Elämää kuorolaisena – kirkkokuoro yhteisönä

löytää itsestään eräänlaisen piilevän ortodoksin, joka on ollut olemassa koko ajan, mutta piilotettuna, kerrostumien alla, löytämistään odottaen.¹⁵⁸ Minna jopa luonnehtii itseään trans-ortodoksiksi, joka on vahingossa syntynyt luterilaiseen ruumiiseen.

Protestanttisessa, erityisesti evankelisessa, fundamentalistisessa ja karismaattisessa

viitekehyksessä esiintyvät kääntymistarinat tyypillisesti korostavat pesäeron tekoa aiempaan minuuteen, eräänlaista elämäntarinan katkosta, jota seuraa kertakaikkinen hengellinen uudestisyntyminen. Näissä yhteisöissä hengellinen uudestisyntyminen ja etäisyyden otto menneisyyteen ovat itse asiassa keskeinen osa ymmärrystä siitä, mitä uskoontulo tai kääntyminen ylipäätään merkitsee. Minuuden eräänlainen jakaantuminen toisaalta menneisyyden syntiseen minään, joka on nyt jätetty taakse, ja toisaalta nykyisyyden ja tulevaisuuden pelastuneeseen minään, on keskeinen osa näiden uskonnollisten yhteisöjen jakamaa ajattelua.¹⁵⁹ Ortodoksisissa kääntymiskertomuksissa sen sijaan pyritään tyypillisesti rakentamaan jatkuvuutta aiemman minuuden ja uuden, ortodoksisen minuuden välillä.

Ortodoksien kääntymiskertomukset korostavat myös löydetyn, ortodoksisen minuuden asteittaista syvenemistä ja kehittymistä, jolloin kyseessä on alati jatkuva prosessi.¹⁶⁰ Merkille pantavaa on sekin, että myös muun muassa juutalaisuuteen, ateismiin, pakanuuteen tai satanismiin kääntyjät kuvaavat kokemuksiaan samantyyppisesti eli paluuna johonkin autenttiseen, joka on ollut piilevänä olemassa koko ajan ja vain odottanut löytäjäänsä.¹⁶¹¹⁶²

Uuspakanuuteen kääntyneitä tutkinut Erin F. Johnston erottaa kahdenlaista kääntymisen muotoa. On jo mainittu heräämismalli, jossa uusi, valoisa ja onnellinen minä korvaa vanhan, pimeydessä ja epätoivossa eläneen minuuden. Muutos on tässä tapauksessa selkeästi määriteltävissä oleva taitekohta, ja uuden uskonnon katsotaan edustavan ainoata oikeata,

158 Winchester 2015, 439–440, 442.

159 Winchester 2015, 441.

160 Winchester 2015, 442.

161 Johnston 2013, 566.

162 Lewis 2010, 125–126.

erehtymätöntä totuutta. Kuten uskonnollista kääntymistä käsittelevän kirjallisuuden klassikko William James kirjoittaa:

Kääntyminen, uudestisyntyminen, armon vastaanottaminen, uskonnon kokeminen, varmuuteen pääseminen ja monet muut ilmaisut merkitsevät sitä vähitellen tai äkillisesti tapahtuvaa prosessia, joka johtaa tähän asti jakaantuneen, tietoisesti väärässä olevan, alemmuudentuntoisen,

onnettoman minuuden ehjäksi, tietoisesti aidoksi, paremmaksi, onnelliseksi minuudeksi seurauksena hänen lujemmasta otteestaan uskonnollisiin realiteetteihin.¹⁶³

