Eläinasialiikkeiden retoriikassa puhe muiden eläinten oikeuksista ja moraali-sesta arvosta on keskiössä. Liikkeitä tuke-neet ajattelijat ovat toimituke-neet ensisijaises-ti yksilöeetensisijaises-tisillä käsitteillä ja soveltaneet analyyttisen etiikan välineistöä. He ovat pyrkineet argumentoimaan rationaalisesti eläinten moraalisten oikeuksien puolesta.
Foorumin valinta on ymmärrettävä sikäli, että nyky-yhteiskunnassa monet käytän-nön eläinkysymykset koskevat eläinyksi-löiden kohtelua.1 Eläinoikeusajattelu on nähty ihmisoikeuksien historiallisena keena, ikään kuin johdonmukaisena jat-kumona erilaisille historiallisille vapau-tusliikkeille.
Ville Lähde
Eläinten oikeuksien
110 • niin & näin /
teoreettista retoriikkaa: oikeuksien ’pe-rustan’ etsimistä, etiikan johdonmukais-tamista, moraalisten arvojen todistamis-ta ja niin edelleen. Ainakin pintodistamis-tatodistamis-tasolla ne näyttävät nojaavan ideaan moraalista
’rationaalisena’ (ja tavallaan yksilöllisenä) toimintana.
Eläinten oikeuksien kritiikki Eläinoikeuskritiikki onkin kohdistu-nut ensisijaisesti tähän ongelmakohtaan.
Eläinten moraaliset oikeudet on pyritty kiistämään samalla areenalla, jolla ne on nostettu esiin. Kritiikin kohteena on oi-keus käsitteenä ja sen soveltaminen mui-hin eläimiin kuin ihmisiin. Ajatusket-ju kulkee suunnilleen niin, että jos eläin-oikeusteoreetikkojen oikeusnäkemykset voidaan kyseenalaistaa, putoaa koko mo-dernilta eläinoikeusliikehdinnältä pohja.
Onhan ”Oikeutta eläimille!” ollut eläi-naktivistien taisteluhuuto. Tässä kritiikis-sä menevät kuitenkin sekaisin tietty tapa pukea eläinkysymys teoreettiseen/filoso-fiseen asuun ja varsinaiset muiden eläin-ten kohtelua koskevat vaatimukset. Näh-däkseni kyse ei ole tahattomasta ajatusvir-heestä. Käsitteellisellä tasolla liikkuva kri-tiikki paljastuu useimmiten sisällölliseksi epäluuloksi eläinasialiikkeiden näkemyk-siä kohtaan.
Aulis Aarnion kirjoitus ”Onko eläi-millä oikeuksia? Ajatuksia oikeudes-ta subsoikeudes-tanssi ja suhdekäsitteenä” Tietees-sä tapahtuu -lehden numerossa 2/2005 on täydellinen esimerkki tällaisesta kritii-kistä. Aarnion julkilausuttuna tarkoituk-sena on kyseenalaistaa puhe eläinten oi-keuksista sekä juridisessa että moraalises-sa mielessä.2 Oikeus juridisena käsitteenä on kuitenkin tekstin pääasiallisena aihee-na, moraaliset oikeudet jäävät melko pin-nallisesti käsitellyiksi. Aarnio väittää, et-tä ennen kaikkea juridinen puhe eläinten oikeuksista on löysää, merkityksetöntä, jopa primitiivistä.
Pinnalta katsoen kyseessä tuntuu ole-van eläinoikeusretoriikan käsitteellinen kritiikki, pyrkimys tarkkuuteen ja joh-donmukaisuuteen puhuttaessa eläinten asemasta ja merkityksestä nykyisissä yh-teiskunnissa. Mikäli Aarnio olisi kritiikis-sään johdonmukainen ja pysyisi asettami-ensa rajausten piirissä, olisi tekstin tiettyi-hin väitteisiin helppo yhtyä. Minunkin, vaikka olen toiminut vuosia eläinasialiik-keessä ja uskon eläinsuhteidemme radi-kaalien muutosten tarpeeseen. Hän kui-tenkin ulottaa kritiikkinsä paljon laajem-malle kuin mihin hänen argumenttinsa
antavat aihetta ja sortuu selkeisiin virhe-päätelmiin. Kritiikin taustalla on äärim-mäisen rajoittunut näkemys oikeuksien luonteesta ja omistusoikeuden ensisijai-suudesta. Aarnion tekstin ytimessä ei ole eläinten oikeuksien kritiikki vaan yhteis-kunnallisen status quon puolustaminen moraalisia haasteita vastaan.
