Hemmig sai lomakekyselyynsä 44 vastausta. Hän totesi, että kyselyn tulokset ovat alustavia ja suuntaa-antavia. Hän kuitenkin katsoi tällä tutkimuksella testanneensa neljän tietotyypin hypoteesia ja todenneensa sen paikkaansapitäväksi. Vastaajat antoivat toisistaan suuresti eroavia lausuntoja eri tiedonlähteiden tärkeydestä, mutta täysin merkityksettömänä ei pidetty mitään vastauskategoriaa. Vastaajat todella etsivät tietoa näitä neljää eri tarkoitusta varten. (Mts. 701.)
Edelleen tutkimus antoi tukea aiemmalle havainnolle, että taiteilijoiden tiedonhankinta on erittäin yksilöllistä ja taiteilijat tarvitsevat paljon sellaista tietoa, jolla ei ole mitään suhdetta taiteeseen. Taiteeseen liittymättömät tiedonlähteet arvioitiin tärkeiksi tai erittäin tärkeiksi (mts. 694-695).
Selailun merkityksellisyyttä taiteilijoiden tiedonhankintakäyttäytymisessä ei suoraan selvitetty kyselyssä, mutta tutkimustulokset antavat tukea aiemmalle havainnolle selailun
tärkeydestä. Neljä tärkeintä inspiraation lähdettä olivat näet omat elämänkokemukset, luonnossa esiintyvät muodot, ihmisen tekemät objektit (muut kuin taideteokset) ja taideteokset jotka vastaaja oli itse nähnyt. Nämä kaikki edustavat tai sisältävät passiivista tiedonhankintaa, Hemmigin sanojen mukaan browsing as intentional, engaged passivity. (Mts.
695-696.)
Sosiaalisten verkostojen tärkeys erityisesti tekniikkaan ja materiaaleihin liittyvän tiedon ja urasuunnitteluun liittyvän tiedon hankinnassa sai myös epäsuoraa tukea Hemmigin tutkimuksessa. Tosin hän huomauttaa, että tutkittavat ovat kaikki tietyn taiteilijayhteisön jäseniä ja pitävät ehkä siksi henkilölähteitä tärkeämpänä kuin muut taiteilijat, jotka eivät työskentele taiteilijayhteisössä (mts. 696).
Hemmig ei pidä taidemaailman kehityksessä mukana pysymiseen liittyvää tietoa itsenäisenä tiedon tyyppinä, mutta tämän uuden tutkimuksen perusteella päätyy harkitsemaan asiaa uudelleen. Tietotyyppejä olisikin silloin viisi eikä neljä (mts. 694).
Hemmigin mukaan yleiset kirjastot palvelevat kuvataiteilijoita taidekirjastoja paremmin, koska yleiset kirjastot sijaitsevat lähellä. Koska suurimmalla osalla tutkituista ei ole yhteyksiä akateemiseen maailmaan, eivät he näinollen käytä akateemisia kirjastojakaan. Tiedontarpeet vaihtelevat jonkin verran eri taiteilijayhteisöjen välillä. Tämän toteamiseksi tarvittaisiin kuitenkin lisätutkimuksia muiden alueiden taiteilijayhteisöistä. (Mts. 684).
Hemmig huomauttaa, että kvalitatiivisella tutkimuksella on saatu aiemmin tärkeitä tietoja, ja tämänkin tutkimuksen malli perustui enimmäkseen siten saatuihin tuloksiin.
Kvantitatatiivinen lähestymistapa on tehokas, kun tunnistetaan taiteilijayhteisön käyttäytymistä, mutta kvalitatiivisen tutkimus voi selventää näitä tuloksia ja valaista
tiedonhankinta- ja tiedonkäyttöprosesseja yksilötasolla. (Mts. 699-700.) Hemmigin tutkimus on kuitenkin uraauurtava, koska se on ensimmäinen empiirinen taiteilijayhteisön
tiedonhankintakäyttäymistä tarkasteleva tutkimus.
