Käsittelen tässä luvussa lyhyesti helsinkiläispuhekielen syntyä ja sen piirteitä aineistoni poh-jalta. Mustanoja (2009: 71) kutsuu Helsingissä puhuttavaa puhekieltä helsinkiläispuhekieleksi.
Käytän termiä samassa merkityksessä. Koska tutkimukseni ei käsittele varsinaisesti Helsingin puhekieltä vaan slangia, on puhekielen piirteiden käsittely pintapuolinen.
Helsingin puhekieli syntyi samoista lähtökohdista kuin Stadin slangikin. Sen kehitykseen vaikuttivat paitsi Helsingin pitkäaikainen kaksikielisyys myös muualta Suomesta pääkaupun-kiin suunnannut voimakas muuttoliike. Helsingissä eli rinnakkain kaksi erilaista puhekieltä:
suomenkielinen sivistyneistö puhui kirjakielen normeja noudattavaa puhekieltä, kun taas työ-läisten keskuudessa puhuttiin runsaasti eri murteita. (Lappalainen 2004: 58; Paunonen 1992:
131, 140; 2006b: 36.) On mielenkiintoista nähdä, esiintyykö aineistossani piirteitä kummasta-kin puhekielestä. Koska aineistoni koostuu kappaleiden sanoituksista, vaikuttavat sanoituksille ominaiset piirteet, kuten loppusoinnut, aineistossa esiintyviin kielen piirteisiin. Lisäksi olen tar-kastellut ainoastaan kirjoitettuja sanoituksia, joten niiden piirteet voivat poiketa lauletuista sa-noituksista.
Helsingin kaupunkikieli on ottanut Helsinkiin suuntautuneiden muuttojen myötä vaikut-teita suomen murteista (Paunonen 2006b: 36–37), joten on tärkeää kiinnittää huomiota alkupe-räisiin helsinkiläisiin puhekielen piirteisiin. Käyn aluksi läpi helsinkiläispuhekielen kirjakieli-siä piirteitä, sillä kirjakielinen puhekieli oli yksi Helsingin puhekielen rakennusosa (Paunonen 1993: 25).
Sanoituksissa esiintyy seuraavia helsinkiläisen kirjakielispohjaisen puhekielen ominais-piirteitä (esim. Paunonen 1982: 148; 1993: 28).
Asetelma 1. Helsinkiläisen kirjakielispohjaisen puhekielen piirteitä.
yleiskielen d Beibi skitsoo ja unohdan syödä (Nelisilmä. MK) Hei pidä sun kaverit, unohda palaverit (Vainois, VY) yleiskielen ts Kun mä metsästän hittii itku silmässä (KMDOD, VY) Ja juostii metsien kaut iha täböö himaa (Kasarin lapsi, MK)
loppuheitottomuus Mä en tiiä miten ne löytää enää ulos tästä biksistä (Pit-kät päällä, PK)
16
Sanoituksissa esiintyy yleiskielen d:llisiä ja ts:llisiä muotoja sekä loppuheitottomuutta, jotka ovat kirjakielen piirteitä. Riimittelyllä on varmasti suuri vaikutus loppuheiton esiintymiseen, ja sanoituksissa esiintyy myös loppuheitollisia muotoja.
Helsinkiläispuhekielen toinen tärkeä rakennusosa ovat kansanmurteet. Helsingin puhe-kielessä on piirteitä suomen eri murteista, mutta yleisilme on ollut selvästi läntinen (Paunonen 1995a: 13). Helsinkiläispuhekielen läntisiä piirteitä ovat esimerkiksi kirjakielen ts:ää vastaava tt, kuten sanassa ittestäni. Yhtymän heikon asteen edustus, t-variantti, on puolestaan helsinki-läinen piirre (Paunonen 1992: 185). Helsinkiläispuhekielen yksi tyypillisimmistä piirteistä on lisäksi omistusliitteettömyys, jota esiintyy yleisesti sekä puhutussa että jopa kirjoitetussa suo-messa. Omistusliitteettömyys voi olla peruja kansanmurteista, joilla on Helsingin tavoin yh-teyksiä ruotsin kieleen. Omistusliitteettömyyden lisäksi omistusmuotojen käyttö on osoittanut jo 1970-luvulla merkkiä harvinaistumisesta. (Paunonen 1995b: 502, 506–507, 523–524.) Ai-neistossani esiintyy sekä omistusliitteellisiä että -liitteettömiä muotoja (esimerkit 1 ja 2).
