Elinikäisen kouluttautumisen vaatimus koulutusyhteiskunnassa

Koulutusyhteiskunnassa nuoruusiän aikaisessa muodollisessa koulutuksessa hankitut tiedot eivät aina riitä, vaan yksilön elämänkulku sisältää mahdollisesti useita koulutusjaksoja (Rinne & Salmi 1998, 110-111). Meritokraattisessa yhteiskunnassa koulutuksella on keskeinen asema yksilöiden kyvykkyyden punnitsijana, ja yhä suurempi osa ammateista vaatii (jopa laeillakin määritellyn) am-mattitutkinnon tai tutkintopätevyyden (esim. Antikainen, Rinne & Koski 2000b, 131; Houtsonen 1996, 203).

Muodollisesta pätevyydestä on tullut työmarkkinoilla arvokasta valuuttaa virkoja ja asemia var-ten. Modernin yhteiskunnan sanotaan vaativan, että yksilöt hankkivat koulutuksen ja todistukset, jotka osoittavat maailmalle, että oppija on hankkinut tietyt tiedot ja taidot. Markkinat vaativat lisää pätevyyttä, jolloin työntekijöillä pitää olla uusinta tietoa suoriutuakseen työstä. Pätevyydet vanhe-nevat, ja uusia vaaditaan lisää. (Jarvis 1997, 129, 139.) Koulutustaso on yhä tärkeämpi valintakri-teeri työvoiman palkkaamisessa, ja työpaikkojen koulutustasovaatimukset ovat nousseet (Suikkanen

& Linnakangas 2000, 101-102). Koulutuksesta on tullut tärkeimpiä sosiaalisen liikkuvuuden mah-dollistavia resursseja (Antikainen ym. mt., 323), joskin sosiaalinen liikkuvuus on edelleen verrattain vähäistä.

Työmarkkinoilla selviytymisen ehdoiksi ovat yhä useammin muodostumassa koulutustason nos-taminen, uuden ammatin hankkiminen, usean tutkinnon suorittaminen sekä jatkuva itsensä kehittä-minen ja opiskelu. Työmarkkinoiden muutosten taustalla vaikuttavat esimerkiksi globalisoitukehittä-minen,

tietoyhteiskuntakehitys, työn tekemisen tapojen muuttuminen ja tuotantorakenteessa tapahtuneet muutokset, joiden myötä vähäistä koulutusta vaativat työtehtävät ja alat ovat vähentyneet merkittä-västi. Elinkeino- ja ammattirakenteen muutosten sekä teknologian, työorganisaatioiden ja työtehtä-vien nopeiden muutosten sanotaan aiheuttavan uusia osaamistarpeita sekä edellyttävän ammattitai-don jatkuvaa päivittämistä ja uusintamista aikuisiällä. Tämä pätee kaikkiin ammattiryhmiin ja kou-lutusaloihin. Koulutuksen hankkimisesta on muodostunut pyrkimys hallita työmarkkina-asemaan liittyvää epävarmuutta. Työttömyysriski on sitä suurempi, mitä alhaisempi yksilön koulutustaso on.³ (Suikkanen, Linnakangas & Martti 2002, 114-120; Työssä jaksamisen tutkimus- ja toimenpideoh-jelma 2002, 45.)

Kouluttautuminen elämänpoliittisena päätöksenä saattaa olla myös riski, sillä vaikka koulutuksen avulla toivotaan sosiaalista kohoamista, vastuullisempaa työtä ja parempaa palkkaa, nämä toiveet eivät välttämättä kuitenkaan toteudu. Toisaalta sosiaalinen nousu ei ole mahdollista ilman koulutus-ta. Koulutusekspansion eli tietyn koulutustason suorittaneiden määrän kasvaessa suorituksesta saa-tava hyöty pienenee vastaavasti. Kilpailu siirtyy tällöin ylemmille koulutustasoille, jolloin koulutus-tason kohoamisen seurauksena alemmat tutkinnot menettävät merkitystään. (Kilpeläinen 2000, 91-92.)

Yleisen koulutustason kohoamisen ja ylioppilastutkinnon suorittaneiden suhteellisen kasvun seu-rauksena yliopistoon pääsykin on vaikeutunut yliopisto-opiskelupaikkojen lisääntymisestä⁴ huoli-matta (Nevala 1999, 126-127). Tämän seurauksena yhä useammat yksilöt etsivät vaihtoehtoisia mahdollisuuksia päästä sisään yliopistoon. Yksi tällainen vaihtoehtoinen mahdollisuus on juuri avoimen yliopiston väylän kautta yliopistoon siirtyminen.

