7 KULJETTAJAT MAISEMASSA
8.3 Kehystenvälisiä ristiriitoja
8.3.2 Aika kehyksistä
Aineistosta ilmeni, että talouskehyksen ja hoivakehyksen aikakäsitykset poikkesivat toisistaan selvästi. Luvussa Markkina-aikataulut ja hoiva kirjoitin aikatauluhaasteista. Tässä kappaleessa jatkan aikasuhteista hieman enemmän. En käsittele aihetta yleisen palvelun sujumisen vaan työntekijöiden ajatusten ja työsisältöjen kautta.
Huomasin, että työntekijöiden ja työnorganisoinnin käsitykset ajanhallinnasta erosivat monella tavoin toisistaan. Aika on rahaa- ajattelun on nähty yleistyvän työelämässä. Tämän on nähty vaikuttavan työntekijöiden näkemykseen oman työnsä ajanhallinnasta (Hirvonen & Husso 2012, 3). Kehysten aikasuhteiden välinen epäsuhta johti erilaisiin ongelmiin tutkimuskentällä. Eloxissa työnantajan aikakäsityksessä korostuivat työntekijän nopeat siirtymät paikasta toiseen.
Kuljettajien aikakäsitys erosi siinä, että he halusivat toimia työalueellaan oman näkemyksensä edellyttämällä työotteella, joka saattoi olla ristiriidassa työnantajan näkemyksen kanssa.
Turhautumista puolin ja toisin aiheuttivat ne hetket, joissa työnantajan näkemys oli voimakkaasti ristiriidassa kuljettajan näkemyksen kanssa.
Erityisen silmiinpistäviä tutkimuskentällä olivat ateria- ja kauppapalvelutyöntekijöiden työaikojen ohjailuperiaatteet. Työhön liittyi paljon muuttujia: asiakkaat olivat huonokuntoisia ja
125
reiteillä oli aikaa vieviä yllätyksiä lähes päivittäin. Työautot saattoivat reistailla ja viedä ylimääräistä työaikaa. Työaikaraamit oli luotu tiukoiksi ja niitä muokattiin säännöllisin väliajoin.
* Reittien aikoja seurataan ja pyritään saamaan käsitys kunkin reitin keskivertoajasta, jonka perusteella suunnitellaan työaika. (Kokousmuistio)
* poikkeavista ajoista selvitys työvuorolistaan. ’’ (Kokousmuistio)
Työaikoihin liittyi joustamattomuutta. Kuljettajat toivat esille, että venyviä työaikoja paheksuttiin. Työnantajan näkemykset turhauttivat työntekijöitä.
’’Joinain päivinä ihmettelevät toimistolla, että miten joillain työntekijöillä kestää reiteillä kauan.’’ (Kuljettaja)
Kuljettaja saattoi esimerkiksi työaamuna huomata, että hänen päiväkohtaisesta työajastaan oli nipistetty puolituntia tai että hänen päiväkohtaiseen ajoreittiinsä oli lisätty uusia alueita tai esimerkiksi hoivakotikuljetuksia.
’’Olettavatko ne oikeasti mun ehtivän tällä kertaa reitiltä takaisin neljäksi?’’ (Kuljettaja toimistolla)
’’Nyt menee solkenaan yli merkityn työajan. Näköjään merkitty kolmeen, mulla menee kyllä myöhempään tänään.’’ (Kuljettaja toimistolla)
Yksi näkyvimmistä ristiriidoista liittyi siihen, ettei työntekijä välttämättä pystynyt ennakoimaan työpäivänsä kulkua, vaikka työnantajan määrittelemät työaikaraamit sitä edellyttivät. Ateria- ja kauppapalvelun työtehtäviä ei voinut tarkasti mitata ja suunnitella etukäteen. Asiakkaiden ylimääräistä avustamista, huomioimista ja tätä kautta palveluun kuluvaa aikaa oli mahdotonta alistaa ennalta suunnittelulle.
’’Viikossa voi olla hyvinkin erilaisia päiviä vaikka olisin samalla alueella.’’ (Kuljettaja) Työntekijät kritisoivat kiireen tuntua myös asiakasnäkökulmasta. Työntekijöiden mielestä epäinhimillinen palvelu ja kiire olivat huono yhdistelmä ateria- ja kauppapalvelutyössä.
’’Eihän se sais niin mennä että joudutaan kiireessä käymään.’’ (Kuljettaja)
’’Jotkut työntekijät eivät viitti lukea tilauslistoja kunnolla ja soitella asiakkaille. Asiakkaat ovat joskus valittaneet mulle jos joku kuski on käynyt kiireessä.’’ (Kuljettaja)
Ajankäyttö nousi selvästi esille aineistosta. Tutkija Lena Näre (2012, 94) on tuonut esille, että kun hoivatyö suoritetaan kovassa ja jatkuvassa tehokkuus- ja aikapaineessa, inhimillisestä vuorovaikutuksesta tulee käytännössä mahdotonta. Työalueet vaihtelivat ja joillakin alueilla oli
126
enemmän aikaa asiakasta kohden kuin toisilla. Alueilla ilmennyt liika kiire aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia. Tällöin esimerkiksi inhimillisen vuorovaikutuksen puute vaivasi kuljettajia.