Tälle vastakohdaksi Johnston asettaa jatkuvan kääntymisen mallin, joka pätee, kun totuus

nähdään suhteellisena elementtinä, johon yhdelläkään yksittäisellä uskonnollisella ryhmittymällä ei katsota olevan yksinoikeutta. Uskonnollisen ryhmän valinta nähdään ensisijaisesti

yksilöllisenä, omiin tarpeisiin sopivana valintana, joka ei välttämättä ole yleistettävissä tai joka ei ole sopivin jollekulle muulle.¹⁶⁴ Mira Karjalainen soveltaa tätä näkökulmaa suomalaisessa

kontekstissa kirjoittaessaan uskontojen markkinoista, joilla uskonnosta on tullut valinta – elämäntapa- ja makuasia. Uskontojen markkinat assosioidaan ennen kaikkea uushenkisyyteen, jolla tarkoitetaan laajaa kirjoa uskonnollisia ilmiöitä, joita yhdistää individualistisuus, eklektisyys ja henkinen kasvu. Karjalainen liittää myös ortodoksisuuden nosteen Suomessa tähän

laajempaan uskonnolliseen suuntaukseen länsimaissa. Uskonnollisuuden monimuotoistuminen mahdollistaa vaikutteiden ottamisen muualtakin kuin siitä uskontotraditiosta, johon on

kasvanut.¹⁶⁵ Merkillepantavaa on, että Karjalaisen tutkimuksessa kohteena ovat lähinnä vaikuttajat, jotka ovat kiinnostuneita ortodoksisesta kirkosta, mutta eivät valtaosaltaan oletettavasti ole itse kirkon jäseniä.¹⁶⁶ He ovat näin ollen avoimia ottamaan ortodoksisesta kirkosta vaikutteita, mutta eivät näe sitoutumista kirkon jäsenyyteen olennaisen tärkeänä.

Johnstonin malli ei suoraan sovellu ortodoksiseen kirkkoon, joka määrittelee olevansa se yksi, katolinen ja apostolinen kirkko, josta uskontunnustus puhuu, ja jossa totuus lepää kaikessa

163 James 1981 [1914], 147.

164 Johnston 2013, 567–568.

165 Karjalainen 2019, 196.

täyteydessään – joka toisin sanoen ei näe totuutta suhteellisena elementtinä.¹⁶⁷ Tästä huolimatta ortodoksiselle uskolle luonteenomaisinta on jatkuvan kääntymisen malli, jossa kyse on oman sisäisen kuvan asteittaisesta muovaamisesta Jumalan kuvan kaltaisuuteen. Koska entinen minä jo sisältää Jumalan kuvan, pelastus ei merkitse kaikkien minuuden elementtien unohtamista ja korvaamista täysin uudella minuudella. Pikemminkin itsestä löydetään ”todellinen itse”, joka on ollut siellä piilevänä koko ajan.¹⁶⁸ Ortodoksisuudessa tämä kaikkein todellisin minuus

ymmärretään Jumalan kuvaksi ihmisessä.¹⁶⁹

Haastateltavieni kertomuksissa narratiivi löytämistään odottaneesta todellisesta minuudesta on havaittavissa erityisesti Minnan ja Ainon kertomuksissa. Minna kertoo, miten

evankelisluterilainen kirkko ei kyennyt antamaan vastauksia hänen nuoruutensa polttaviin kysymyksiin Neitsyt Marian asemasta tai pyhistä ihmisistä, ja kuinka hän ortodoksisen kirkon löydettyään tajusi, että oli tietämättään etsinyt nimenomaan ortodoksista teologiaa. Aino

puolestaan kuvaa, miten ortodoksisen kirkon jumalanpalveluselämä tuntui luontaiselta ja miten ortodoksinen kirkko toi lähemmäs omia, henkilökohtaisesti tärkeitä hengellisiä kysymyksiä.

Jumalanpalveluksissa laulaminen oli Minnalle toistuvasti suuri mielihyvän lähde. Hän kuvaa muun muassa erästä praasniekkajuhlaa, jossa piispa oli paikalla:

…ja oli ihan mielettömän hieno keli ja oli ihan mahtava jotenkin laulaa siinä kirkossa ja kaikki meni jotenkin ihan, siis oli niin ihana tunnelma ja kaikkea muuta…

Tamara kertoo samassa hengessä:

Ja kun mä tulin kirkkoon laulamaan, voi ihme. Tää kirkon laulu sopii mulle ja mä haluan jatkaa. Se tuntui niin mukavalta. […] Kirkossa laulaminen tuntui tosi mukavalta. Ei vain fyysisesti, mutta sielulle. Sielulle.

