Asunnottomuutta on tutkittu Suomessa monesta eri näkökulmasta. Lasse Murto (1978) ja Ilkka Taipale (1982) käynnistivät väitöskirjatutkimuksillaan yhteiskunnallisen keskus-telun asunnottomuudesta. Heidän tutkimuksensa käsittelivät miesten alkoholin käytön ja asunnottomuuden yhteen kietoutumista sekä heidän elinolosuhteitansa asunnotto-muuden keskellä.
Kirsi Juhila ja Arja Jokinen (1991), Jouko Karjalainen (1993) ja Ilkka Paulus (1993) ovat tutkineet asunnottomuutta yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja palveluihin liittyvänä ongel-mana ja epäkohtana sekä sosiaalipoliittisena puutteena. Juhila ja Jokinen (1991) toivat suomalaiseen asunnottomuuskeskusteluun pohjimmaisten asuntomarkkinoiden käsit-teen. Sillä he tarkoittivat sitä tilapäisasumiseen liittyvää kehää, joka muodostuu pitkäai-kaisasunnottomien kohdalla. Samalla he nostivat esille ajatuksen siitä, että yleisille asun-tomarkkinoille tarvitaan uudentyyppisiä asumisvaihtoehtoja. He aloittivat uudenlaisen asunnottomuuskeskustelun kyseenalaistamalla niin sanotun normaaliksi luokitellun asumisen mallin. Asunnottomuutta on suomalaisissa tutkimuksissa katsottu yksilön ja yhteiskunnan, syiden ja seurausten, erilaisten palvelujärjestelmien, yhteiskunnan raken-teiden sekä sosiaalipolitiikan näkökulmista (ks. Alppivuori 2018; Taipale 2006).
Asunnottomien erityisryhmiä on tutkittu rikostaustaustaisten (ks. Granfelt2003; Mäki 2017), maahanmuuttajien (ks. Rastas 2002) ja pitkäaikaisasunnottomien (ks. Tainio 2009) sekä prostituoitujen (ks. Nousiainen 2005) näkökulmasta. Sanna Sunikka (2016) on tutkinut asunnottomuuteen liittyviä polkuja Hietaniemen palvelukeskuksessa yöpy-neiden henkilöiden elämässä.
Pro gradu -tutkielmissa on tutkittu asunnottomuutta perheiden (ks. Lahtinen 2012) ja nuorten (ks. Josefsson 2008; Saukkonen 2015; Merikallio 1993) näkökulmasta. Asunnot-tomuuden kokemusta on tutkittu useissa pro gradu -tutkielmissa asunnottomien itsensä
kertomana (ks. esim. Kantaluoto 2011; Somppi 2008). Monessa asunnottomuutta kos-kevassa pro gradu -tutkielmassa on haastateltu useammin miehiä kuin naisia. Ainoas-taan naisten asunnottomuutta koskevia pro gradu -tutkielmia löytyy myös. Asunnotto-muutta oli tarkasteltu näissä tutkielmissa sosiaalihuollon dokumentoinnin näkökul-masta (ks. Virtanen 2014), suhteesta työhön naisten itsensä kertomana (ks. Sarnola 2013) ja naisten kodittomuudesta selviämisen polun näkökulmasta (ks. Eskelinen 2009).
Nuorten naisten pitkäaikaisasunnottomuutta koskevaa tutkimusta on kuitenkin hyvin vähän.
Naisten pitkäaikaisasunnottomuuden kannalta keskeinen tutkimus on Riitta Granfeltin (1998) väitöskirja ”Kertomuksia naisten kodittomuudesta”. Se oli avaus naisten pitkäai-kaisasunnottomuuden tutkimukseen Suomessa. Tutkimus käsitteli pitkäaikaisasunnot-tomuutta kohdanneiden naisten kokemuksia ja kodittomuuden merkityksistä. Tutki-muksessa on tuotu esille myös asunnottomuuden rakenteellisia ulottuvuuksia, mutta tutkimus keskittyy kuitenkin yksilön näkökulmaan. Granfelt toi tutkimuksessaan esille naisten haavoittuvan aseman, turvattomuuden, marginaalisaation, riippuvuuksien maa-ilman, kodin merkityksen, särkyneen äitiyden ja kiinnipitävän ympäristön merkityksen naisten elämässä sekä palvelujärjestelmään kuulumattomuuden. Granfelt käytti tutki-muksessaan sanaa koti ja kodittomuus, sillä naisten asunnottomuudessa oli hänen mu-kaansa kyse nimenomaan kodittomuudesta. Kodilla oli naisille erityinen, turvaa antava ja kiinnipitävä merkitys.