Aarnion näkemys pähkinänkuoressa
Aarnion argumentaatio perustuu oikeus-teoreettiseen näkemykseen, jonka ydin-kohdat ovat hyvin yksinkertaiset. Hän määrittelee käsitteen ’oikeus’ sisällön täy-sivaltaisen kielellisen subjektin eli ihmi-sen kautta. Oikeudet eivät ole substan-tiaalisia ominaisuuksia vaan suhteita täl-laisten subjektien välillä. Malliesimerkki-nä läpi koko artikkelin toimivat modernit omistusoikeudet. Näin loppujen lopuksi omistajan suhteet omaisuutensa ovat so-siaalisia suhteita.3
Oikeuksien ytimessä onkin Aarnion mukaan oikeudellisen aseman omaami-nen. Siihen kuuluu mahdollisuus paitsi vedota omiin oikeuksiinsa myös pyrkiä niiden toteuttamiseen.4 Ja näihin tekoi-hin kykenevät tietenkin ainoastaan inhi-milliset tai inhimillisen kaltaiset subjek-tit. Enemmän tai vähemmän implisiitti-sesti Aarnio esittää, että kaikki juridiset oikeudet koskevat vain heitä. Koska muut eläimet eivät kykene kielellisten suhtei-den muodostamiseen ja niiltä puuttuu abstraktin käsitteellistämisen kyky, niil-lä ei siten voi olla oikeuksia. On vain yh-teiskunnallisia ’normeja’, joilla säädellään eläimiin kohdistuvaa toimintaa.5
Aarnio tiivistää näkemyksensä siihen, että oikeus on inhimillinen, sosiaalinen konventio. Koska vain ihmiset kykene-vät sen ymmärtämiseen ja siihen liittyviin
’sopimisen’ akteihin, vain ihmisillä voi ol-la oikeuksia. Eli: oikeuksia on vain niil-lä subjekteilla, jotka osallistuvat itse ak-tiivisesti oikeusnäkemysten ja –käytäntö-jen luomiseen (tai jotka ainakin periaat-teessa kykenisivät siihen). Tässä kuviossa eläimet ovat kuin esineitä, joskin ”paljon sensitiivisemmällä tavalla”.6
Muiden eläinten luonteesta Aarnion esittämä kritiikki rakentuu siis pohjimmiltaan melko selvän ja yksin-kertaisen väitteen pohjalle: muut eläimet ovat tietyissä spesifeissä piirteissään hyvin erilaisia kuin ihmiset. Hän korostaa kä-sitteellistämistä ja käsitteellistä ajattelua,
mutta tämä on hieman epätarkkaa. Eläin-oikeusfilosofi Elisa Aaltola esittää kom-menttikirjoituksessaan, että tietynlaista käsitteellistyksen kykyä on havaittavissa eri eläinlajeilla.7 Vaarana on jumiutumi-nen käsitteen ’käsite’ määritelmiin. Ystä-vällisesti tulkittuna Aarnion näkemyksen ytimessä on ihmisten kielellisyys ja siinä kehittyvä käsitteellisyys.
Muut eläimet eivät voi itse aktiivisesti osallistua kielellisen kommunikaation yl-läpitämiin inhimillisiin suhdeverkostoi-hin, vaikka ne ovat tietysti muuten mo-ninaisissa suhteissa ihmisiin ja muihin eläimiin. Tämä lienee ilmiselvää kenel-le tahansa. Eläintutkimus on toki murta-nut vanhoja myyttejä eläinten luontees-ta ja osoitluontees-tanut eri eläinlajeilla olevan mi-tä moninaisimpia kognitiivisia kykyjä ai-na jonkinlaisiin ’eläinkulttuureihin’ as-ti.8 Eläinten luonteen uudelleenajattelu on kuitenkin loppujen lopuksi eri asia: se liittyy siihen, millaisten olentojen keskel-lä me loppujen lopuksi ekeskel-lämme. Se antaa meille uudenlaista tietoa eläinten elämän-todellisuudesta ja pakottaa meitä ajattele-maan sitä, miten olemme valmiita kohte-lemaan tuntevia, ajattelevia ja omalla ta-vallaan kommunikoivia olentoja.