Kilpailu yliopistopaikoista on yksi esimerkki koulutuksen kentällä käytävästä taistelusta.⁵ Opiske-lupaikoista käytävässä kilpailussa menestyvät parhaiten ne, joilla on pelisilmää ja tarvittavia pää-omia (Bourdieu 1985; Bourdieu & Wacquant 1995.) Yksilöltä vaaditaan esimerkiksi tietty määrä koulutuksellista pääomaa, ennen kuin hän voi päästä yliopisto-opiskelijaksi. Myös taloudellinen pääoma voi vaikuttaa siihen, onko opiskelijalla varaa lähteä yliopistoon opiskelemaan. Taloudelli-nen pääoma on mahdollista vaihtaa koulutukselliseksi pääomaksi, ja taloudellisen pääoman käyttö

3 Esimerkiksi Helsingin seudulla vain perusasteen suorittaneista oli työttömänä 44,9 prosenttia, keskiasteen suorittaneista 35,5 pro-senttia, alimman korkea-asteen suorittaneista 9,1 prosenttia ja korkeakouluasteen suorittaneista 10,5 prosenttia vuoden 2000 lopussa (Työttömät koulutuksen mukaan Helsingin seudulla).

4 Väestömäärään suhteutettunahan Suomessa on Euroopan unionin sisällä korkein osallistumisaste korkeakoulutuksessa (Brandell 1998, 12).

5 Bourdieu näkee yhteiskunnassa olevan erilaisia ”kenttiä”, kuten koulutuksen kenttä. Kentällä toimiessaan yksilöt pyrkivät kasaa-maan pääomia, joita on kolmea peruslajia: taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen. Yksilöt voivat toimia vahvistaen sitä pääomaa, joka kullakin kentällä on kaikkein arvokkainta,. Kentällä toimimisessa on eduksi pelisilmä, siis taito ennakoida kentän tapahtumia ja reagoida kentän muuttuviin tilanteisiin. (Bourdieu 1985; Bourdieu & Wacquant 1995.) Jatkuva kouluttautuminen on yksi keino, jolla yksilö voi kerryttää itselleen työelämän kentällä arvostettavaa koulutuksellista pääomaa työelämän kentällä käytävään kilpailuun.

koulutuksellisen pääoman hankkimiseksi onkin nykyisin yhä yleisempää esimerkiksi erilaisten preppauskurssien sekä avoimen yliopiston väylän kautta yliopistoon pyrittäessä.

Koulutuksella on yhä suurempi merkitys työelämän kentällä, mikä on vaikuttanut siihen, että yk-silöt haluavat parantaa työmahdollisuuksiaan kouluttautumalla lisää myös vanhemmalla iällä. Kou-lutusyhteiskunnan yksi avainsana onkin elinikäinen oppiminen⁶. Avoin yliopisto ja muut koulutusta tarjoavat organisaatiot korostavat elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tärkeyttä markkinoidessaan koulutustaan.

Elinikäisestä oppimisesta puhuttaessa viitataan jatkuvaan kasvu- ja kehitysprosessiin, joka kehit-tää yksilön osaamista koko elämän ajan. Pääajatuksena on uusien tietojen ja valmiuksien hankkimi-nen, ”oppimaan oppiminen”. Elinikäinen oppiminen tarkoittaa elämänpituista (life-long) ja elämän-levyistä (life-wide) oppimista. Elinikäisen oppimisen sanotaan antavan yksilölle valmiudet elää muuttuvassa yhteiskunnassa ja selviytyä yhteiskunnan ja työelämän muutoksista.⁷ (Alanen 1981, 14; Antikainen 2000, 99; Niemelä 1997, 177; Otala 1996, 76.) Elinikäisen oppimisen painottami-seen Suomen koulutuspolitiikassa vaikuttavat osaamis- ja ammattitaitovaatimusten kasvun ja sisäl-löllisen uusiutumisen lisäksi työvoiman ikääntyminen, ikäpolvien väliset koulutuserot ja eläkeikäi-sen väestön määrän kasvu (Koulutus ja tutkimus vuosina 1999-2004, 2000, 6, 9).

Elinikäinen oppimisen muodot jaetaan formaaliin,⁸ non-formaaliin,⁹ informaaliin¹⁰ ja satun-naisoppimiseen (Tuomisto 1996, 23), ja elinikäinen kasvatus siten formaaliin, non-formaaliin ja informaaliin kasvatukseen (mt. 1998, 34). Oppimisen muodot luokitellaan¹¹ sekä sen mukaan, kuin-ka tarkoituksellista ja suunniteltua oppiminen on (Antikuin-kainen ym. 2000b, 334) että sen mukuin-kaan, missä tilanteissa ne tapahtuvat. Tilanteet voivat olla yksilöllisiä, epämuodollisia eli informaalisia, ei-muodollisia eli non-formaaleja tai muodollisia eli formaaleja (Jarvis 1987, 170–179.)