(1) Lunta tupaan, jos sun bluffis ei futaa (Venäläist rulettii, VY) (2) Hei pidä sun kaverit, unohda palaverit (Vainois, VY)
Jotkut helsinkiläispuhekielessä esiintyvät piirteet ovat yleistyviä puhekielisyyksiä, joiden le-vikki on laaja (ks. Mantila 1997: 16). Aineistossani esiintyy lukuisia laajalele-vikkisiä murteista peräisin olevia, sittemmin erityisesti helsinkiläispuhekielelle ja yleisesti puhekielelle omi-naiseksi muuttuneita piirteitä (ks. esim Paunonen 1992: 142; 1995a: 151. Tällaisia yleissuoma-laisiksi kutsuttuja piirteitä (Mantila 1997: 16–19; Mielikäinen 1982: 286; Paunonen 1992: 142;
1993: 25; 2006b: 42) on lueteltu asetelmassa 2.
17
Asetelma 2. Helsinkiläispuhekielen yleissuomalaisia piirteitä.
ea, eä, oa, öä -vokaaliyhtymien oikenemi-nen
Daami mun vieres, pienis nahois mieli mun rahois re-pii kengät mun jaloist, on meijän kamois kai eroo (Fäi-jönii, VY)
Kädet kattoo, dallataan punast mattoo (Iha finaalis, MK)
Aamul taas ihan hirvee hedari (Häissä, MK) diftongin i:n kato -inen-nomineissa ja
im-perfektin yksikön 3. persoonan muodoissa
Mun nykynen homie ei oo ainakaan Hynysen Jouni (Etenee, VY)
Faija paino suoraa duunist jengi talkoihi (Faija, MK) olla, tulla, mennä ja panna- verbien ja tämä,
nämä -pronominien pikapuhemuodot
Oon hailaitis, yös eli naitis (Voitolla yöhön, VY) Mut tuun beesii jos tarviit jeesii (Voitolla yöhön, VY)
Ei nää porttilat oo täst muuttumas fressimmäks (KMDOD, VY)
Se sanoo, et tää geimi teki siitä lesken (Nelisilmä, MK)
aktiivin 2. partisiipin t:tön muoto Vaikkei tuntenu ämmää entuudestaa (Kasarin lapsi, MK)
mä, sä -pronominit En tullu tikkaa mä tulin liukuu (Kruunu tikittää, PK) Ämmä, sä oot pintaliitäjä (Edustusvaimo, MK) monikon 3. persoonan inkongruenssi4 Bensalenkkarit potkii palloo (Sun stiflat, JF)
Josta luupäät lähti keikkaa bensiksii (Mist sä tuut?, VY)
Kaikki haluu pokaalii, urheilijat on pahimpii dokaajii (Epoo, MK)
monikon 1. persoonan passiivimuoto5 Me ollaa kovempii, me ollaa komeempii (Iha finaa-lis, MK)
Mitä välii käviks pulla, me ansaittiin kullat (Karjala takaisin, JF)
Niin sanotusti yleissuomalaisiksi piirteiksi kutsutut piirteet ovat hyvin yleisiä paitsi Helsingin puhekielessä myös muun Suomen puhekielessä (Mielikäinen 1982: 281–28; Paunonen 2006b:
43). Piirteet eivät ole olleet leimallisia yhdelle tietylle murteelle, vaan eri murrealueilta kotoisin
4 ks. esim Kielinen 1997: 33, 37
5 Helsinkiläispuhekielessä esiintyvä passiivimuotoinen monikon ensimmäinen persoona on perua savolaisesta murteesta (Heikkinen & Mantila 2011: 130).
18
olevat ovat voineet omaksua ne puheeseensa ilman vierastusta. Tällä tavalla piirteet ovat Pau-nosen (mp.) sanoin juurtua Helsingin puhekieleen.