167 Ware 1997, 307–310.

168 Winchester 2015, 451.

169 Ware 1995, 55–56.

Sekä musiikki että uskonnollinen kokemus voivat herättää intensiivisiä, positiivisia

tunnereaktioita, joten uskonnollinen kokemus yhdistettynä musiikkiin voi olla enemmän kuin osiensa summa. Kumpikin pitää sisällään elementtejä, jotka koetaan yksityisesti, mutta jotka ilmenevät sosiaalisessa yhteydessä kuten jumalanpalveluksessa tai musiikkiesityksessä. On havaittu, että musiikki on uskonnollisten kokemusten yleisin laukaisija. Musiikki on kirkollisissa toimituksissa usein olennaisessa roolissa,¹⁷⁰ joten kuorolaulu voi saattaa ihmisen kirkon piiriin silloinkin, kun hänen ensisijainen motiivinsa ei ole uskonnollinen. Näin kävi haastatelluista Ainolle silloin, kun hän päätyi laulamaan evankelisluterilaisissa jumalanpalveluksissa silloisen kuoronsa riveissä.

Peter Hills ja Michael Argyle ovat tutkineet rinnakkain ihmisiä, jotka osallistuvat joko johonkin yhteismusisointiryhmään, kirkolliseen toimintaan tai molempiin. Heidän tutkimuksessaan kaikkein intensiivisimpiä kokemuksia musiikista saivat ne, jotka olivat jäseninä sekä kuorossa tai yhtyeessä että aktiivisia kirkon toiminnassa. Selitys saattaa piillä siinä, että useat tällaisista henkilöistä lauloivat kirkkokuorossa, joka kokoontuu säännöllisesti sekä harjoittelemaan että laulamaan jumalanpalveluksissa. Yhteismusisointi yhdistettynä kirkolliseen toimintaan tuo mukanaan jatkuvuutta ja säännöllisyyttä, mikä tutkimusten mukaan edistää henkilökohtaista hyvinvointia enemmän kuin yksittäiset intensiiviset kokemukset.¹⁷¹¹⁷²

Kuorolaulun hyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta on olemassa runsaasti tieteellistä näyttöä.

Hilary Moss, Julie Lynch ja Jessica O’Donoghue tekivät vuonna 2018 kyselytutkimuksen 1 779 kuorolaulun harrastajalle, jossa esitettiin kuorolauluun ja sen vaikutuksiin liittyviä väitteitä.

Vastauksissa korostui kuorolaulun terveyttä edistävä vaikutus. Erityisesti naisvastaajat raportoivat kuoron hyvää tekevistä fyysisistä, sosiaalisista ja tunneperäisistä vaikutuksista, ammattimaiset laulajat puolestaan raportoivat enemmän kuorolaulun hyvää tekevää fyysistä, sosiaalista ja hengellistä vaikutusta verrattuna amatöörilaulajiin.¹⁷³ Tutkimuksen mukaan

170 Hills & Argyle 1998, 91–92.

171 Hills & Argyle 1998, 100.

172 Diener et al. 2009, 213.

kuorolaulu luo sosiaalisia suhteita, edistää hengityselimistön terveyttä, antaa älyllistä

stimulaatiota, edistää mielenterveyttä, tuo mielihyvää ja kohottaa hengellisesti.¹⁷⁴ Kognitiivisesta stimulaatiosta mainittiin aivojen pitäminen aktiivisina, uuden taidon oppiminen, itsensä

haastaminen älyllisesti ja teknisesti sekä edistynyt keskittymiskyky ja muisti. Erityisesti uuden taidon oppiminen nousi tuloksissa esiin. Samoin vastauksissa nousi esiin kuoron hauska, nautinnollinen ja kepeä ilmapiiri, jonka musiikin kauneus tuo mukanaan, ja myöskin

pukeutuminen esiintymisiä varten, esiintymisten jälkeiset juhlat ja ihmisten tapaaminen ilman, että koko ajan tarvitsee puhua.¹⁷⁵

