Ympäristönsuojelutavoitteet eivät ole yhteiskunnassa ja mediassa itsestään selvästi hyväksyttyjä asioita, vaan niitä luonnehtii usein kiistanalaisuus. Ympäristöproblematiikkaan tarttuneita toimittajia kritisoitiin puolueellisuudesta varsinkin takavuosina, kun ympäristöjournalismi oli mediakentässä vielä uudehko ilmiö (Anderson 1997, 63; Suhonen 1994, 58–62).
Keskustelu journalistien ammattikunnan sisällä oli välillä hyvin kiivasta. Esimerkiksi politiikan toimittaja ja Iltalehden kolumnisti Aarno Laitinen (1991) esitti, että ympäristötoimittajat ovat vihreää mafiaa, joka vetoaa tunteisiin ja esittää epä-älyllistä humpuukia. Hänen mukaansa näillä toimittajilla ei ole historian tai suhteellisuuden tajua. Kauppalehden silloinen päätoimittaja Lauri Helve (1995) puolestaan väitti, että suomalaiset ympäristöjournalistit ovat täydellisen yksipuolisia.
Ympäristöjournalismia kohtaan saatetaan edelleen esittää kritiikkiä, jonka mukaan ympäristöjournalismi on pelkästään mielipiteellistä tai että sitä leimaa objektiivisuuden puute.
Mielipiteellisyyden perusteltavuutta voi arvioida esimerkiksi sitä vasten, perustuuko juttu ekologiseen tutkimustietoon vai ei, mutta mitä on objektiivisuus? Eikö kaikki journalismi ole jossain määrin mielipiteellistä?
Objektiivisuuden käsite on hyvin monitulkintainen ja siihen on kohdistunut paljon kritiikkiä.
(Shoemaker & Reese 1991, 91–93, 197–198; Hansen 2010, 17–18.) Keskeinen objektiivisuus-käsitteen kritiikki koskee sitä, että kukaan ei pysty tavoittamaan maailmaa ”sellaisenaan”, oli hän sitten tieteilijä tai journalisti. Arvot vaikuttavat journalismiin jossain määrin aina, eivätkä ne ole ympäristöjournalismissa välttämättä esillä sen enempää kuin missään muissakaan jutuissa. Arvot näkyvät muun muassa uutisaiheiden valinnassa, siinä mitä faktoja pidetään kertomisen arvoisina ja siinä, miten ison tilan aihe saa tiedostusvälineessä. (Shoemaker & Reese 1991, 70–71; Cox 2006, 181.)
Hansen (2010, 17) täsmentää, että sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta väittely uutisoinnin objektiivisuudesta on harhaanjohtavaa.10 Jos ympäristöongelmien katsotaan määrittyvän monimutkaisessa sosiaalisessa ja poliittisessa vuorovaikutuksessa, sen sijaan että ne olisivat objektiivisesti olemassa olevia olosuhteita, niin myöskään juttuja ei ole mielekästä arvioida oikean tai väärän representaation käsitteillä. Olennaisinta Hansenin mukaan on pohtia, miksi tietyt näkökannat saavuttavat arvostetun aseman ja toiset eivät.
Se, minkälaista journalistista esitystä pidetään objektiivisena, on siten suhteellista ja yhteydessä vallitseviin käsityksiin. Esimerkiksi ympäristöjournalisti Pasi Toiviainen (2007, 9–10) on todennut, että jos taloustoimittajan raportti vaikuttaa objektiiviselta, mutta ympäristöjournalistin juttu saa syytteitä puolueellisuudesta, näin voi olla siksi, etteivät jälkimmäisen esittämät näkökannat edusta välttämättä enemmistön näkemystä.
Jos ympäristökysymyksiä koskevien juttujen pätevyydestä halutaan käydä keskustelua, tällaiset arviot lienee mielekkäintä tehdä ammattialan yleisten eettisten pelisääntöjen nojalta. Journalistin ohjeet toteavat tietojen hankkimisen ja julkaisemisen osalta, että journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, tarkistettava tiedot mahdollisimman hyvin, erotettava tosiasiat mielipiteistä ja suhtauduttava tietolähteisiin kriittisesti (JSN 2014b). Katson, että kriittinen
10 Huomaa, että Hansen puhuu ympäristöongelmien määrittymisestä, eli poliittisesta prosessista. Ympäristöongelmien tarkastelu konstuktionistisesta näkökulmasta ei tarkoita ympäristön reaalisen muutoksen ja sen aiheuttamien uhkien kiistämistä. (Katso Suhonen 1996, 36–44.)
suhtautuminen tietolähteiden esittämiin väitteisiin tarkoittaa esimerkiksi sen pohtimista, ovatko lähteen käyttämät argumentit vallitsevan luonnontieteellisen käsityksen valossa totta.