Eläinkuvamme muutoksista huoli-matta eläinten kyvyttömyys kielelliseen kommunikaatioon meidän kanssamme on tosiseikka. Tiettyjen lajien mahdolli-suus oppia inhimillisen kielellisen kom-munikaation peruspiirteitä ei tätä tilan-netta muuta9, vaikka se murtaakin kult-tuurista oletusta ihmisten ’metafyysises-tä’ erityisyydestä. Kyse on siitä, että kyky kommunikaatioon ei vielä tarkoita kykyä kommunikatiivisten suhteiden objekti-vointiin ja näin eräänlaisesta ”jatkuvasta nykyhetkestä” pakenemiseen.
Lopulta olennaisinta on se, että muut eläimet eivät puhu, ne eivät voi osallis-tua inhimillisen sosiaalisen todellisuuden luomiseen omilla mielipiteillään. Tietys-ti ne osallistuvat siihen jatkuvasTietys-ti omal-la läsnäololomal-laan, sillä eläimet ovat läsnä kulttuurissamme monin tavoin. Mutta tämä on eri asia.
Oikeuksien status quo
Eläinten kielellis-sosiaalisen ja sitä kautta tietysti myös juridisen läsnäolon ”puut-teellisuuteen” on helppo yhtyä. Tähän sa-manmielisyyteni Aarnion kanssa päättyy-kin. Sillä väitän, että Aarnio siirtyy teks-tissään tämän kritiikin antamien mah-dollisuuksien ulkopuolelle, ja että hänen keskeisillä väitteillään ei ole juuri mitään
tekemistä oikeudellisen kritiikin kanssa.
Väitän myös, että Aarnio on joko tahal-laan tai tietämättömyydestä johtuen ym-märtänyt eläinasialiikkeiden vaatimukset eläinten oikeuksista väärin. Hänen taipu-muksensa kiinnittää keskustelu omistus-oikeuteen ja sille analogisiin oikeuksiin johtaa keskustelua väärään suuntaan.
Totta kai mikä tahansa juridinen jär-jestys on inhimillinen luomus, ja vain ih-miset voivat tajuta sen piirissä käsitteel-listetyt oikeudet ja olla mukana muunta-massa niitä käytännön toiminnaksi. Mi-tään muuta mieltä ei kai voisikaan olla.10 Mikä tahansa pysyvä inhimillinen käy-täntö on tässä mielessä artefakta tai kon-ventio. Aarnio tekee kuitenkin peruste-lemattoman hypyn esityksessään raja-tessaan käsitteellisesti mielekkäät juridi-set oikeudet vain tiettyyn spesifiin muo-toon. Hänen mukaansa on olemassa vain sellaisia oikeuksia, joita täydet inhimilli-set tai ihmisen kaltaiinhimilli-set oikeussubjektit voivat omata. Vain tällaisista oikeuksis-ta on mielekästä puhua. Keskiöön nouse-vat siten sellaiset juridiset oikeudet, jois-sa on kyse täysikykyisen oikeussubjektin mahdollisuudesta vedota omiin oikeuk-siinsa ja olla oikeudellinen toimija. Näi-den oikeuksien perusesimerkki hänelle on omistusoikeus. Tällaisia oikeuksia ju-ridisissa järjestelmissä eittämättä on koko liuta, ja esimerkiksi äänioikeuden anta-minen ei-inhimilliselle eläimelle olisikin mitä ilmeisimmin omituista.
si ohittaa eläinfilosofisesta keskustelusta tutun argumentin lasten ja eläinten ana-logisesta ”puutteellisuudesta” eli niin sa-notun marginaalisuusargumentin oikeas-taan vain sillä perusteella, että lapset ovat oikeussubjekteja, koska niin on lakiin kirjoitettu.12
Tarkkuuden vuoksi on vielä huo-mautettava, että marginaalisuusargumen-tissa on yleensä käytetty esimerkkeinä kommunikaatiokyvyttömiä ihmisiä, joi-hin Aarnion esimerkki lapsen kuulemi-sesta ei sovellu. Argumenttiin perustuva keskustelu menee kuitenkin tämän kirjoi-tuksen aiheesta sivuun, joten en syvenny siihen tässä sen tarkemmin. Se vain osoit-taa ensiksikin sen, kuinka huonosti Aar-nio tuntee kritiikkinsä kohteen (eläinoi-keusajattelu) ja toiseksi sen, kuinka tiu-kasti hän pitää kiinni laillisuusnäkökul-masta oikeuskäsitteen määrittelyssä. Aar-nio kieltäytyy huomaamasta, että juuri oikeussubjektiuden laajentuminen nykyi-sissä oikeuskäytännöissä sotii hänen oi-keusluonnehdintaansa vastaan. Oikeuk-sien antaminen ”puutteellisille” olioille on mahdollista juuri siksi, että oikeus on konventio.