Sosiaalisen juttelun merkitystä laulamiseen verrattuna on tutkinut Gunter Kreutz. Hän tutki kuoroharjoitusten vaikutusta mielialaan mittaamalla mielihyvähormoni oksitosiinin pitoisuutta syljestä ja kyselykaavakkeen avulla toteutetun itseraportoinnin kautta.¹⁷⁶ Amatöörilaulajille pidettiin puolen tunnin kuoroharjoitus, jonka jälkeen heitä pyydettiin keskustelemaan vierustoverin kanssa 10 minuutin ajan viimeaikaisista myönteisistä elämäntapahtumista.

Kyselykaavakkeen vastausten perusteella positiiviset tunnelmat lisääntyivät lähtötilanteeseen verrattuna sekä lauluharjoitusten että rupattelutuokion jälkeen, mutta negatiiviset tunteet kuten väsymys ja ikävystyneisyys vähenivät ainoastaan lauluharjoitusten myötä. Rupattelutuokiolla ei ollut niihin vaikutusta.¹⁷⁷ Samoin syljestä mitattu oksitosiini lisääntyi lauluharjoituksen myötä mediaanikasvun ollessa lähes 40 %, mutta rupattelutuokiolla ei ollut siihen vaikutusta.¹⁷⁸

Näin ollen sekä Mossin et al. että Kreutzin tutkimuksista voidaan päätellä, että ihmiset nauttivat kuorossa olemisessa kaikkein eniten yhdessä laulamisesta. Sosiaalinen kanssakäyminen on eräs tärkeä osa kuorotoimintaa, mutta vasta yhdessä laulamisen tuoma mielihyvä erottaa sen

muusta sosiaalisesta toiminnasta. Kari Batt-Rawdenin ja Sarah Andersenin tutkimus norjalaisista kuoroissa laulavista naisista antaa samansuuntaiset tulokset. Tutkimuksessa haastateltiin 19

174 Moss et al. 2018, 160.

175 Moss et al. 2018, 164–165.

176 Kreutz 2014.

177 Kreutz 2014, 53–54.

178 Kreutz 2014, 54.

iältään 21–75-vuotiasta naista, jotka olivat laulaneet kuoroissa keskimäärin 6,2 vuotta.¹⁷⁹

Kuorolaulu toi harrastajilleen nautintoa, yhteenkuuluvuuden tunnetta, kohentuneita tunnetiloja ja itsevarmuutta.¹⁸⁰ Psykologisia vaikutuksia olivat muun muassa mielialan nousu, vapautuminen ahdistuksesta, tietoisuus itsestä ja omista tunteista sekä ennen kaikkea yhteys muihin.¹⁸¹

Haastateltavat kokivat myös, että kuorolaulu toi mukanaan sosiaalista aktiivisuutta ja itsevarmuutta.¹⁸² Laulamisen koettiin laukaisevan jännityksiä syvähengityksen, tunteiden ja itseilmaisun kautta.¹⁸³ Omien haastateltavieni kokemuksissa nämä samat havainnot heijastuvat selkeästi.

Aino kuvaa jatkuvuuden ja säännöllisyyden merkitystä näin:

…tää kirkko on hyvä, että tää on joka päivä paikallaan ja joka viikonloppu siellä toimitetaan liturgia ja se on sellanen, että se ei katoa mihinkään… […] kirkossa käyminen ja jumalanpalvelukset muodostaa semmosen perustan arjelle ja semmosen rytmin…

Émile Durkheimin mukaan uskonnon olennaisin funktio on voimistaa ihmistä kestämään olemassaolon koettelemukset. Tässä prosessissa olennaista on toisteinen toiminta.¹⁸⁴ Helena Kuparin tutkimuksessa suomalaisista ortodoksiseen kirkkoon liittyjistä kääntyjät arvostivat ortodoksista rituaalia käytänteenä sinänsä. He kokivat, että rituaaliin osallistuminen auttaa silloinkin, kun oma uskonnollinen sitoutuminen tuntuu muuten horjuvalta tai tuntuu hukkuvan päivittäisiin velvoitteisiin. Rituaaliin osallistuminen antaa tunteen siitä, että usko on elämässä läsnä joka tapauksessa jollain tavalla.¹⁸⁵