4.4 Tutkimusten rajoituksia
Aiemmissa tutkimuksissa on menty oikeaan suuntaan, kun on pyritty pois
kirjastokeskeisyydestä. On myös tarpeellista erottaa akateemisten ja ei-akateemisten taiteilijoiden tietokäyttäytymisen tutkimus toisistaan. Aiemman tutkimuksen perusteella syntyvä kuva kuvataiteilijan tiedonhankinnasta on kuitenkin kapea. Kun Cobbledickin ja Hemmigin tutkimuksissa on kysytty kuvataiteilijoilta vain viiteen tietotyyppiin liittyvästä tiedonhankinnasta, ovat vastauksetkin edustaneet vain näitä kategorioita. Voisiko olla toisenkintyyppistä tietoa, jota tarvitaan kuvataiteilijan työprosessin eri vaiheissa?
Koska kuvataiteilijan työssä keskeistä on luova prosessi, tulisi selvittää, millaista on tähän työprosessiin liittyvä tiedonhankinta. Kuvataiteilijan työprosessia tulisi kuvata myös taiteentutkimuksen keinoin. Aiemmin on tutkittu kuvataiteilijan ammatillisessa
tiedonhankinnassaan tarvitseman tiedon tyyppejä. Tulisi selvittää myös, mihin työprosessin vaiheeseen tietotyypit liittyvät sekä mitä tietotyyppiä eri tiedonlähteiden käyttö edustaa.
Aiemmissa tutkimuksissa ei ole selvitetty, eroavatko taiteenalat toisistaan
tiedonhankinnaltaan. Cobbledickin (1996, 359-360) ja Hemmigin (ks. esim. 2009, 696) tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että tiedonhankinnassa olisi eroja nimenomaan taiteenalojen välillä. Kaija Rensujeff toteaa taiteilijoiden työmarkkina-asemaa tutkiessaan:
”erot taiteenaloilla toimivien taiteilijoiden välillä, ja myös taiteenalojen sisällä, ovat usein niin suuria, että niiden tarkasteleminen erikseen on järkevien tulosten kannalta välttämätöntä”
(2003, s. 12-13). Näin saattaa olla myös tiedonhankinnan suhteen, eroavuuksia löytyy kuvataiteen eri alojen - maalaus, grafiikka, kuvanveisto - välillä. Näihin eroihin pitäisi kiinnittää huomiota.
Aiemmin ei ole selvitetty, miten paljon ja millaisia omia kokoelmia kuvataiteilijat käyttävät tiedonhankinnassaan. Näyttää ilmeiseltä, että omat kokoelmat ovat kuvataiteilijalle
keskeinen tiedonlähde (esim. Cobbledick, 1996, 362). Näiden kokoelmien luonnetta ja käyttöä tulisi selvittää tarkemmin ja niitä tulisi tutkia tasaveroisina tiedonlähteinä muiden lähteiden joukossa.
Elektronisten lähteiden käytön määrän jatkuva kasvu voidaan todentaa kvantitatiivisen tutkimuksen keinoin. Hemmig tutki elektronisten lähteiden käyttöä ja sai selville määrällistä käyttöä selittäviä lukuja (2009, 697). Sen selvittäminen, miksi ja miten kuvataiteilijat
elektronisia tiedonlähteitä käyttävät, vaatii kvalitatiisen lähestymistavan. Näin voidaan selvittää myös, onko elektronisten lähteiden käyttö syrjäyttänyt perinteisempien lähteiden käyttöä.
Kun on tutkittu kuvataiteilijoiden tietokäyttäytymistä, ei ole juurikaan selvitetty, miten hankittua tietoa käytettiin. Tiedonkäyttöön tulisi myös kiinnittää huomiota.
Tietotyyppijaon ongelman myöntävät sekä Cobbledick että Hemmig: saattaa olla vaikeaa erottaa toisistaan inspiraation ja visuaalisen informaation lähteet (ks. kysymykset s. 36).
Varsinkin esittävää taidetta tekevillä kuvataiteilijoilla inspiraation lähde itsessään voi olla visuaalinen ja tästä lähteestä voi tulla teoksen osa tai koko teos. Haastattelussa tämä erottelu näyttää olleen helpompi tehdä kuin kyselylomakkeella (Cobbledick 1996, 366). Hemmig myöntää, että tarvitaan lisätutkimuksia siitä, onko erottelu järkevä (Hemmig 2009, 694).