Kirjoituksensa alussa Aarnio sivuaa orjuuden ja yleisten ihmisoikeuksien te-matiikkaa. Ne ovat erinomainen osoitus siitä, että oikeuksia ei voi alistaa noin ra-jatun määritelmän piiriin. Mikäli pysyi-simme Aarnion viitoittamassa kehykses-sä, menneiden moraalis-poliittisten va-Tämän rajauksen motiivina on
näh-däkseni se, että Aarnio haluaa rajata ko-ko eläimiä ko-koskevan keskustelun vakiin-tuneeseen yhteiskunnalliseen todellisuu-teen. Hänen näkökulmastaan ”kapita-listinen markkinatalousjärjestelmä” ja omistaminen yhtenä sen keskeisistä oi-keuksista pitää olla keskustelua hallitse-va realiteetti.11
Kuten Aarnio itse toteaa, juridinen oikeus on suhteissa olemista. Tähän viat-tomaan väitteeseen sisältyy kuitenkin ole-tus, että ei-inhimillisten olentojen ensisi-jainen status omistamisen ja taloudelli-sen hyväksikäytön kohteina on realiteetti, josta ei voida keskustella. Koska eläimet eivät voi osallistua esimerkiksi omistusoi-keuskeskusteluun subjekteina, ne (ajatus-hyppy) ovat väistämättä vain passiivisia omistamisen kohteita. Tätä eläinten mää-rittelyä ei voida haastaa moraalisesti, voi-daan vain puhua eläinten kohtelusta täl-laisten suhteiden piirissä. Minkäänlaiset moraaliset haasteet vakiintuneille yhteis-kunnallisille instituutioille eivät ole mie-lekkäitä, jos ne puuttuvat omistussuhtei-den kohteiomistussuhtei-den oikeutukseen.
Laajempi käsitys oikeuksista Tässä näkyy Aarnion käsitteellisen raja-uksen väkivaltaisuus. Lähtökohtana on tiukka legalismi, joka loppujen lopuk-si alistaa moraalisen keskustelun vakiin-tuneiden lakien piiriin. Hän
esimerkik-Aapo Rapi
112 • niin & näin /
pautusliikkeiden esittämät haasteet val-linneille oikeusjärjestyksille tuntuisivat mielettömiltä. Näihin yhteiskunnallisiin kamppailuihin liittyi aivan samanlaista vallitsevien käsitysten murtumista, lait-tomuutta ja vanhojen oikeuksien kritiik-kiä, joista hän eläinasialiikettä syyttää.
Tähän voi tietysti sanoa, että esimerkiksi naisten tai monien aiemmin primitiivisi-nä pidettyjen ihmisryhmien oikeuskamp-pailut perustuivat ”todelliselle” pohjal-le – kyvylpohjal-le ottaa oikeudet haltuun ja ve-dota niihin. Eläinasialiikkeeltä puuttuisi moinen pohja. Mutta tämä kritiikki pi-tää paikkansa vain, jos oikeudet rajataan koskemaan pelkkiä kannevallan sisältäviä oikeuksia, eli vain sellaisia oikeuksia, joi-ta subjektin on voijoi-tava itse aktiivisesti to-teuttaa.
Aarnion mukaan esimerkiksi puhe kissan oikeudesta ”kissan arvoiseen elä-mään” on oikeusteoreettisesti kestämä-töntä hölynpölyä.13 Ei vain siksi, että kis-sa ei ole ihminen, vaan myös siksi, että tällainen oikeus ei asetu hänen luomaan-sa oikeusteoreettiseen kehykseen. Kuiten-kin puhe yleisistä ihmisoikeuksista käsit-telee samanlaisia ”yleisiä olemassaolon oi-keuksia”, eli se on hänen kritisoimaansa teoreettista sanahelinää.14 Yleiset ihmisoi-keudet eivät ole ensisijaisesti ”kanneoike-uksia”, jotka antavat subjektille mahdol-lisuuden vedota omaan asiaansa. Ensi-sijaisesti ne on luotu yleisiksi velvoitteik-si antaa toisten ihmisten elää ”ihmisen arvoista elämää”, miten se sitten onkin määritelty, ja kenties myös oikeutukseksi interventioihin näiden oikeuksien louk-kaamisen hetkellä. Nämä oikeudet kat-sotaan olevan kenellä ihmisellä tahansa, vaikkei hänellä olisikaan de facto mahdol-lisuuksia eli valtaa tai voimaa ajaa omaa asiaansa.