Ainoa kiinnostaa ortodoksisuudessa erityisesti ortodoksinen elämäntapa:

179 Batt-Rawden & Andersen 2020, 140.

180 Batt-Rawden & Andersen 2020, 141.

181 Batt-Rawden & Andersen 2020, 143.

182 Batt-Rawden & Andersen 2020, 145.

183 Batt-Rawden & Andersen 2020, 146.

184 Durkheim 1980 [1912], 369.

Ja mä oon ollu sillä tavalla valmis ikään kuin hyväksymään sen uskonnon semmosena kokonaisena pakettina, et siihen kuuluu paastot ja paastopäivät ja siihen kuuluu tietyt arvot ja tietyt tavat toimia.

[...] myöskin kaikki jumalanpalveluskäytännöt, miten toimitaan kirkossa, kaikki ristinmerkit, kaikki tavallaan semmonen, mikä luterilaiselle on kuitenkin semmosta, jonka joutuu opettelemaan. [...] ja on helppokin ikään kuin, on tietyt tämmöset aika selkeet säännöt…

Hänen kohdallaan toteutuu Rambon huomio siitä, miten rituaali auttaa yhteisöön liittyjää ymmärtämään ja toteuttamaan uutta, kääntymisen edellyttämää elämää. Yhdessä toteutetut jumalanpalvelusrituaalit voivat syventää yhteenkuuluvuutta kuoron muiden jäsenten ja koko jumalanpalvelusyhteisön kanssa. Yhtäaikainen laulaminen, resitointi ja eleet sekä yhdistävät yhteisöä että vahvistavat tarjottua uskomusjärjestelmää.¹⁸⁶

Aino kuvaa korona-aikaa karuna kokemuksena, kun jumalanpalvelusten säännöllisyys ja luotettava toistuvuus yhtäkkiä loppui. Korona-aikana tehdyt sekä kirkkopoliittiset että käytännölliset päätökset lisäsivät Ainon kriittisyyttä kirkkoa kohtaan instituutiona:

…tää koko korona-aika ja kirkkojen sulku ja kaikki poliittiset päätökset, jotka on liittyny siihen, ja käytännölliset päätökset, ja se, miten näkee, miten seurakunnassa ikään kuin asioita hoidetaan ja muuta […] koen sen ortodoksisuuden suureksi rikkaudeksi ja hyväksi asiaksi elämässä, mut että kirkkoinstituutio on, tuntuu, että se välimatka jotenkin kasvaa…

Tamara kertoo, että aluksi häntä veti kirkkoon laulaminen, mutta sitten tuli tarve olla mukana jatkuvasti. Hän siteeraa Kerubiveisua:¹⁸⁷

Ja kun tulet kirkkoon laulamaan, niin kuin Kerubiveisussa, kaikki huolet pois. Sinä keskityt vain laulamiseen…

Laulaminen vie tutkitusti mielen pois huolenaiheista ja tuo nykyhetkeen auttamalla keskittymään hengitykseen. Laulaminen voi olla hengellisesti kohottavaa ja elämää vahvistavaa, ja se voi

186 Rambo 1993, 114–115.

187 Lähes jokaisessa ortodoksisessa liturgiassa laulettava veisu, jonka kolmas säkeistö alkaa:

”Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet ottaaksemme vastaan Kaikkeuden Kuninkaan…”

voimistaa sydämen tai energiatason yhteyttä muihin kuorolaisiin, kun yhdessä laulamalla luodaan kauneutta.¹⁸⁸

Toisaalta myös sosiaalinen yhteisökäyttäytyminen on keskeinen osa ihmisenä olemista.

