Arkihoivan ja hoiva- ammatillisuuden uudelleen järjestäytymistä

Hoitotyö voidaan jakaa luonnolliseen eli ei-ammattimaiseen auttamiseen ja ammatilliseen hoitamiseen. Virallinen hoitotyö on yleensä terveysalan ammattilaisten tekemää ammatillista ja ammatin valtuuttamaa hoitotyötä. (Räsänen 2011, 36.) Nykyisessä hoivan järjestämisessä painotetaan virallista hoitotyötä, ja hoitotyöläisten oletetaan keskittyvän ydintehtäviinsä, jotka on priorisoitu käsittämään eritoten mekaaniseen hoitoon liittyviä tehtäviä. Nykyisenlaista hoitotyötä onkin kritisoitu, koska se on eriytynyt ammattityöksi, joka kohdistuu pääasiassa ihmisen kehon eri osiin unohtaen ihmisen kokonaisvaltaisen hoidon (Räsänen 2011, 37; Rauhala 2005, 152–

155).

Vastuuta hoivan arkitöistä jaetaan niin tuttavien ja läheisten, asiakkaiden itsensä, ja ulkopuolisten yritysten ja järjestöjen kesken (Julkunen 2006b). Nähdäkseni kodinhoidollisella hoivatyöllä oli vahva ja luonnollinen asema 1980-luvun kotipalvelussa. Kotitalous- ja kotipalvelutyö ovat perinteisesti toimineet erityisesti sosiaalisena työnä. Tehtäväpaletin muutokset sekoittavat hoivatyönympäristöjä ja hoivatyökulttuuri on tyystin erilainen kuin vuosikymmeniä sitten.

Kodinhoitaja-ammatin jäännin historiaan on nähty symboloivan hoivapalvelupolitiikan muutosta. (Anttonen 2009, 76.)

Kotihoidon yhdistyminen jäsensi hoivatyötä uudelleen. Oman mielenkiintoni herätti se, että samalla kun kotipalvelu ja kodinhoito yhdistettiin kotihoidoksi, muokattiin myös hoivatyönkoulutusta. Kodinhoitaja- ja perushoitajakoulutuksesta luovuttiin, ja samalla koulutuksen sisäisiä painotuksia uudistettiin. Ratkaisuksi kehitettiin uusi koulutusohjelma eli lähihoitajakoulutus. Sairaanhoidollista osaamista alettiin korostaa arkisen perushoidon kustannuksella, mikä on tarkoittanut vanhustenhuollon lääketieteellistymistä (mm, Rintala 2003, 163–164, Anttonen 2009, 76).

1990-luvulle tultaessa hoivapoliittisissa ratkaisuissa pyrittiin vähentämään perinteistä kodinhoidollista palvelua, ja edellä mainittu lähihoitajakoulutuksen muotoutuminen muutti hoivatyön sisäistä ammatillisuusjakoa. Perinteisiä kodinhoitajia alettiin korvata lähihoitajilla.

Kodinhoidollista työtä, esimerkiksi siivousta ja ruokahuoltoon liittyvää tekemistä, karsittiin vähitellen hoitajien työnsisällöistä. Palveluleikkauksia toteutettiin, vaikka oli hyvin nähtävissä, että palvelujen käyttäjät vastustivat kodinhoidollisten tehtävien vähentämistä (Kröger 2009, 106).

24

Työntekijätasolla muutokset herättävät ihmetystä: arkityön määrä lisääntyy, mutta työntekijöitä ohjataan hoidollisen puolen tehtäviin. Herää kysymys: ketkä arkihoivan tehtäviä jatkossa hoitavat, ja miten tehtäviä halutaan hoidettavan?