Oikeudet yhteiskunnallisen kamppailun tuloksina
Ihmisoikeudet ovat nekin tietysti sosi-aalinen luomus, lukemattomien
yhteis-udet on julistettu jo kauan sitten, mut-ta ne ovat toteutuneet vain hyvin heikos-ti ja valikoiden. Oikeudet ovat vain niin todellisia kuin on niitä tukeva yhteiskun-nallinen todellisuus.
Eläinten oikeuksien vaatimus On siis ymmärrettävä, että eläinasialiik-keille ’oikeus’ on ensisijaisesti käytännöl-linen, ei filosofinen tai juridinen käsite.
Eläinoikeusfilosofiaan ja loppujen lopuk-si myös tietynlaiseen eettiseen teoriaan kuuluvat ongelmakohdat ovat oma asian-sa. Eläinoikeusajattelussa on siis pohjim-miltaan kyse yleisestä moraalisesta haas-teesta muuttaa käytäntöjä niin, että eläi-met eivät olisi (ensisijaisesti) omaisuutta ja tuotantomateriaalia, että niiden oma-leimaisille olemassaolon tavoille annettai-siin mahdollisuuksia. Meidän tulisi myös huomata olemassa olevien eläinsuh-teidemme toivoton ristiriitaisuus: lemmi-kin ja teuraseläimen, suojellun eläimen ja teollisen pyynnin erot. Käytännölliset eläinsuhteet ovat asian ytimessä, ei eläin-ten olemuksen pohdinta.
Olettaisin Aarnion vastaavan tähän, että hän puhuikin vain tietyllä tavalla määritellyistä juridisista yksilön oikeuk-sista. Hän kuitenkin astuu rajauksensa ul-kopuolelle ja puhuu juridisista oikeuksis-ta ylipäänsä, ja hän kiistää lopuloikeuksis-ta eläin-ten moraaliseläin-ten oikeuksien mahdollisuu-den. Siirtyessään puhumaan moraalisista oikeuksista ja väittäessään, että ”vastaus ei paljonkaan muutu äskeisestä siirryttäessä moraaliin”, hän tekee melkoisen katego-riavirheen.15 Hän soveltaa juridisesta kä-sitteistöstä peräisin olevaa oikeuden mää-ritelmää yleisempää moraalifilosofiaan – alueelle, jonne se ei sovellu.
Vakiintunut moraalijärjestelmä, siis sosiaaliseksi konventioksi muodostunut moraalinormisto, on tietysti aina inhi-millinen tuote, kuten Aarnio korostaa. Se elää kielellisissä ja symbolisissa suhteissa.
Moraalinen oikeus on käsite ja käytän-tö, ei ”tuolla jossain” asustava olio. Tai jos kunnallisten kamppailujen tulos.
Ihmis-oikeuksien historia ja niiden edes osittai-seen toteuttamiosittai-seen vaaditut kamppailut ovat selkeä osoitus siitä, että ”oikeuksia”
ei synnytetä vain rationaalisilla argumen-teilla, jotka perustuvat oikeussubjektien ontologiseen luonteeseen. On kuitenkin huomattava, että ihmisoikeuksista käy-dyissä kamppailuissa substantiaaliset ar-gumentit ovat historiallisesti olleet aivan yhtä merkittävässä asemassa kuin eläin-keskusteluissakin. Vaikka niitä voi hyvin kritisoida sisällöllisesti, esimerkiksi ihmi-sen itseisarvoa konkreettiihmi-sena ”ominai-suutena”, se ei kumoa ihmisen itseisarvon vaatimuksen sisältöä.