Ihmiseen on evoluution myötä kehittynyt kyky liittyä tarvittaessa ryhmätajuntaan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, mikä puolestaan edistää lajin säilymistä. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt kutsuu tätä mekanismia parvikytkimeksi, joka kytkeytyy tarvittaessa päälle syrjäyttäen vähintäänkin osittain puhtaasti irrallisen, pelkästään yksilöllisiin päämääriin tähtäävän toiminnan.¹⁸⁹ Ruth Feldman puhuu biobehavioraalisesta samanaikaisuudesta, joka on havaittavissa esimerkiksi muuttomatkalla liikkeensä synkronoivassa lintuparvessa, tai

kalaparvessa, joka synkronoi keskinäisen liikkeensä varoittaakseen haista. Tämä synkronointi tapahtuu hermostollisen ja hormonaalisen aktiivisuuden kautta, jolloin yhden lauman jäsenen fysiologia vaikuttaa toisen lauman jäsenen käyttäytymiseen, mikä puolestaan edistää koko lauman selviytymistä olemassaolon taistelussa. Biobehavioraalinen samanaikaisuus on näin ollen eliöiden – ja evoluution myötä myös ihmisten – syvälle viritetty prosessi, jossa yksilöt tulevat sosiaalisen ryhmän osaksi ja toimivat siinä yhteistyössä.¹⁹⁰ Tästä esimerkkinä William McNeill kuvaa kokemustaan vuodelta 1941 Yhdysvaltojen armeijan viikkoja kestäneistä joukkomarssiharjoituksista kirjassaan ”Keeping together in time: Dance and drill in human history”. Muutaman viikon kuluttua, kun yksikkö todella alkoi synkronoitua, McNeill koki eräänlaisen hyvinvointia tuottavan tajunnan muuntumisen, jonka synkronoitu, yhteinen liike aiheutti.¹⁹¹ Parvikytkin on evoluution myötä osoittautunut toiminnoksi, joka edistää selviytymistä olemassaolon taistelussa, joten synkronoidun yhteistoiminnan mukanaan tuoma mielihyvä kannustaa tällaisen toiminnan pariin uudelleen ja uudelleen. Tämä näkökulma tulee tavalla tai toisella esiin kaikilla haastateltavilla, mutta erityisen korostuneesti se näkyy Tamaran kohdalla.

188 Moss et al. 2018, 165.

189 Haidt 2012, 258–259.

190 Feldman 2012, 381–382.

Moniäänisyys on elementti, jonka erityisesti Minna mainitsee osana ortodoksisen kirkkolaulun viehätystä.

…tää on niin nastaa tää äänissä laulaminen ja tämmönen.

Moniääninen harmonia lisää sointiin rikkautta, mutta samalla se edellyttää kanssalaulajiin suuntautuvaa tarkkaavaisuutta ja tietoisuutta keskinäisestä riippuvuudesta. Onnistunut yhteissointi vaatii oman äänen sopeuttamista muihin, mikä voi lisätä yleistä yhteisöllisyyden ja yhdessäolon kokemusta ja ylpeyttä aikaansaadusta yhteissoinnista. Näin ollen moniäänisen laulun harmonioilla voi olla osallistujiin erityisen vahva vaikutus.¹⁹²

Vuosikymmeniä kestäneen laulu-uran jälkeen kirkkoon liittyneen Pirkon kuorotaival on ollut muita haastateltavia vaihtelevampi, ja siihen on sisältynyt myös muuttamista paikkakunnalta toiselle. Pirkon kohdalla kirkkoon liittymistä edesauttoi itsevarmuuden lisääntyminen ja tunne siitä, että on lunastanut paikkansa kuorossa:

Joo, kyllä, kyllä, niin siellä on semmonen tunnelma, mikä siellä on, ihan ja nimenomaan ehkä sekin, että sitä on oppinut laulamaan siellä ja pärjää siellä kuorossa. [...] On sellainen varma, miten mä sanoisin, semmoinen turvallinen, varma, oma kolo siellä sosiaalisessa yhteisössä.