Mutta ongelma on laajempi kuin vain edellämainitun erottelun tekeminen. Visuaalisen informaation lähteet -kategorian perusteella kuvataiteilijan työ näyttäytyy
yksinkertaistettuna: ikäänkuin visuaaliset elementit olisivat jossain olemassa ja niistä vain valittaisiin, mitä käytetään. Näin ei ole, vaan kuvataiteilija luo aktiivisesti teoksen visuaalisen muodon.
Tiedonhankintaa yksilötasolla ei pysty selvittämään kyselyillä (Hemmig 2009, 682).
Esimerkiksi Hemmigin kyselylomakkeen kysymys numero 6., jossa pyydettiin alleviivaamaan tiedonlähteet joiden löytämisessä vastaajalla oli ollut ongelmia tuotti tuloksen: ei yhtään alleviivausta (ks. kysymykset s. 36). Tässä tapauksessa ei voida tietää, eikö kenelläkään vastaajista ole ollut ongelmia, käyttävätkö he vain tiedonlähteitä joihin ei liity ongelmia vai eivätkö vain kyselyn lopuksi huomanneet tai jaksaneet tehdä
alleviivauksia. Samantyyppisiä ongelmia oli muidenkin kyselylomakkeella toteutettujen tutkimusten tulosten tulkinnassa (esim. van Zilj & Gericke 1998 ja 2002, Visick et al. 2006).
Sandra Cowanin (2004) tutkimuksessa on oikeansuuntainen lähestymistapa: hän pyytää kuvataiteilijaa kertomaan työprosessistaan omin sanoin. Kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin voidaan kuvata tiedonhankinta- ja tiedonkäyttöprosesseja yksilötasolla ja edetä siitä
kuvataiteilijan tiedonhankinnan mallin tarkennuksiin.
5. Ateljeessa
Edellä kuvatun pohjalta hahmoteltiin tutkimuksen tavoitteet. Tavoitteena on tutkia kuvataiteilijan tietokäyttäytymistä kokonaisuudessaan, ottaen huomioon aktiivinen ja passiivinen tiedonhankinta ja jossain määrin myös tiedonkäyttö. Huomio kiinnitetään
kuvataiteilijan työprosessiin, jota tutkitaan myös taiteentutkimuksen keinoin. Tavoitteena on selvittää, mihin työprosessin vaiheeseen aiemmissa tutkimuksissa löydetyt tietotyypit
liittyvät sekä mitä tietotyyppiä eri tiedonlähteiden käyttö edustaa. Kuvataiteilijoiden käyttämiä omia kokoelmia tutkitaan yhtäläisesti muiden tiedonlähteiden ohella.
Elektronisten lähteiden käytön tapoja ja syitä selvitetään aiempaa tarkemmin.
Lähestymistapa on itsenäinen suhteessa kirjastonkäyttöön: kirjasto on yksi tiedonhankinnan kanava, mutta ei suuntaa koko tutkimusta. Tavoitteena on saada esiin tiedonhankinnan eroja taiteenalojen välillä. Tarkoituksena on pyytää kuvataiteilijoita puhumaan
tiedonhankinnastaan omin sanoin. Edelleen tavoitteena on tarkastella, ilmeneekö kuvataiteilijan työssä työrooleja, ja virittävätkö nämä roolit tiedonhankintaa.
Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tutkimus, koska näin oletettavasti saadaan aiempaa kattavampi kuva kuvataiteilijan tietokäyttäytymisestä. Käytännön tavoitteena on antaa toimintaohjeita siitä, miten kirjastot ja erilaiset verkkotiedonlähteet voisivat palvella taiteilija-asiakkaita paremmin.
5.1 Tutkimusasetelma
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista on kuvataiteilijan tietokäyttäytyminen.
Tutkimuskysymys voidaan jakaa seuraavanlaisiksi tarkentaviksi alakysymyksiksi: