Arviointitavat ja arviointitoiminnan näkyväksi tekeminen

Varhaiskasvatuksen opettajien käsitys lasten tuottaman toiminnan arvioinnin merkityksellisyydestä nousi esille monipuolisten arviointitapojen kautta.

Arviointitoiminnan näkyväksi tekemistäkin oli pohdittu ja siihen oli toteutuksia, mutta osaltaan se koettiin kehitettävänä asiana.

Lasten päivittäinen havainnointi, kuten Elina kuvaa ”havainnoidaan myös lapsia siinä, et vähän koko toiminnan ajan. Et miten he työskenteli ja miltä vaikutti.” koettiin yhtenä merkityksellisimmistä arviointitavoista, sillä sitä kasvattaja pystyy hyödyntämään kaikkien lasten kanssa iästä ja persoonasta riippumatta. Lapsihavainnoilla kasvattajat tarkoittivat esimerkiksi lapsen ilmeitä ja eleitä tietyn toiminnan aikana tai jälkeen, josta he pystyvät osaltaan päättelemään tykkääkö lapsi tehdä kyseistä asiaa ja minkälaisia tuntemuksia hänellä mahdollisesti herää toiminnan aikana. Havainnoinnilla saatu tieto edesauttaa lapsilähtöisen toiminnan suunnittelemista ja toteuttamista sekä antaa kasvattajille tietoa siitä, onko toiminta lapsille mielekästä. Alla oleva sitaatti Maijun haastattelusta kertoo, miten havainnointia voi käyttää arjen toiminnoissa.

– – pyritään joustamaan ja havainnoimaan myös lapsia. Niinku kaikkia lapsia päivittäin. Eli sitä kautta huomaamaan se, et mistä lapset nauttii ja tykkää ja tuomaan sitä sitten enemmän esiin. Et jos esim. huomataan et lapsi ei tykkää hirveesti ulkoilusta tai se on semmonen nii, sit vaikka sovitaan niin, et otetaan lapsi aina ekojen joukossa sisälle. Et joku tämmönen pienikin huomio siinä kohtaan.

(Maiju)

Elisa kuvaa, miten kaikenlainen keskustelu lasten kanssa koettiin tärkeänä lasten tuottamana arviointitietona: ”– – yleensä semmosten toimintahetkien jälkeen, kun ollaan työskennelty, niin siinä usein kysytään, tavallaan keskustellaan siitä tilanteesta lasten kanssa. Sitten monesti arvioidaan sitä, että ”miltä tuntui ja mikä oli fiilis.” Puheen kautta lapsi saa ilmaistua tunteitaan ja ajatuksiaan jostakin tietystä toiminnasta. Ainon sitaatti syventää tietoa keskustelusta syntyvän tiedon hyödyntämisestä ”– – jutellaan lasten kanssa ja jutellaan aikuisten kanssa.

Semmosta niinku jokapäiväistä, tavallaan sehän on myös arviointia, että jutellaan niistä eri tilanteista ja muista. Ja sitten otetaan siitä niitä kehittämisen kohteita, että mitä sitten seuraavalla kerralla tehtäis toisin tai muuta.” Puheen kautta kasvattajille voi ilmetä uusia asioita, mitä ei esimerkiksi havainnoinnin kautta tule huomatuksi. Avoimen keskustelun ja jutustelun lisäksi haastateltavat kertoivat käyttäneensä haastattelua ja kyselemistä, jolloin koettiin tärkeänä, ettei lapselle esitä johdattelevia kysymyksiä. Lisäksi keskustelun lomassa hyödynnettiin kuvakommunikaatiokansiota tai kuvia tehdystä toiminnasta, joiden kautta toimintaa muisteltiin yhdessä lapsen kanssa. Kuvia hyödynnettiin arviointitoiminnan lisäksi yhteisessä toiminnan suunnittelussa ja dokumentoinnissa. Yhteisten keskustelujen ja lapsihavainnoinnin kautta kasvattajat pystyvät tekemään erilaisia johtopäätöksiä, joiden pohjalta he pystyvät mahdollisesti muuttamaan toimintaansa entistä lapsilähtöisemmäksi.

Lasten ja kasvattajien välisten arviointikeskustelujen koettiin olevan tärkeitä arviointitiedon tuottajia, mutta niiden suhteen pitää myös olla varovaisia.

Haastateltavat sanoivat kiinnittäneensä erityistä huomiota kysymyksenasetteluun, ettei anna lapselle mielikuvaa, että kaiken tulisi olla kivaa. Kuten Elina kertoo, varhaiskasvatuksen opettajat välttelevät johdattelevien kysymysten kysymistä ”– – kysytään lapsilta erilaisissa tuokioissa jälkeenpäin ajatuksia, että mitä mieltä he oli. Ja kannustetaan siihen, että he sanoo rehellisen palautteen. Että, ei kysytä sellasia johdattelevia kysymyksiä, että oliko kivaa, eikö vain, että oli kivaa. Kiinnittää erityistä huomiota kysymyksen muotoiluun.”

Tavoitteena on siis päästä lasten aitojen kokemusten ja ajatusten äärelle.

Havainnoinnin ja keskustelun lisäksi kasvattajat käyttivät erilaisia hymynaama- tai liikennevalomittareita. Kyseisten mittareiden avulla lapsi saa ilmaistua oman ajatuksensa tehdystä toiminnasta, yleensä kolmen vaihtoehdon kautta. Arvioitava asia riippuu varhaiskasvatuksen opettajan asettamasta

kysymyksestä, ellei se tule omatoimisesti lapselta. Arvioitava asia voi olla esimerkiksi lapsen tunnelma tilanteessa tai lapsen mielipide tehdystä asiasta.

Arviointitoiminnan aloittaminen hymynaamamittarilla koettiin helpoksi tavaksi opettaa lapsille ylipäätään toiminnan arvioimista. Lapsen ymmärtäessä arviointitoiminnan idean, on helpompi ottaa käyttöön erilaisia ja mahdollisesti lapselle haastavampia tapoja. Yleisiä arviointitapoja olivat myös peukkuarviointi, äänestäminen sekä lasten kokous. Lapsen mahdollinen osallistuminen vasukeskusteluun mainittiin yhtenä keinona lasten tuottamalle toiminnan arvioinnille. Liikennevalomittaria oli eräässä päiväkodissa varioitu niin, että käytössä oli putkia, joihin lapsi sai tiputtaa eri värisen pallon arvioitavan asian mukaan. Heillä oli myös käytetty eräänlaista äänestyskoppia, josta alla haastateltavan suora lainaus.

– – samanlailla ne värit, mutta niitä on sitte jotain palloja tiputeltu johkin putkiloihin. Tai on ollu tämmösiä niinku arviointikoppeja, et on tultu yksin arvioimaan ja onkin koppi, jossa on ollut aikuinen ja esittäny näitä vaihtoehtoja. On ollu esimerkiksi kuvilla, että no edelleen laitetaan vaikka nappi, tiputetaan johonkin, siinä on ollu esimerkiksi kuvilla just, mikä on ollu mukavinta tässä viikossa, jokainen on saanut laittaa kuvan osoittamaan putkeen, niinku äänestysasian – –. Joo siis tyylejähän on mitä mielikuvitus vain rajana. Mutta ajatus onkin se juuri, että varsinkin vanhempien kanssa tai sanotaan nyt 4–5-vuotiaiden, kenen kanssa se homma jo niinku älyllisesti sujuu, et sen on hoksannu sen homman. Niin niitten kanssa voi varsinkin varioida sitä vaikka miten paljon. Mutta me ollaan vielä tässä vaiheessa, meillä on toi ikäskaala niin suuri, että me ollaan vielä tavallaan ajettu tota arvioinnin sitä ideaa läpitte, niin se on helpoin meidän mielestä noilla hymynaamoilla. (Kaisa)

Alla oleva lainaus kertoo hymynaamamittarista, joka on tehty ilman värejä, jotta lapselle ei syntyisi ajatusta tietyn värin positiivisuudesta tai negatiivisuudesta.

– – hymynaamamittari tulossa tähän ryhmään, ihan kohta. Eli tota lapset voivat sitten laittaa hymynaamoja, on kolme vaihtoehtoo. Et mitä he esimerkiks päivän jumpasta tykkäs ja mitä haluaa lisää. Tai mitä muskarissa tykkäs, tykkäskö soittaa vai laulaa. Mistä laulusta tykkäsivät. Niin ja sitten emme halua siihen käyttää väriä, vaan et siihen tulee se hymynaama. Koska ei me haluta mistään väristä ikävän väristä ja toinen ois sit semmonen mukava väri, vaan hyvin neutraalisti. (Milla) Lasten tuottamaa toiminnan arviointia tehtiin useimmiten näkyväksi kasvunkansion kuvien ja vanhemmille menevän viikkokirjeen kautta.

Hymynaamamittariin laitettu pyykkipoika jäi myös näkyväksi jäljeksi lasten tuottamasta arvioinnista. Vanhemmille lapsen arviointitoiminta näkyi konkreettisten tapojen lisäksi päivittäisten keskustelujen kautta. Alla oleva Elinan

sitaatti kertoo, kuinka varhaiskasvatusryhmän tiimi tekee arviointitiedosta näkyvää.

No esimerkiks se, että jos me saadaan lapsilta palautetta eri tavoin. Ni tottakai viikkopalavereissa keskustellaan näistä havainnoista, mietitään mitä voidaan tehdä toisin tai meijän jatkotoimintasuunnitelmia miettiä. Ja sitten vielä lisäks meijän viikkokirjeessä kerrotaan näitä asioita. Että tota tulee näitä asioita lastenkin kautta.

– – kun meillä on noi kasvunkansiot, mihin kerätään dokumenttia. Me katotaan välillä niitä kasvunkansioita ja keskustellaan niistä hetkistä. Niin sit se on hyvää semmosta muisteluakin käydä läpi. (Elina)

Vaikka haastateltavilla oli käytössä konkreettisia tapoja arviointitiedon näkyväksi tekemiseen, se oli myös asia, joka mietitytti varhaiskasvatuksen opettajia. Kuten Aino alla kertoo, he pohtivat, miten arviointitietoa olisi hyvä tuoda esille, jottei se jäisi vahvasti puheen tasolle ja niin sanotuksi hiljaiseksi tiedoksi.

No se onkin varmaan semmonen kehitettävä asia, että just se usein jää tämmösen niinku puheenkin tasolle. Että just tätä näkyväksi tekemistä enemmän ollaan koettu itekin, että sitä pitäis tehdä. Totta kai sitte kun käytetään jotain niinku naamakuvia, vihreitä tai punasia tai keltasia naamakuvia, niin totta kai ne voi jäädä näkyville ja lapset itsekin näkee siitä. Esimerkiksi jotain leikkejä arvioidaan tällä tavalla usein, että ne on sitten siinä näkyvillä tai tehdään jotain muita arviointijuttuja, jotka saattaa sitten jäädä näkyville. Vanhemmatkin pystyy siitä katsomaan niitä juttuja.

Mut enemmän sais olla näkyvillä ja sitä ollaan mietitty, että mikä se sitten olis. Se on joskus usein kuitenki, ku se on enemmän sitä juttelua ja keskustelua, sellasta hiljaista tietoa toki, että mikä se tapa olis tehdä sitä näkyväksi. (Aino)