Tämä kommentti vastaa hyvin Mossin et al. tutkimuksessaan tekemiä havaintoja kuorolaulun tarjoamasta älyllisestä stimulaatiosta, nautinnosta ja omanarvontunteen lisääntymisestä.¹⁹³ Eräs Mossin et al. tutkimuksessa esiin noussut osa-alue oli uuden taidon oppimisen tuoma

kognitiivinen stimulaatio sekä edistynyt keskittymiskyky ja muisti.¹⁹⁴ Kuorolaulun tuoma lisääntynyt itsevarmuus nousi esiin myös Batt-Rawdenin ja Andersenin tutkimuksessa.¹⁹⁵ Vastaajat kuvasivat, miten laulamaan oppiminen ja harjoittelu toi monille elinvoimaa. Eräs haastateltava käytti ilmaisua ”vitamiinipiikki”.

192 Specker 2017, 109–110.

193 Moss et al. 2018, 160.

194 Moss et al. 2018, 164.

195 Batt-Rawden & Andersen 2020, 145.

Ortodoksisen kirkkomusiikin kiinnostavuus kognitiivisessa mielessä nousi esiin useassa haastattelussa. Minna kertoo:

…se oli ihan mieletöntä, se oli niin antoisaa, sillon mä jotenkin upposin ihan täysin tähän ortodoksiseen kirkkomusiikkiin ja mä olin silleen, et mä haluun tietää tästä kaiken, kaikesta kaiken…

Aino kertoo:

toisaalta siinä oli jotain semmosta opittavaa, mitä ei voi oppia muualla, koska siinä oli se

semmonen, että on tietyt sävelmät, jotka voi opetella, ja sitten, sit sen tekstistä laulamisen oppii vaan pikku hiljaa sitä paljon tekemällä, ja sit toisaalta kaikki musiikki oli aika helposti lähestyttävää, mutta kuitenkin itselle semmosta vierasta, että, et tuntu, että siinä ihan valtavasti alko imeä sellasta uutta, joka oli kiinnostavaa. […] …siinä sitten tavallaan riitti sitten kyllä opittavaa ja haastetta.

Markku kertoo:

…mua rupes kiinnostamaan se musiikki, kun se musiikki oli niin tavattoman hienoa […]

musiikillisesti rupes kauheesti kiehtomaan tää…

Havainto on linjassa Mossin et al. tutkimusartikkelissaan tekemään huomioon kuorolaulun kognitiivisesti stimuloivasta vaikutuksesta yhtenä kuorolaulun hyvinvointia lisäävänä tekijänä.¹⁹⁶ Evoluutiopsykologi David M. Bussin mukaan onnellisuutta modernissa yhteiskunnassa voi edistää lisäämällä läheisyyttä omaan vertaisryhmään ja kehittämällä syviä ystävyyssuhteita.¹⁹⁷ Yksi keino edistää syviä ystävyyssuhteita on hankkia erityistaitoja, jotka tekevät ihmisestä korvaamattoman, sekä etsiä ryhmiä tai viitekehyksiä, jotka antavat arvoa nimenomaan niille taidoille, joita yksilöllä on.¹⁹⁸ Myös tämä selittää sitä mielihyvää jota ortodoksisen kirkkomusiikin sisältämä taidollinen ja älyllinen haaste tarjoaa.

196 Moss et al. 2018, 164.

197 Buss 2000, 19.

Eräs seikka, joka nousi toistuvasti esiin haastatteluissa, oli se, että kuorotoverit eivät kiinnittäneet huomiota kanssalaulajan kirkolliseen jäsenyyteen tai esimerkiksi siihen, kävikö toinen

säännöllisesti ehtoollisella vai ei. Pirkko kertoo:

ja sitten siellä kuorossa on semmonen ihana [nimi], jota minä sitten menin kysymään, että ruppeisiksä minun kummiks. [Nimi] katto pitkään hiljaa ja sai kyyneleet silmiin, että ”kun en minä oo tienny, että sinä et oo ortodoksi”. […] Kyllähän se, joo. Ei monet tienneetkään, että minä en oo ortodoksi.

