Keskinäisen sielunhoidon merkitys

Lutherin näkemyksen mukaan yleisen pappeuden periaatteen pohjalta sielunhoito ja rippi ovat kaikkien kristittyjen tehtäviä. Tämän periaatteen mukaan pappien ja diakoniatyöntekijöiden lisäksi muutkin seurakunnan työntekijät ja seurakuntalaiset voivat tehdä sielunhoitoa.¹²⁷

Ihmisten keskinäinen sielunhoito on parhaimpia lähimmäisyyden muotoja. Toiselta ihmiseltä saatu tuki ja rohkaisu voi olla merkittävä apu suruprosessissa ja muissa vastoinkäymisissä. Varsinkin jos toinen osapuoli on kokenut vastaavan menetyksen, niin hänen antamansa tuki voi olla ensiarvoisen tärkeää vertaistukea. Paavalikin kehottaa, että ”kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal.

6:2) Seurakuntalaisten toisistaan huolehtiminen kytkeytyy keskinäiseen huolenpitoon, jolle on ominaista tukeminen ja rohkaiseminen.¹²⁸

Kaikki viisi haastateltavaa olivat saaneet keskinäistä sielunhoitoa ja vertaistuen puitteissa tapahtuvaa sielunhoidollista keskusteluapua. Puoliso, omat lapset, sisarukset, puolison suku, muut sukulaiset ja ystävät olivat olleet tärkeitä rinnalla kulkijoita suruprosessin alusta alkaen. Keskinäisen sielunhoidon sekä vertaistuen puitteissa tapahtuvan sielunhoidollisen avun merkitys oli suurempi niillä, jotka eivät

125 Gothóni 2014, 13‒14.

126 LaMothe 2014, 14.

127 Kiiski 2009, 226.

128 Kiiski 2009, 70.

37

olleet saaneet tarpeeksi tai ollenkaan pastoraalista sielunhoitoa. Erityisesti Sonjalle oli ollut tärkeää oman suvun, puolison suvun ja ystävien tuki.

Ystävät soitteli paljon silloin ja ja sillä tavalla keskusteltiin asioista ja hänen (vainajan) siskot soitti paljon...No kyllähän mie sitten jonkun verran kävin näissä sukulaisissa ja sukulaiset kävi minun...oli se oli ihan parasta minusta terapiaa se että mie sain niinku heidän kanssaan ja puhua puolisoni elämästä ja meidän yhteisestä elämästä.... (Sonja)

Myös Raunille omien lasten tuki ja heidän kanssaan käydyt sielunhoidolliset keskustelut olivat antaneet voimia.

Poika tuli käymään minun poikani joka on hyvin tahdikas hienotunteinen ja sano..

kuule äiti minä olen pohtinut tätä asiaa isälle olis tapahtunut muuten jottain pahhaa mutta hän pääsi parempaan kottiin ja nyt isälle ei tapahdu pahhaa ja... se maalaispojan joka on peri perihiljainen ja semmonen tahdikas ja kaikki huomioonottava poika niin..se.. se antoi minulle niin pitkään voimaa että kuule isällä on hyvä...(Rauni)

Sosiaalinen tuki on tärkeää sureville. Läheisiltä saatu tuki ja puhuminen ovat korvaamattomia tekijöitä selviytymisen kannalta. Sosiaalisella tuella on edistävä vaikutus siihen, että sureva pystyy puhumaan menetyksestään. Tukiverkosto on hyvä suoja vastoinkäymisissä ja menetystilanteissa huonoja terveysvaikutuksia vastaan.

Ilmaisemattoman surun seurauksena voi olla stressi, joka puolestaan heikentää vastustuskykyä sairauksia vastaan. Puhuminen on tarpeellista useista syistä. Kun tapahtuman pukee sanoiksi niin, se tuntuu vähemmän ylivoimaiselta.¹²⁹

Riitta oli saanut paljon apua suruunsa sururyhmässä käymisestä, mutta myös hänelle perheen ja ystävien tuella oli ollut iso merkitys.