Non-formaalin ja informaalin oppimisen merkitystä (Tuomisto 2003, 68–70) sekä muidenkin kuin formaalin koulutuksen tutkintojen arvostamista on alettu korostaa. Elinikäisen oppimisen aikakau-tena siirtyminen formaalin koulutustutkinnon suorittamisen jälkeen harrastusluonteiseen

6 Elinikäiselle oppimiselle (lifelong learning) läheisiä käsitteitä ovat jaksottaiskoulutus (recurrent education), jatkuva kasvatus (con-tinuing education), elinikäinen kasvatus (lifelong education) ja elämänlaajuinen oppiminen (lifewide learning). Käsitteet eivät ole toistensa synonyymejä ja niitä käytetään riippuen käytettävästä tarkastelukulmasta. (Tuomisto & Pantzar 1997, 5-7.)

7Elinikäisen oppimisen retoriikkaa kohti on esitetty myös kritiikkiä. Elinikäisen oppimisen julkisen ideatason ja käytännön välillä on ristiriitoja. Koulutuksen kehittämisellä ei välttämättä pyritäkään ensisijaisesti vastaamaan yksilöllisiin kehittymistarpeisiin tai koulu-tukselliseen tasa-arvoon vaan yhteiskunnan tuotanto- ja työvoimapoliittisiin tarpeisiin. (Tuomisto & Pantzar 1997; Tuomisto 2003.)

8Formaali koulutus (formal education) tarkoittaa keskitetysti organisoitua, hierarkkisesti rakennettua ja ajallisesti etenevää kasvatus-järjestelmää, jossa opiskelijoiden tavoitteena on tutkinnon saanti. (ks. Ahmed 1989, 497; Coombs 1998, 58; Radcliffe & Colletta 1989, 60-61.)

9Ei-muodolliseen koulutukseen (nonformal education) kuuluvat formaalin koulujärjestelmän ulkopuolella olevat koulutuspainotteiset organisaatiot. (ks. Ahmed 1989, 497; Coombs 1998, 58; Radcliffe & Colletta 1989, 60-61.)

10Informaali oppiminen eli arkipäiväoppiminen voi tapahtua joko tietoisesti ja huolelliseen suunnitelmaan perustuvana, erilaisena kokemusperäisenä oppimisena tai yleisimmin spontaanisti muiden toimintojen sivutuotteena yksilön itse sitä tiedostamatta (Tuomisto 1998, 32–33, 39.)

11Käytännössä formaali, non-formaali ja informaali kasvatus sekä satunnaisoppiminen kietoutuvat ja lomittuvat keskenään, ja niiden erottaminen toisistaan on vaikeaa (Tuomisto 1996, 24). Non-formaaliin oppimiseen kuuluu sekä formaalin että informaalin oppimi-sen tunnusmerkkejä, ja se onkin siksi rajoiltaan epäselvin (Vaherva 1998, 159).

formaaliin koulutukseen on varsin yleistä, mutta koulutuspolut voivat kulkea myös toisin päin, jol-loin yksilöt siirtyvätkin non-formaalista formaaliin koulutukseen. Yhä useamman opiskelijan koulu-tuspolku voi myös yhtä tutkintoa tavoiteltaessa kulkea kahden eri oppilaitoksen kautta. Erilaisia opintosuorituksia voikin nykyisin käyttää yhä helpommin tutkintoihin kuuluvina opintoina. Avoi-men yliopiston väylän voi sanoa olevan yksi askel tässä kehityksessä, sillä avoiAvoi-men yliopiston väy-län kautta yliopistoon siirryttäessä ei-tutkintotavoitteisen koulutuksen puolella suoritettuja opintoja pidetään samanarvoisina formaalin koulutuksen puolella suoritettujen opintojen kanssa ja ne hyväk-sytään osaksi formaalia tutkintoa.

Elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti yhtäläiset koulutusmahdollisuudet kuuluisivat kai-kille suomalaisille riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, asuinpaikasta, iästä ja taloudellisesta ase-masta (Koulutus ja tutkimus vuosina 1999-2004, 2000, 6, 9). Esimerkiksi avoimen yliopiston toi-minta-ajatuksena on luoda avoimia koulutusmahdollisuuksia iästä, asuinpaikkakunnasta ja koulu-tustaustasta riippumatta, mutta käytännössä kaikilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja koulutuspoluilla etenemiseen.¹² Lähdemme erilaisille koulutus- ja oppimispoluille jo lapsuudessa¹³. Osalle yksilöistä elinikäisen oppimisen koulutuspolku on mahdollisuus ja tavoite, ja mikäli elämänkulun edetessä saadut oppimiskokemukset kannustavat jatkamaan elinikäisen oppimi-sen polun kulkemista, jatkuvasta oppimisesta voi muodostua elämäntapa. (Antikainen 1998, 228.) Aikaisemmat koulutuskokemukset vaikuttavat koulutushalukkuuteen: positiivisten opiskeluko-kemusten myötä uudelleen opiskelu on todennäköisempää, ja koulutus kasautuukin usein samoille henkilöille. Negatiiviset opiskelukokemukset puolestaan vähentävät opiskeluhalukkuutta. (Antikai-nen ym. 2000b, 260–290.) Seuraavassa luvussa pohditaan, mitkä erilaiset tekijät vaikuttavat elin-ikäisen kouluttautumisen mahdollisuuksiin.