta. Suom.
Terhi Kiiskinen ja Teemu Sippo. Loki-Kirjat, Helsinki 2008, 99–109.
artikkeli
3/2013 niin & näin 31
www.netn.fi/kauppa | 040 7214891
”On ikävä, pitkäveteinen, pahasiivoinen ja surullinen syksy”, manaa Juhani Aho.
niin & näin esittää virallisen vastalauseen. Sadonkorjuun kunniaksi tarjoamme
valikoiman vuosikertaklassikoita alennettuun 20 euron kappalehintaan (+ postikulut).
20 € / kpl
+ pOStikulut
Kiista yhteismaista. Garrett Hardin ja selviytymisen politiikka
Toim. Simo Kyllönen, Juhana Lemetti, Niko Noponen & Markku Oksanen niin & näin -kirjat 2011
155 sivua
Ihmislaji seisoo tai kaatuu luonnonva-rojen mukaan. Biologi Garrett Hardinin ensi kertaa suomennettua klassikkoar-tikkelia ”Yhteislaidunten tragedia” ruo-ditaan kotimaisin asiantuntijavoimin.
Ludwig Wittgenstein, Ajatusliikkeitä. Päiväkirjat 1930–1932 & 1936–1937 Suom. Tommi Uschanov niin & näin -kirjat 2011 154 sivua
Kirja täyttyy itsetutkisteluis-ta, unikuvauksista ja kaikista niistä merkillisistä pohdin-noista, joista wittgensteini-laisuus rakentuu. Filosofi on intiimeimmillään.
Roger-Pol Droit, Filosofoidaan lasten kanssa Suom. Tapani Kilpeläinen niin & näin -kirjat 2011 87 sivua
Lapset kyselevät luonnostaan – kuten filosofit. Arvostettu filosofian popula-risoija Roger-Pol Droit opastaa filosofi-seen dialogiin lasten kanssa.
Herbert Marcuse, Taiteen ikuisuus Suom. Ville Lähde niin & näin -kirjat 2011 92 sivua
Onko taiteen paikka politiikas-sa tai politiikan taiteespolitiikas-sa? Vii-meisessä teoksessaan Herbert Marcuse (1898–1979) puolus-taa taiteen itsenäisyyttä.
Ja johan muuttuu Ahollakin ääni kellossa: ”paino oli ihmisten hartioilta pudonnut.
Ne kävelivät kuin uusissa vaatteissa, ja askel oli notkea ja käynti rivakka. Silmät loistivat kirkkaina, ja poskipäillä hehkui terveyden puna.” (Syksyllä, 1886)
niin & näin -kirjojen syysale
3/2013 niin & näin 33
Jukka Rusanen, School of Love (2009), öljy kankaalle, 200 x 230 cm, kuvaaja: Anni Löppönen
F
ilosofian yhteiskunnallinen rooli on jännit-teinen. Filosofiaa vaaditaan ottamaan osaa yhteiskuntaan, mutta sen kykyjä epäillään tai jopa pelätään seurauksia. Samanlainen jännite on ilmeinen filosofian julkisessa ku-vassa. Julkisuudessa puhuvaa filosofia sekä ihaillaan että hänen kustannuksellaan pilaillaan. Yhtäältä jul-kisen ajattelun ja filosofian merkitysyhteys on monille niin vahva, että kelle tahansa asioita syvällisemmin tai perusteellisemmin pohtivalle annetaan filosofin titteli.Toisaalta filosofia koetaan arjelle vieraaksi esoteeristen kysymysten pohdinnaksi. Tämä kertoo sanan ”filo-sofia” merkityksen liudentumisesta, mutta yhtä lailla se osoittaa, miten suuri tarve filosofian yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ymmärtämiseen on – niin filosofian kuin julkisen keskustelun kentällä.1
Filosofian historiassa yhteiskunnallinen vaikutta-minen on ollut kiinteä osa filosofien toimintaa. Suuri osa valistusajattelijoista sekä käsitteli yhteiskunnallisia teemoja että osallistui kiistoihin ajankohtaisista kysymyk-sistä. Jean-Jacques Rousseaun, Jean d’Alembertin ja Vol-tairen kiista teatterin kulttuurisesta ja kasvatuksellisesta merkityksestä on tunnettu esimerkki siitä, miten filosofit väittelivät vastakkain jopa siinä määrin, että kiista henki-löityi heihin2. Englannin sisällissota kummitteli Thomas Hobbesin, John Locken ja monen muun ajattelijan mie-lessä ja vaikutti moniin heidän näkemyksiinsä. Kuitenkin tällaisia konflikteja tai merkittäviä perinteitä laajem-minkin suurimmalla osalla filosofian klassikkohahmoista on ollut oma yhteiskunnallinen ulottuvuutensa vaikkapa naisten oikeuksia peränneestä Mary Wollstonecraftista rauhanaatteesta ja kosmopoliittisuudesta kirjoittaneeseen Immanuel Kantiin.