Myös Aino huomioi saman asian:

En mä tiedä, kiinnittikö kukaan niin hirveen paljon huomiota siihen, että mä en ollu kirkon jäsen ennen sitä tai se oli jotenkin, se oli ainoastaan henkilökohtanen kysymys.

Tamara puolestaan ihmetteli:

Ja mä olin niin kiitollinen. Ja ihmettelin, ei kukaan kysy. Ei kukaan sano, että nyt sinun pitää liittyä. Ei kanttori, ei kukaan.

Kirkkoon kuulumaton Markku huomioi:

Siis lämminhenkisyys, elämänmakuisuus, hyväksyminen tai tämmönen… niin. Että hyväksytään mukaan. […] Eipä se [kirkkoon kuuluminen] oo olennaista.

Ilmiölle ei löydy suoranaista vastinetta taustakirjallisuudesta. Lähinnä kokemus on rinnastettavissa Amy Slaglen kahtiajakoon omaehtoisten etsijöiden ja avioliiton kautta

ortodoksiseen kirkkoon liittyneiden välillä, jolloin erityisesti avioliiton kautta kirkkoon liittyneet kokivat usein olevansa osa yhteisöä jo ennen kirkon jäsenyyden sinetöivää voitelun

sakramenttia.¹⁹⁹ Voidaankin ajatella, että kuoro tarjoaa jäsenelleen eräänlaisen perheen, jonka kautta hänet nähdään osana yhteisöä virallisesta kirkollisesta statuksesta riippumatta.

199 Slagle 2011, 75.

Haastateltavani eivät erittele kuorolaulun aiheuttamia hyviä tuntemuksia sanallisesti kovin yksityiskohtaisesti. Kenties se avoimuus, lämminhenkisyys ja ystävällisyys, jonka haastateltavat kohtasivat kuoroon liittyessään, kertoo myös siitä, miten kuorossa laulaminen on vaikuttanut kuoron vanhempiin jäseniin. Mossin et al. tutkimuksessa vastaajat kertoivat kuorolaulun kohentavan sosiaalisia taitoja painopisteen ollessa sosiaalisessa kanssakäymisessä sekä yhteenkuuluvuuden tunteen luomisessa ja ylläpitämisessä. Kuoro tarjoaa mahdollisuuksia olla tekemisissä iältään, sukupuoleltaan ja etniseltä taustaltaan vaihtelevan ihmisjoukon kanssa, mikä usein – ei tietenkään aina – luo kuoroihin kulttuuria, johon on helppo päästä sisään.²⁰⁰ Usein kuoro tarjoaa väylän päästä sisälle laajempaan yhteisöön esimerkiksi uuteen kaupunkiin tai maahan muutettaessa,²⁰¹ kuten voimme havaita esimerkiksi Venäjältä Suomeen muuttaneen Tamaran tapauksessa. Tällainen kulttuuri selittää hyvin, miksi seurakuntayhteisöä en tuntunut kiinnostavan, ovatko haastattelemani henkilöt kirkon jäseniä vai eivät. Säännöllinen ja aktiivinen osallistuminen yhteisiin palveluksiin riitti hyväksytyksi tulemiseen. Tämä vahvistaa pyhän

Basileios Suuren ajatuksen siitä, miten yhteinen psalmilaulu luo yhdistävän siteen ja liittää samassa kuorossa laulavat ihmiset harmoniseen yhteyteen luoden armeliaisuutta ja hyväntahtoisuutta ihmisten kesken.²⁰² Nykytieteen vastaus tälle havainnolle on

oksitosiinihormoni, joka lisää kiintymystä ennen kaikkea samaan ryhmään kuuluvien, samat arvot ja uskomukset jakavien ihmisten välillä²⁰³ ja jonka pitoisuutta veressä yhdessä laulaminen tutkitusti lisää.²⁰⁴

200 Moss et al. 2018, 164.

201 Batt-Rawden & Andersen 2020, 148.

202 Basil 1963, 154.

203 Haidt 2012, 271–272.

In document Kirkkokuorolaisesta ortodoksiksi? Kuoro väylänä kirkon jäsenyyteen (sivua 50-63)