Tällaiset argumentit ovat ennen kaik-kea tekoja näiden kulttuuristen ilmiöiden, oikeuksien, luomisprosesseissa. Oikeuksi-en olemassaolo perustuu vallinneidOikeuksi-en oi-keusjärjestyksien ja konkreettisten yhteis-kunnallisien käytäntöjen kuten orjuuden tai työvoiman riiston haastamiseen. En ymmärrä, miten Aarnion ahtaassa oikeus-konseptiossa olisi edes mahdollista nähdä tällaisia oikeuksia, joiden oletetaan päte-vän myös tietyn esimerkiksi suomalaisen juridisen järjestyksen ulkopuolella, erään-laisessa globaalissa tilassa. No, tietysti vas-taus on, että nämä oikeudet täytyy to-teuttaa erilaisilla konventioilla.
Tähän liittyykin Aarnion väärin-ymmärrys eläinasialiikkeen vaatimusten luonteesta. Hän olettaa, että eläimille pe-rätään vahvoja juridisia oikeuksia – siis esimerkiksi suomalaisen yksityisoikeuden piirissä. Eläinoikeuksia vaadittaessa pe-räänkuulutetaan kuitenkin ennen kaik-kea yleisiä olemassaolon oikeuksia, jotka tietysti täytyy toteuttaa monin eri tavoin.
Tällöin voidaan käyttää tai olla käyttä-mättä termiä oikeus. Se on paitsi oikeu-dellisten proseduurien myös poliittisen toiminnan asia. Kyse on siitä, millaisek-si oikeudelliset käytännöt ja niitä tuke-va ajattelu muotoututuke-vat. Eli: yleisten oi-keusperiaatteiden sisältö toteutuu (tai ei toteudu) vasta yhteiskunnallisessa toi-minnassa. Yleiset ja yhtäläiset
ihmisoike-”
On kuitenkin huomattava, että ihmisoikeuksista käydyissä kamppailuissa substantiaaliset argumentit ovat historiallisesti olleet aivan yhtä merkittävässä asemassa kuin eläinkeskusteluissakin.Vaikka niitä voi hyvin kritisoida sisällöllisesti, esimerkiksi ihmisen itseisarvoa konkreettisena
”ominaisuutena”, se ei kumoa ihmisen itseisarvon vaatimuksen sisältöä.”
se on tuollainen olio, ei meillä ole mah-dollisuuksia havaita sitä, vaan meidän tu-lee turvautua omiin luomuksiimme – to-sin niitä luodessamme tukeudumme tie-toomme ja käsityksiimme maailmasta ja sitä asuttavien olentojen luonteesta.
Tästä ei kuitenkaan loogisesti seu-raa, että vain ihmisten kaltaiset kielelli-sesti kommunikoivat oliot voitaisiin ju-listaa moraalisten oikeuksien omaajiksi.
Moraaliset oikeudet eivät ole pelkästään
”kanneoikeuksia”. Aarnio tekee käsit-teellistä väkivaltaa pakottaessaan oikeu-den yleensä oman käsitteellisen konstruk-tionsa piiriin. Tietenkään ei-inhimillinen eläin ei tällaista oikeuttaan tiedosta. Mut-ta mikäli oikeus toteutuu ihmisen toi-minnallisissa suhteissa muihin eläimiin, se on olemassa. Eläimen julistaminen täysivaltaiseksi juridiseksi oikeussubjek-tiksi on aivan eri asia, ja se olisikin omi-tuista.16 Oikeus on todellakin suhdekäsi-te, mutta ei Aarnion esittämässä rajoittu-neessa mielessä.
Lopuksi
On huomautettava, että eläintutkimuk-sen tulokset viittaavat myös moraalin kaltaiseen toimintaan muissa eläimissä, eräänlaiseen moraalisuuden jatkumoon eläinkunnassa. Tällä ei kuitenkaan ole edellisen kanssa oikeastaan juuri mitään tekemistä.
Moraalisen ajattelun olemassaolo ja moraali kulttuurisena käytäntönä ovat kaksi eri asiaa. Tällaiset tutkimukset ovat kuitenkin merkittäviä siksi, että ne avar-tavat kuvaamme paitsi muista eläimis-tä myös itseseläimis-tämme. Miten näemme su-kulaisuutemme muihin eläimiin ja miten arvotamme sitä vasten omia henkisiä ky-kyjämme? Ihmisten ja muiden eläinten välisten rankkojen metafyysisten rajaus-ten kyseenalaistaminen herättää aina pe-lokkaita reaktioita. Siitä kuitenkin voi-daan vetää monenlaisia johtopäätöksiä, ja sillä voidaan tukea monenlaista politiik-kaa. Olennaisena osana tässä ovat ne ar-votukset, joita esimerkiksi ’eläimeen’ lii-tetään ihmisiä eläimellistettäessä.