Perinteinen professiotutkimus ei huomioinut eri professioiden syntyyn ja kehitykseen liittyvää sosiaalista valtaa. Perinteisesti ajateltiin, että ammatilliseen liikehdintään liittyvät motivaattorit olivat ammattien sisäisiä projekteja ja ammattiryhmien omaehtoisia hankkeita. Ammattikuntien nähtiin tavoittelevan omaa etua ja vahvistavan asemiaan työnjaossa. Kriittinen tutkimus kuitenkin kyseenalaisti professio- keskeisen lähestymistavan ammattiryhmistä itsenäisinä toimijoina. Myös oma näkökulmani nojaa siihen lähtökohtaan, että ammattikuntien liikehdintä ja muovautuminen ovat sidoksissa yhteiskunnallisiin siirtymiin. Kriittinen tutkimus painottikin kysymystä: Miten ammatteja luodaan ja organisoidaan? (Henriksson & Wrede 2004, 11.)

Sosiaalipoliittiset linjavedot ovat muuttaneet ja uudelleen järjestelleet kotihoidon ympäristön.

Arkipalvelujen tarve ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään, sitä vastoin niiden tarve tulee kasvamaan johtuen ikääntyvän väestön määrästä ja hoivapalvelujen rakenteellisista muutoksista.

Nykyisen hoivapalveluiden pääpaino on terveydenhoidossa, ja kodinhoitajakoulutuksen näivettyminen oli eräänlainen kulttuurisen jatkumon katkaisu. Samalla kun arkityön asemaa alettiin muuttaa varsinaista hoitotyötä tukevaksi tekemiseksi, hoivan arkityön asema siirtyi hoivanpalveluissa ydintehtävien ulkopuolelle. (kts. Wrede & Henriksson 2004.)

Koska hoivatyön painotukset ovat muuttuneet, on hoivatyön sisällä käynnissä ammatillista uudelleenjärjestäytymistä. Ennen selkeä työnkuva saattaa muuttua tai entisenlainen toiminta vaikeutua. Ammatilliseen ja työnsisällölliseen uudelleenjärjestäytymiseen liittyy myös epäloogisuuksia: hoivatyönympäristöissä työntekijöiden oletetaan tekevän monipuolisia tehtäviä, myös arkihoivatehtäviä. On kuitenkin paradoksaalista olettaa, että lähihoitajat tekisivät käytännössä kaikenlaisia työtehtäviä, koska samaan aikaan heillä näyttää olevan tarve päästä eroon kodinhoidollisista tehtävistä ja suorittaa vain tehtäviä, joiden he kokevat kuuluvan omalle ammatilliselle kentälleen (esim. Asikainen 2012). On myös epäloogista ajatella, että kodinhoidolliset tehtävät ajan myötä vähenisivät tai että kodinhoidollisen hoivan ympäristöissä ei jatkossa enää tarvittaisi työntekijöitä.

25

Näkymättömämmästä hoivatyöstä käytävä keskustelu liittyy osaltaan myös hoiva-alan ammatillisiin hierarkiakysymyksiin. Keväällä 2015 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla hoitaja otti kantaa hoitotyön arvostamisen puolesta:

’’Milloin hoitajasta tuli hoivaaja? Hoivaaminen herättää mielikuvia, joissa ammattitaidoksi riittävät hyvä sydän ja pitkämielisyys. Nämä laupiaat samarialaiset ovat kutsumusammatissaan hoivaamassa muita olemattomalla korvauksella. (…) Me emme ole vain hoivaajia, vaan hoitoalan ammattilaisia. Toki pidämme kädestä, jos se on potilaalle sillä hetkellä parasta, mutta tarpeen vaatiessa myös hoidamme, lääkitsemme ja elvytämme. Se ei tapahdu hyvällä sydämellä vaan osaamisella, jonka olemme koulutuksen ja työkokemuksen myötä omaksuneet.

Siitä täytyy myös maksaa palkkaa hiukan enemmän kuin pään silittämisestä, hoivaamisesta.’’