Kysymykseen siitä, ovatko ympäristökysymykset ja -journalismi muuttuneet 2010-luvulle tultaessa yleisesti hyväksytyiksi, olisi hankala yrittää antaa yksiselitteistä vastausta. Filosofi Ville Lähde (2013, 120–123) huomauttaa, että luonto ei ole yksi ja yhtenäinen, eivätkä myöskään yhteiskunnat.
Eri ympäristöongelmat ovat laadultaan ja syiltään hyvin erilaisia. Ympäristöherätyksen hetkellä (katso luku 2.1, s. 8) nämä ilmiöt koottiin yhteen ikään kuin samaksi ilmiöksi, ympäristökriisiksi.
Se oli tärkeää, jotta ihmisten ympäristösuhteesta saatiin tehtyä poliittinen kysymys. Tämä kokonaisnäkemys johtaa Lähteen mukaan kuitenkin helposti ajatteluun, jossa eri ympäristökysymysten väliset merkitykselliset erot jäävät hahmottumatta.
Tarkoitan eroilla seuraavaa: paikallisen teollisuuslaitoksen aiheuttamaan maaperän saastumiseen liittyy erilaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia jännitteitä kuin kysymykseen ilmastonmuutoksesta, mobiililaitteiden säteilystä tai susien oikeudesta elää. Selvää on myös, että esimerkiksi ilmastonmuutoksesta voidaan keskustella hyvin monilla eri tasoilla ja esittää sen torjumiseen hyvin monen erityyppisiä toimenpide-ehdotuksia. Aiheiden eriseuraisuuden vuoksi olisi vaikea puhua ympäristökysymyksiä käsittelevästä journalismista yhtenä. Osa kysymyksenasetteluista ja näkökannoista sopii hallitsevaan ideologiaan, osa ehkä ei. Toisia ympäristökysymyksiä käsittelevät jutut asettuvat ristiriitaan hallitsevan talousajattelun kanssa, toisilla on ristiriitainen suhde johonkin toiseen arvojärjestelmään.
Etelä-Suomen suurpedoista on käyty viime vuosina kiivasta väittelyä muun muassa lehtien sivuilla.
Tämä kiista on hyvä esimerkki aiheesta, jolla ei vaikuttaisi olevan yhteyttä taloudellisiin intresseihin: susiensuojelu ei aiheuta ihmisille merkittäviä taloudellisia menetyksiä, vaan konflikti liittyy ennemminkin ihmisten välisiin näkemyseroihin siitä, minkälainen itseisarvo luonnon monimuotoisuudella ja villieläimillä tulisi olla. (Katso Valkonen & Saaristo 2010, 103–108.)11
Yhteiskunnalliset jakolinjat voivat poiketa eri ympäristökysymysten välillä suuresti toisistaan:
tietystä arvolähtökohdasta katsottuna osa ympäristönsuojelullisista tavoitteista voi näyttää kannatettavilta, osa torjuttavilta (katso jakolinjoista Hansen 2010, 47). Journalismin kannalta tästä seuraa esimerkiksi se, että aihetta saatetaan käsitellä hyvin eri tavoin eri kohderyhmille suunnatuissa medioissa, kuten Sipilä (2011) on turkistarhausuutisointia koskevassa pro gradussaan
11 Toki myös totunnaisen talousajattelun taustalla on omanlaisensa luontosuhde ja näkemys siitä, onko luonnolla itseisarvoa vai ei. Hallitsevan länsimaisen talousajattelun suhdetta luontoon on usein luonnehdittu hyvin välineelliseksi.
Ympäristökysymys käsitteellistetään taloustieteessä pääosin vain ”ulkoisvaikutuksiksi” (Lähde 2013, 138).
todennut. Vastaavasti ympäristötoimittajilla oli entisaikoina vaikeuksia joissain toimituksissa (Melakoski 2011). Alaa seuraavien keskuudessa liikkuu anekdootinomaisia tarinoita siitä, että joitakin toimittajia olisi aikoinaan jopa hyllytetty joidenkin luonnonsuojelujuttujensa vuoksi.
Ainakin valkoselkätikkajutut olivat joissakin medioissa 1990-luvun puolivälin tuntumassa tällainen hankala aihe. Vastaavia tarinoita kerrotaan esimerkiksi Yhdysvalloissa (Frome 1998, 29–31).
5 Tutkimusmenetelmät ja aineisto
Tässä luvussa esittelen tutkielmani menetelmät ja aineiston. Tarkennan ensiksi, mitkä ovat ympäristöjournalismia koskevat tutkimuskysymykseni. Sen jälkeen kerron tekemistäni teemahaastatteluista ja annan taustatietoja tutkimukseen osallistuneista ympäristötoimittajista. Tuon myös esiin, miten jäsensin ja analysoin haastatteluaineistoa sekä miten perustelen tekemieni päätelmien luotettavuutta.