Lopuksi muistuttaisin Aarniota siitä, että oikeusretoriikkaan perustuva argu-mentaatio on ollut vain yksi osa eläinasia-liikkeitä. Eläinajattelun suuntaukset vaih-televat hyvin äärimmäisestä oikeusajatte-lusta eläinsuhteiden kontekstualisoituun kritiikkiin. Voidaan esimerkiksi tarkastel-la sitä, onko muiden eläinten kohtelemi-nen teollisina resursseina tai pelkkinä vä-lineinä oikeutettua. Tai ilmeneekö
eläin-suhteissamme samanlaista esineellistävää ja hyväksikäyttävää logiikkaa, joka näyt-tää olevan ominaista kapitalistisille suh-teille ylipäänsä?
Silti Aarnio artikkelinsa lopussa te-kee selvän rinnastuksen eläinoikeusajat-telun, eläinoikeusliikkeen ja tiettyjen eläinaktivistien toimintamuotojen välillä.
Hän ottaa kovin arvattavasti esimerkiksi tarhaiskut, joiden yhteydessä hän asettaa näennäisen ongelmattomasti samalle vii-valle terrorismin, kansalaistottelematto-muuden ja anarkian (sekasorron merki-tyksessä). Kyseessä on ”eläinten oikeuk-sia koskeva moraalinen ongelma”17 – eli vakiintuneiden omaisuuskäytäntöjen ky-seenalaistaminen, joka kautta historian on vaatinut laillisuuden rajan ylittämistä.
Laittoman kansalaistoiminnan muodois-ta ja niiden mielekkyydestä on tietysti ai-heellista keskustella, mutta tämä on eri asia. Tuhansien minkkien vapauttaminen ei ole eläinoikeusajattelun sisäisestä logii-kasta johtuva seuraus, vaan kyse on po-liittisen liikehdinnän yhdestä kiistellystä toimintamuodosta, myös liikehdinnän it-sensä piirissä.
Hieman paremmin asiaan tutustu-malla Aarnio olisi huomannut, että eläin-asialiikkeiden ajatus- ja toimintamaailma on paljon monimuotoisempi. Eläinten oi-keuksille on annettu hyvin erilaisia sisäl-töjä. Yksi keskeisimpiä eläinoikeusfiloso-fiaan liittyviä kysymyksiä on ollut, mil-laisia eläinten oikeudet voisivat olla luon-teeltaan. Pyritäänkö muodostamaan lähes täysin ihmisoikeuksia muistuttavia eläin-oikeuksia, siis tehdäänkö muista eläimis-tä moraalisesti ja kenties juridisesti eläimis-täysin ihmisen kaltaisia esimerkiksi kognitioky-kyjen tai kärsimyskyvyn perusteella? Täl-laisiin vahvoihin eläinoikeuksiin voi liit-tyä esimerkiksi tappamisen täydellinen kielto. Toisenlaisissa näkemyksissä kyse on enemmänkin eläinten lajityypillisen luonteen kunnioittamisesta, sen mukai-sen hyvän elämän takaamisesta ja siekai-lemattoman hyväksikäytön kieltämisestä.
Mikäli Aarnio olisi keskittynyt kriti-soimaan eläinten oikeuksien vahvaa muo-toilua ja ennen kaikkea siihen liittyvää eläinten ”inhimillistämisen” problema-tiikkaa, hänen kirjoituksellaan voisi olla jotain arvoa. Mutta tiivistäessään eläinky-symyksen moninaisuuden käsitteellisek-si ”olkinukekkäsitteellisek-si” ja oman näkemyksensä vallitsevien dogmien puolustukseksi hän syyllistyy älylliseen laiskuuteen.
Viitteet
1. Eläinten tarkastelu ryhmän, eliöyhteisön, lajin jne. näkökulmasta on tietysti sekin olennainen eläinasialiikehdinnän kysymys, mutta historiallisesti nämä teemat ovat nousseet vahvimmin esiin ympäristölii-kehdinnän kautta. Eläin- ja ympäristöky-symysten välillä on mitä ilmeisimpiä kyt-köksiä joissain tapauksissa, mutta on myös tilanteita, joissa tietyn eläimen tarkastelu yksilönä ja toisaalta jonkin suuremman kokonaisuuden edustajana ovat ristiriidassa tai avaavat tilanteen aivan eri näkökulmasta.