(HS. Mielipide. 14. 04. 2015)

Mielipidekirjoitusta jaettiin ahkerasti internetin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Hoitajien taitoja ei kirjoittajan mukaan arvostettu tarpeeksi, vaan ne rinnastettiin vähäpätöisempiin huolenpidon tehtäviin. Hoitaja halusi tekemisensä erottuvan perinteisistä huolenpidon tehtävistä ja mielikuvista ammattimaisuudellaan. Onkin yleistä, että hoitajat haluavat erottautua oman sosiaalisen koulutuksensa ja ammatillisen asiantuntemuksensa turvin arkisesta puuhailusta, ja esimerkiksi lähihoitajilla on tarve perustella osaamistaan

Lääketieteellinen huolenpito/ Hoitotyö

Fysioterapia

Asiointiapu Toimintaterapia

Saunotus/

kylvetysapu Turvapuhelin

Ateria- ja kauppapalvelut

Siivouspalvelu

Virikepal-velut

Ulkoilutusapu

Pihanhoitoapu

Vaatehuolto

Seurakunnan ystäväpalvelu

26

koulutuksellaan ja lääkinnällisen ja teknisen hoidon osaamisellaan (mm. Asikainen 2012, Tedre 2004).

Arkihoivan hierarkkisesti ahtaammasta asemasta on kirjoitettu paljon. Juhila (2006, 184–186) on kirjoittanut hoivatyön muutoksista. Hän toi esille, että systemaattisesta koulutuksesta ja alan tutkimuksesta huolimatta hoivatyön ammatillista ydintä on ollut vaikea kuvata sanoilla, jotka kuvaisivat tehtäviä ja niiden suorittamisessa tarvittavaa erityistä asiantuntijuutta. Väliinputoajia ovat hänen mielestään ne hoivatyöntekijät, joiden työ on hierarkiassa alimpana, lähellä kodinhoidollista työtä.

Myös muut tutkijat ovat tehneet samantyylisiä havaintoja. Näyttäisi siltä, että käytännönläheisen hoivan eli hoivaympäristössä esiintyvän arkisen avun piiriin liittyy edelleen niin ammatillisia kuin hierarkkisiakin kysymyksiä (Esim. Tedre 2003, 57–70, Tedre 1999). Asikainen (2012, 10) on jatkanut aiheesta omassa opinnäytetyössään, ja tuonut esille, että nykyisenlainen hoiva-alojen proffessiojärjestelmä sisältää ongelmia, koska se korostaa ja ihailee asiantuntijuutta, mutta jättää ulkopuolelleen esimerkiksi työntekijät, joiden työ koostuu pääosin kodinhoidollisten tehtävien suorittamisesta.

Kotihoidon yhdistymistä ja hoivatyön ammatillisia siirtymiä voidaan tarkastella eri näkökulmista, mutta tämän tutkimuksen näkökulma nojaa tehostamisen vaikutuksiin. Pidän kiinni visiosta, jonka mukaan tehostaminen köyhdyttää palvelusisältöjä ja hoivantarjoamista.

Köyhtyvissä hoivaympäristöissä palveluaukkoja pyritään paikkaamaan ja hoitamaan erilaisten pikapalveluratkaisujen avulla. Tämä luonnollisesti tarkoittaa myös uudenlaisia ammatillisia ratkaisuja. Vaikka perinteinen kodinhoitajakoulutus vähenee ja kodinhoidollista sosiaalityötä vähennetään, uudistuvista rakenteista nousee jotain uutta. Hoivatyön markkinoilla näyttää olevan tarjolla uudentyyppisiä työmahdollisuuksia hoivatyön parissa (Hoppania ym. 2016, 147).

Turvapuhelinpäivystys, kotisiivous ja esimerkiksi vanhusten kotiateriapalvelu edustavat uudenlaista hoivatyötä, jonka rooli ja asema ovat suuri kysymysmerkki ammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

Tämän alaluvun tarkoituksena oli kuvata arkisen hoivatyön ympäristöissä käynnissä olevaa uudelleenjärjestäytymistä. Uudelleenjärjestäytyminen voi liittyä työntekijöiden työnkuvaan ja työnsisältöihin, mutta myös heidän työasemaansa ja toimenkuviinsa. Uudelleenjärjestäytymisen voi nähdä eräänlaisena hajaannustilana, jossa entisenlaiset perinteiset ratkaisut eivät enää päde, mutta jossa entisenlaisista ja uudistuvista peruspalikoista pyritään muodostamaan toimivia kokoonpanoja taloudellisesti tehokkaampaa hoivatyönympäristöä tavoitellen.

27