Ystäviä ja sukulaisia on ollu tässä ympärillä kun oon käyny näitä heidän kanssaan näitä keskusteluja tästä läheisen ihmisen menettämisestä ja jatkuvasta ikävästä mikä nyt on edelleenkin vahvasti tuolla sisälmyksissä että... että tota he on sitte yrittäneet kaikin tavoin tukea ja auttaa...(Riitta)

Poijula käsittelee erilaisia tuen muotoja, joita sureva voi haluta tai tarvita. Tunnetuki pitää sisällään tunteiden ilmaisuun rohkaisemisen ja kiintymyssuhteen muistelemisen, mutta myös huolenpidon ja välittämisen koskien surevaa. Välineellistä tukea on

129 Poijula 2005, 80−81.

38

esimerkiksi hautajaisjärjestelyissä tai taloustöissä auttaminen. Surevan menetyksen ja sen tuoman kärsimyksen tunnustaminen on vahvistavaa tukea. Eli surevalla on oikeus surra suruaan. Tiedon antaminen käytännön asioista esimerkiksi vakuutuksista on tietoa antavaa tukea. Surevan tukeminen olemalla fyysisesti läsnä on läsnä olevaa tukea. Stressin aikana on tärkeää saada tunnevuorovaikutusta ja läheisyyttä sekä kokea että toinen ihminen on tunneankkurina eli suhdetukena. Surevan oloa voi helpottaa vetämällä häntä sosiaalisiin toimintoihin ja silloin puhutaan sosiaalisiin toimintoihin liittyvstä tuesta.¹³⁰

Kaikki tuen muodot ovat varmasti tarpeellisia surevalle ja osa niistä korostuu surevan sen hetkisen tilanteen mukaan. Kaikki haastateltavat kertoivat saaneensa läheisiltään ja ystäviltään monenlaista tukea ja apua.

Sitte ne soitti sielt sairaalasta että tota et se on kuollu sit ne kysy multa että onko sulla ketään siinä...ja mä sanoin et on vävy tässä et ei mulla mitään hätää o...

(Anna)

Että ainut sielunhoidollinen semmonen pohdiskeleva oli omat lapset ja yksi ystävä jonka kansa pohittiin tätä että mikä tän tarkoitus on....(Rauni)

Hän ystäväni oli niinkun puolisoni hoitamisessa paljon apuna että hänhän tuota aina kävi sitten puolisoani kattomassa silloin kun mie vielä olin töissä..Mieheni ei pystynyt silloin ennää syömään kunnolla tai ei syöny mittään tai ei osannut syyä niin sehän (ystävä) kävi aina silloin keskipäivällä kattomassa että hän sai syyä...(Sonja) Haastateltavien kohdalla korostuivat tunnetuen lisäksi myös läsnä oleva tuki, välineellinen tuki, vahvistava tuki sekä suhde- ja sosiaalisiin toimintoihin liittyvä tuki.

Jokainen oli saanut Poijulan esittelemiä tuen muotoja yhdessä ja erikseen tarpeen mukaan. Perheenjäsenten ja ystävien antamaa tukea arvostettiin suuresti.

Osallistuvassa tuessa sureva saa puhua tapahtuneista asioista ja kokea tulleensa kuulluksi. Se voi pitää sisällään yhdessä itkemisen, lohdutetuksi tulemisen ja ymmärretyksi tulemisen. Se voi lisäksi tarkoittaa tunteiden ja muistojen jakamista sekä huolenpidon ja välittämisen osoittamisen.¹³¹

130 Poijula 2005, 81.

131 Poijula 2005, 82.

39

Kirsti ja Anna olivat saaneet ammattilaisten apua lapsen menetyksen jälkeen, mutta iso merkitys oli myös perheen ja ystävien tuella sekä vertaistuella.