Sivuan ympäristö- ja eläinkysymysten suh-detta artikkelissani Ympäristöfilosofian yhte-näisyydestä, joka ilmestyy Tiede & Edistys -lehden numerossa 2/2005.
2. Aarnio 2005, 5.
3. Aarnio 2005, 6.
4. Aarnio 2005, 7.
5. Aarnio 2005, 8.
6. Aarnio 2005, 8.
7. Aaltola 2005, 65.
8. Ks. Aaltola 2005, 64–65. Aaltola käsittelee näitä teemoja myös teoksessaan Eläinten moraalinen arvo (Vastapaino 2004).
9. Ylipäänsä käsite eläin on yleistys mitä moni-naisimmista olentoryhmistä, jotka poikkea-vat toisistaan yhtä radikaalisti kuin meistä.
Ominaisuuserojen relevanssi kun on kiinni tarkastelunäkökulmasta, ja siksi lentäminen tai omaleimaiset lisääntymistavat voivat olla joskus kommunikaatiomuotoja keskeisem-piä erityispiirteitä. Jonkin eläinlajin kom-munikaatiokyky ei toimi perusteena eläi-mistä yleensä esitetyille väitteille. Kyse ei ole kuitenkaan erityisesti eläinoikeusajattelun ongelmasta, vaan kulttuurisen kategorian
’eläin’ hankaluudesta ylipäänsä.
10. Vrt. Salmi 2005, 66. Salmi kommentoi Aar-niolle aivan oikein, että oikeuksien konven-tionaalisuutta korostava kritiikki ja substan-tiaalisuuden kielto ei kohdistu erityisesti eläinoikeuksiin, vaan oikeuksiin yleensä.
11. Aarnio 2005, 6.
12. Aarnio 2005, 9. Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 4/2005 julkaistussa vastineessaan
”Oikeuksista” ja oikeuksista Aarnio korjaa argumentaatiotaan tässä kohdin hieman.
Muuten vastine seuraa alkuperäisen tekstin linjoja ongelmineen. Marginaalisuusargu-mentista ks. Aaltola 2005, 63–64.
13. Aarnio 2005, 9.
14. Aarnio 2005, 7.
15. Aarnio 2005, 9.
16. Tosin juridiikan piirissä on esitetty näke-myksiä, jotka lähestyvät eläinten oikeussub-jektiutta.
17. Aarnio 2005, 9-10.
Kirjallisuus:
Aaltola, Elisa, Eläinten oikeuksista: perinteis-ten kantojen kritiikki. Tieteessä tapahtuu, 3/2005. s. 62–66.
Aarnio, Aulis, Onko eläimillä oikeuksia? – Aja-tuksia oikeudesta substanssi ja suhdekäsit-teenä. Tieteessä tapahtuu, 2/2005. s. 5-10.
Salmi, Riitta, Eläinten oikeuksista laissa ja muu-toin. Tieteessä tapahtuu, 3/2005. s. 66–67.
Oikeustieteen olennaisin tehtävä on lainoppi: oikeusjärjes-tyksen systematisoiva ja tulkitseva tutkimus. Oikeustiede kuuluu siten tulkintatieteisiin, koska sen tulokset ovat tyy-pillisesti tulkintoja. Modernissa oikeustieteessä tulkinta, soveltaminen ja perustelu liittyvät läheisesti toisiinsa. Lai-nopissa pyritään perusteltuihin tulkintasuosituksiin, joten tulkitsevakaan lainoppi ei siten ole yksinomaan kuvailevaa.
Tulkinnoissa kiteytyvä normatiivisuus ei kuitenkaan perustu yksinomaan tieteeseen ja tieteellisyyteen, vaan pikemminkin siihen, että tulkinnan kohteena ovat jo lähtökohtaisesti vel-voittavat normit. Oikeustieteen normatiivisuus perustuu kohteen normatiivisuuteen. Oikeuspositivistille tuo sidon-naisuus on sidonnaisuutta säädännäiseen oikeuteen, kun taas luonnonoikeusajattelussa viimekätinen velvoittavuuden lähtökohta on oikeudenmukaisuus sellaisenaan, ”oikea
![Suomen kieli [Seitsemäs kansainvälinen fennougristikongressi Debrecenissä 27.8.-2.9.1990] näkymä](https://thumb-eu.123doks.com/thumbv2/9pdfco/1581299.116789/cover.webp)