Helsinkiläispuhekielessä esiintyy myös eteläsuomalaiselle puhekielelle ominainen a:n ja ä:n loppuheitto:
(3) Auton takapenkil räpättii biisei aina samal jengil (Hombre, PK) (4) Terkut boksist vihakirjeit notskist tulin vaa chillaa (Nihee, PK)
Lisäksi aineistossa esiintyy d:n katoedustus h:n jälkeisessä asemassa(ks. Paunonen 2006b: 40) (esimerkit 5 ja 6). 2000-luvulle tultaessa alun perin itämurteinen katoedustus on tullut yleiseksi piirteeksi sekä nuorten että keski-ikäisten puhujien keskuudessa (Paunonen 2005: 34, 40).
(5) Stygei jotka ei oo lähös radiost kai kulumallakaa (Kuluu mut ei lopu, VY) (6) Yheksäkytviis prossaa lasis, se on viiskytä jääl (Hyvä häviäjä, MK)
Aineistossani esiintyy näin ollen sekä d:ttömiä että d:llisiä muotoja, joista jälkimmäinen on alkuperäinen kirjakielispohjaisen helsinkiläispuhekielen piirre (Paunonen 1982: 136; 2005:
34). Helsingin puhekielelle tyypillinen piirre on niin ikään laaja-alaisten puhekielisyyksien suo-siminen (Lappalainen 2004: 58). Tällaisia laajalti levinneitä, Helsingin puhekielelle ominaisia puhekielisyyksiä ovat esimerkiksi suomen murteillekin tyypillinen se- ja ne-pronominien käyttö hän- ja he-pronominien asemesta sekä pronominien tilanteinen vaihtelu (Lappalainen 2010) (esimerkit 7 ja 8) sekä monikon 1. ja 3. persoonan inkongruentit muodot (ks. esimerkki 8), kuten me mennään ja ea-yhtymän ee-variantti (Lappalainen 2004: 33–34), joista jälkimmäi-sistä annoin esimerkit asetelmassa 2.
(7) Mitä tulee mamiin, se on se kolmas pyörä (Nelisilmä, MK) (8) Super staraks ne sanoo super staraks (3raitaa, 247365)
Aineistoni ia, iä, ua ja yä -vokaaliyhtymät oikenevat pitkiksi vokaaleiksi ea, eä, oa, öä -vokaa-liyhtymien oikenemisen ohella, kuten Helsingin puhekielessä on tapana (Heikkinen & Mantila 2011: 143; Paunonen 2006b: 37) (esimerkit 9–11). Pitkävokaalisuus voi olla myös yhteydessä riimittelytarpeeseen, sillä niiden avulla säkeiden yhteensopivuus on helpompaa kuin konteks-tiin sopivien sanojen löytäminen, joissa vokaaliyhtymät olisivat keskenään samanlaisia.
(9) Tekis mieli mennä ton mimmin äässii riskillä hieroo (Mauton jasso, 247365) (10) Ilma waiffii kaviaarin sijast riisii (Hyvä häviäjä, MK)
19
(11) Ilman douppii päällä, ei oo tsäänsei täällä (Epoo, MK)
Aineistossani esiintyy yksiköllinen predikaatti monikon 3. persoonassa (esimerkit 12 ja 13), joka on helsinkiläisperäinen puhekielen piirre (Paunonen 1982: 147). Piirre kuuluu yleissuo-malaisiin puhekielen piirteisiin (Paunonen 1993: 25).
(12) Kaikki puhuu huudeist ja Hollywoodeist (Kuohkeet vaahtoo, JF) (13) Josta luupäät lähti keikkaa bensiksii (Mist sä tuut?, VY)
Helsingin slangin supistumaverbien taivutus poikkeaa suomen yleiskielen supistumaverbien taivutuksesta. Supistumaverbejä ovat verbit, joiden perusmuoto loppuu ta, tä -ainekseen. Sen sijaan slangissa supistumaverbien perusmuoto ei lopu ta, tä -ainekseen vaan pitkään vokaaliin, kuten verbit duunaa ja brennaa. (Paunonen 2000a: 22–23.) Supistumaverbien pitkävokaalinen muoto on syntynyt ruotsinkielisten ja suomenkielisten puhujien yhteiselon seurauksena (Itko-nen 1964: 187–191). Käytän Paunosen tavoin slangisanastossani verbien hakusanamuotona slangiverbimuotoa eli pitkään vokaaliin loppuvaa muotoa.