Oikeastaan koko ajatus ”varsinaisesta filosofiasta”
erotettuna filosofin toiminnan yhteiskunnallisista ulot-tuvuuksista on melko uusi. Eriytyminen alkoi vasta 1800-luvulla tiedekäsityksen muuttumisen ja tiedeyli-opiston kehittymisen myötä. Niinpä monien aiempien
filosofien uskonnolliset pohdinnat tai vaikka järjen ja sen rajojen tutkailu liittyivät polttaviin yhteiskunnallisiin ky-symyksiin. Mitä sai ja voi ajatella? Mitä sai uskoa, ja mitä sai myös tehdä?
Moderni ero ei kuitenkaan ole täydellinen. Filoso-fiakäsitysten muutoksesta huolimatta lukuisat yliopis-tofilosofit ovat pitäneet yhteiskunnallista vaikuttamista merkittävänä filosofian tehtävänä. John Dewey oli aktii-vinen yhteiskunnallinen keskustelija, Simone de Beauvoir haastoi sukupuolikäsityksiä, ja Karl Marx oli pyrin-nöissään melko vallankumouksellinen3. Ja tietysti on eri-tyisiä traditioita kuten niin kutsuttu kriittinen teoria tai aihealueita kuten talous- tai ympäristökysymykset, jotka ovat lähtöjään yhteiskunnallisesti latautuneita.
Kysymys yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta on muuttunut yhä ajankohtaisemmaksi, kun siitä on tullut julkilausuttu osa akateemisen filosofian tehtävää. Tutki-muksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus onkin noussut tärkeäksi aiheeksi tiedepoliittisissa keskusteluissa ja yli-opistojen strategioissa sekä Suomessa4 että muualla maail-massa. Suomen yliopistolaissa todetaan, että ”yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaiku-tuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutki-mustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta”. Yhdeksi professoreiden tehtäväksi mai-nitaan alan yhteiskunnalliseen vuorovaikutuksen osal-listuminen. Suomen Akatemia on kiinnittänyt erityistä huomiota tieteen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen Suomen tieteen tilaa koskevissa arvioissaan koko 2000-luvun ajan5. Tätä kutsutaan myös yliopiston kolmanneksi tehtäväksi.
Kansainvälisten ranking-listojen huippuyliopistojen toimintaohjelmissa yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttavuus on arkipäivää, vaikka sitä ei vielä listoilla ar-vioidakaan6. On syytä olettaa, että kolmannen tehtävän merkitys kasvaa entisestään. Tehtävän ymmärtämisen ja arvioimisen käytännöt ovat tällä hetkellä kuitenkin puut-teelliset ja suhtautuminen jännitteistä.
Sami Syrjämäki & Ville Lähde
Filosofia ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Filosofit ovat läpi historian pyrkineet vaikuttamaan yhteiskuntiinsa. Sokrates oli
yhteiskunnallinen valistaja ja kriitikko, ja siksi hänet tuomittiin kuolemaan. Sokrateen
merkitystä filosofialle tuskin kukaan kiistää, mutta silti jotkut nykyfilosofit suhtautuvat
filosofian yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen varauksellisesti. Vuorovaikutuksen historia
ei olekaan yksinomaan valoisa. Kielteisinä esimerkkeinä mainitaan usein Heideggerin
toiminta natsipuolueessa tai historiassa kummitellut platoninen ajatus diktatorisin ottein
hallitsevista filosofikuninkaista. Filosofian yhteiskunnallinen tehtävä on kuitenkin ottanut
näkyvän paikan filosofian huippulaitoksissa.
34 niin & näin 3/2013
Jukka Rusanen, Remains (2008), öljy kankaalle, 210 x 190 cm, kuvaaja: Anni Löppönen