Keskustelu toisten kanssa et sai niinku puhua niitä tuntemuksia mitkä oli...jonku toisen kanssa ja sitte kun niitä käsittelee täällä päässänsä kaikkea et pysty keskusteleen jonku muun kanssa saman kokeneen se melkein pitää olla ...sellainen ihminen keneltä ei oo koskaan kuollu ketään semmonen ihminen ei pysty ymmärtämään mitä suru on. (Anna)

Monen muunkin ystävän kanssa oon pystynyt puhumaan mut täytyy sanoa että eniten kyllä oon uskaltanut sanoa ääneen asioita ja tunteita niitten ihmisten seurassa kenellä on oikeesti se sama kokemus ittellään...ketkä on menettänyt lapsensa on se semmonen että niinku sitä ei toinen ihminen kuka ei ole menettänyt niin sitä ei onneks niinku tavallaan tiedä että miten raastava ja kipee ja kamala asia se on..kun tarina jää kesken....(Kirsti)

Vaan mun piti niinkun käydä se niinku niin pitkällä kaavalla ja mä sain päivällä surra ja kirjoittaa ja tavata muita lapsensa menettäneitä.. sinä syksynä huumeisiin kuoli yhden naisen lapsi ja me käytiin hiihtämässä hänen kanssaan sitten talvella monta monta kertaa ja juteltiin ja sit saatiin metässä itkeekin ku ei ollu... hänellä oli..tämä oli vanhin poika joka hänellä kuoli niin ei voinut itkee kotona niinku mieki läksin lenkille ja itkin sitten siellä jossain yksin ettei lasten tarvinnut nähä äidin tuskaa koska ne tarvihti myös sen iloisen äidin niin sen joka rakastaa ja nauraa heidän kanssa vaikka siitäkin koki ensimmäisillä kerroilla syyllisyyttä...

mä muistan sen vaikka tajusi että elämän pitää jatkua..elämä jatkuu mun näillä lapsilla ja elämä jatkuu meillä…..(Kirsti)

Myös Laakson tutkimuksessa äitien surusta ilmeni vertaistuen tarve. Äidit halusivat tavata samanlaisen kokemuksen kokeneita vanhempia, koska he kokivat, että lapsen kuolemaan liittyviä kokemuksia ei kukaan toinen voinut ymmärtää. Oli helpompi keskustella saman kokeneiden kanssa ja lisäksi heiltä sai neuvoja ja apua käytännön asioiden hoitamisessa sekä paljon henkistä tukea.¹³²

Junnilan tutkimus käsitteli leskien vertaistuen merkitystä. Vertaistuessa on erityistä se, että siinä ei ole roolitettu auttajia ja autettavia. Kun auttaa muita, niin auttaa myös

132 Laakso 2000, 122.

40

itseään. Myös tässä tutkimuksessa toistuu ajatus, että saman tilanteen kokeneet ymmärtävät parhaiten toisiaan.¹³³

Sonja sai ystävältään vertaistuen ja tunnetuen lisäksi myös välineellistä ja vahvistavaa tukea.

No kyllähän se hyvä ystäväni oli siinä hyvin ratkaiseva että että eihän minusta ois ollu kyllä mittää enkä minä pystynyt ajattelemaan järkevästi sillon koska koska se oli ihan mahoton niinko myöntää että se oli yleensä tapahtunut tämä tämä kuolema tullu että tuota kyllähän hänestä oli sillä tavalla tosi paljon apua...niin tuota hän niinkuin oikeastaan tiesi tiesi niinku että mitä tää on tää elämä. Mutta hällähän niinku kuoli mies sillä tavalla että ihan äkkiä... (Sonja)

Ei voi kiistää sitä, etteikö surusta selviäisi yksinkin, mutta toisten ihmisten läsnäolo ja tuki auttavat läheisensä menettänyttä surussa ja suruprosessissa.