Naisten asunnottomuuden problematiikkaa palvelujärjestelmän parissa on myös tut-kittu. Riikka Haahtela (2015) kuvasi väitöskirjassaan naisten asiakkuuksien merkityksiä palvelujärjestelmässä, jossa he asioivat. Haahtelan väitöskirja on etnografinen tutkimus ja se kuvaa naisten asiakkuuksia viimesijaisissa naistyön toimintamuodoissa eli niin sa-notun matalan kynnyksen paikoissa. Anni Vanhala (2005) on tutkinut väitöskirjassaan asunnottomia naisia asuntolassa. Etnografisessa tutkimuksessa hän toi esille palvelujär-jestelmän viimesijaisten palveluiden käytäntöjä sekä asunnottomuuteen johtaneita syitä asiakkaiden henkilökohtaisista lähtökohdista käsin. Myös Sinikka Törmän (2009) väitöskirja ”Kynnyskysymyksiä” ja Sanna Väyrysen (2007) väitöskirja ”Usvametsän nei-dot” sekä Sanna Rönkän (2018) väitöskirja ”Huumeiden käyttäjien kuolemat Suomessa”
liittyvät niihin teemoihin, joita asunnottomuuden parissa ilmenee eli päihteiden käytön
syihin, seurauksiin ja merkityksiin sekä palvelujärjestelmän haasteisiin marginaaliryh-mien kohdalla. Ulla Salovaaran (2019) väitöskirja ”Rikoksista tuomitut naiset” kuvaa puolestaan sitä, miten vahingoittavat lähisuhteet, päihteet ja väkivallan kokemukset al-tistavat naisia sellaiseen rikolliseen elämään, joka johtaa vankeuteen. Näitä kokemuksia löytyy myös asunnottomuutta kokeneiden naisten taustalta ja paluu vankilasta takaisin vapauteen yhteisön ja yhteiskunnan jäseneksi on haastavaa. Siihen tarvitaan tukea jo vankilassa oloaikana ja erityisesti vapautumisen jälkeen.
Kansainvälistä tutkimusta asunnottomuudesta on paljon. Euroopan asunnottomuustoi-mijoiden verkosto European Federation of National Associations Working with the Ho-melessness (FEANTSA) on koonnut tutkimuksia internetsivuilleen (ks. www.housingfirs-teurope.eu). Suomen asunto ensin -malli on herättänyt Euroopassa kiinnostusta ja siitä on tutkinut Volker Busch-Geertsema (2010). Hän on tutkinut myös asunto ensin -mallin toteutumista koko Euroopan tasolla ja raportoinut siitä säännöllisesti, viimeksi vuonna 2018.
Joanna Bretherton Yorkin yliopiston tutkija, joka on tutkinut paljon naisten asunnotto-muutta Englannissa. Hän nostaa esiin myös naiserityisyyden kysymyksiä asunnottomuu-dessa (ks. Bretherton 2017). Hän on tutkinut yhdessä Nicholas Pleasen (2018) kanssa katuasunnottomina olevien naisten tilannetta Englannissa. Paula Mayock ja Sarah She-ridan (2012) ovat tutkineet asunnottomuuden johtaneita taustatekijöitä irlantilaisten naisten kohdalla. Näissä tutkimuksissa nousevat esille lapsuuden kaltoinkohtelut ja sek-suaalinen hyväksikäyttö, jotka aiheuttivat naisille kerrostuneita traumoja. Monet asun-nottomat naiset eivät ole palveluiden piirissä ja välttelevät nukkumista hätämajoituk-sissa ja kaduilla. Tämä aiheuttaa haasteen asunnottomuuden todenmukaisen tilastoimi-sen suhteen.
Yhdysvaltalainen antropologi Deborah Padgett on tutkinut naisten asunnottomuutta pitkään. Yhdysvaltalaisessa asunnottomuutta koskevassa tutkimuksissa tulevat esille naisten haavoittuva asema kadulla ja väkivallan sekä hyväksikäytön kokemukset asun-nottomuusaikana, mutta myös lapsuudessa. Tutkimuksissa asunnottomuuden riskiteki-jöinä ja syinä nousevat esille päihde -ja mielenterveyshäiriöt yhdistettynä köyhyyteen (ks. Green Jr. ym. 2012; Padgett ym. 2006; Torchalla ym. 2011; Weber Sikich 2008).
Women’s Homelessness in Europe (WHEN) verkosto julkaisi kirjan Woman´s Homeless-ness in Europa (2016). Siinä on laaja katsaus naisten asunnottomuuden tilanteesta, syistä ja seurauksista Euroopassa. Joanna Brethertonin ja Paula Mayockin toimittamassa kirjassa tutkijat nostavat esiin samankaltaisia asioita, joita Riitta Granfelt (1998) käsitteli omassa tutkimuksessaan. Näitä ovat haavoittuvuus, turvattomuus, väkivaltaiset pari-suhteet, palvelujärjestelmän toimimattomuus, erilaiset kaltoinkohtelun kokemukset, päihteiden käyttö sekä fyysiset ja psyykkiset ongelmat. Tämän lisäksi kirjassa puhutaan raskaana olevien asunnottomien naisten ja maahanmuuttajataustaisten asunnottomien naisten tilanteesta.
Kansainvälisiä tutkimuksia voi harvoin verrata suoraan Suomen tilanteeseen, koska pal-velujärjestelmät ja tilastoiminen ovat eri maissa erilaisia. Kulttuuriset normit, käsitykset, arvot, asenteet ja merkitykset vaikuttavat tutkimuksen paikkaan ja sitoumuksiin. (Laiti-nen 2004, 48.) Naisten asunnottomuuteen liittyy kuitenkin teemoja ja taustatekijöitä, jotka toistuvat samanlaisina eri maissa ympäri maailmaa.