’’Joillakin alueilla joutuu sykkimään. Asiakkaille ei riitä tarpeeks aikaa siitä monet vakikuskit valittavat.'' (Kuljettaja)
’’Pahimmilla alueilla joutuu lentämään ovesta sisään ja hätäsesti ojentaa ne ateriat. Joillain alueilla esim just se Pyyrälän alue pystyy kuuntelemaan niitä asiakkaita vain puolella korvalla… ei se tietty hyvä oo, mut ei niillä alueilla oikeen muutakaan voi kun jos sit jää hidastelemaan ni menee helposti tosi myöhään ja kaikki valittaa.’’ (Kuljettaja)
Työnantajan aikakäsitykseen liittyi myös, että ateria- ja kauppapalvelutyössä työntekijöiden oletettiin osaavan tehdä monia asioita samanaikaisesti. Joinain tutkimuspäivinä vaikutti siltä, että työnjohto oletti työntekijöillä olevan rajattomasti aikaa ja tarmoa erilaisiin ylimääräisiin askareisiin.
’’Autojen pesut tehdään yleensä hiljaisena päivänä tai sitten reitin jälkeen joku iltapäivä.’’
(Kuljettaja)
’’ Taas Extroja, missä nää etes on?’’ (Kuljettaja aamulla huomatessaan työalueensa muutokset)
’’…se että kesken päivän tulee soitto toimistolta, että joku asiakas on ilman ruokaa. Ei välttämättä edes sillä omalla alueella. Niin jos mulla on ylimääräisiä aterioita mukana niin sen joutuu sit ajelee.’’ (Kuljettaja)
Kuljettajat turhautuivat ylimääräisistä askareista. Monen tehtävän yhtäaikaiseen suorittamiseen liittyi myös organisaation oletus työntekijöiden työnkuvan rajaamattomuudesta. Heikosti rajattu työnkuva saattoi tarkoittaa yllättäviäkin työtehtäviä ja edellyttää työntekijöiltä joustavaa asennetta.
’’Yleensä rengasliike vaihtaa ne alle, mutta nyt jättivät homman meille, joku unohtanut varata ajan (…) Ei meillä ollut mitään kunnon välineitä niillä auton omilla pikkutunkeilla yritettiin.
(…) Lähdettiin Jeren kanssa töistä vasta kymmeneltä. Aamulla piti taas olla töissä kuuden jälkeen.’’ (Kuljettaja)
Aikakäsitysten eroaminen toisistaan aiheutti sen, että kuljettajat kokivat, ettei heidän tarpeitaan ja kokemustaan kuultu hallinnon puolella riittävästi. Asia aiheutti myös turhautumisen tunteita työnorganisointia kohden.
127
’’Terho soitti Jaakolle ja pauhasi, että miks tällä kestää reitillä pari tuntia pidempään kuin muilla kuskeilla. Jaakko oli sanonu siinä puhelimessa et tuu sit ite ajelee tänne. Ei ne tajua jos joku päivä menee pitkään heti ollaan kyselemässä mikä oli kun kesti. ’’ (Kuljettaja työnjohdon puhelusta)
Aineistossa ateria- ja kauppapalvelutyöntekijät kertoivat ristiriitaisista tuntemuksistaan koskien ajankäyttöä. Työntekijät olivat kehittäneet erilaisia selviytymisstrategioita kiireen varalle.
Monelle työntekijälle oli tärkeää, että kiireen keskellä heistä välittyisi kiireetön mielikuva.
Kiireettömän oloisena pysyminen liittyy olennaisesti talouden ja hoivan väliseen ristivetoon.
Kuljettaja saattoi kehittää omaa järjestelmällisyyttään ja tehokkuuttaan sen vuoksi, että asiakaspalveluun jäisi kentällä enemmän aikaa. Kiireettömän oloisena pysyminen kuulosti myös olevan jonkinlainen taitolaji.
’’Nää asiakkaat on silleen tuttui mulle, että tietää jo ennalta mitä puheenaiheita joidenkin kanssa kannattaa vältellä koska sit jos niistä menee vahingossa mainitsemaan niin jutut ei tuu loppuu..
(naurua)’’ (Kuljettaja)
’’Aamulla mä yleesä järkkään auton valmiiks ettei sit reitillä mee aikaa siihen ruokien ettimiseen.
Siinä ainaki saa säästettyä aikaa… Siis jos jaksaa sen vaivan siin aamulla, niin reitistä selviää nopeammin ja jää enemmän aikaa muuhun.’’ (Kuljettaja)
Aikakehysten välinen ristiriita johtui täten yleisimmin siitä, että työntekijän käsitys riittävästä siirtymäajasta ja työtehtäviin varatusta ajasta erosi työnantajan asettamasta standardista.
Huomasin että aina työnantajan ei tarvinnut edes tuoda asiaa esille, vaan kiireestä ja jatkuvasta aikapaineesta oli tullut selviö kuljettajan työpäivään. Monesta kuljettajasta esimerkiksi tuntui, että työ oli jatkuvaa kilpajuoksua ajan kanssa. Käytännössä kuljettaja koki tarvitsevansa joinain työpäivinä enemmän aikaa työtehtävistä suoriutuakseen, mutta pyrki kuitenkin tavalla tai toisella pysymään asetetuissa työ- ja aikaraameissa.